Stenström toiseksi Ruotsin GP:ssä
13.8.2017 klo 16:05
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Joni Stenström päätti urakkansa Västeråsissa Sweden GP -sarjan finaalissa onnistumiseen myös sunnuntaina. Stenström ampui makuukilpailussa toiseksi niin finaalissa kuin peruskilpailussakin. Finaalitulos oli 246,2 ja 60 laukauksen peruskilpailussa 623,4. Stenström hävisi lopulta voiton tanskalaiselle Kenneth Nielsenille 1,4 pisteellä.

– Peruskisa ammuttiin ihan kohtalaisessa kelissä aamulla, pientä tuulta oli. Peruskisassa ammuin täysin saman tuloksen kuin SM:ssä viime viikonloppuna eli samalla oli sama tulos kun henkilökohtainen ennätys. Se oli hyvää ja halittua ammuntaa koko ajan, Stenström sanoi.

Finaaliin sää muuttui, sillä tuulta oli melkoisesti koko ajan.

–  Ennakkoa sai käyttää melkein joka laukauksella ja sai odottaakin välillä kauan ennen kuin tuuli rauhoittui. Finaali oli vaikea olosuhteiden puolesta, siksi ehkä ei jännittänyt niin paljon, kun keskityin enemmän tuuleen. Sain hyvän heittäytymisen tehty loppuun, ja nousin vielä hopealle, Stenström sanoi.

Stenström uskoo saavansa kiväärin lainaksi päästäkseen ampumaan 300 metrin SM-kilpailut syyskuussa, mutta muuten hyvään vireeseen päässyt kivääriampuja sanoo jatkavansa pienoiskiväärillä harjoittelua vielä noin kuukauden verran.