Anne Lantee valittu Ampumaurheiluliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi
13.9.2017 klo 21:57
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Anne Lantee aloittaa Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajana 1. marraskuuta. (Kuva: Lassi Palo)

Suomen Ampumaurheiluliiton hallitus on valinnut lokakuun lopussa eläkkeelle jäävän toiminnanjohtaja Risto Aarrekiven tilalle yksimielisesti liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi liiton nykyisen talous- ja kehityspäällikön, kauppatieteiden maisteri Anne Lanteen. Lantee aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta.

Siuntiolainen Anne Lantee, 35, aloitti tammikuussa Ampumaurheiluliiton talous- ja kehityspäällikkönä. Kun näin tapahtui, hän muutti Olympiakomitean talon käytävällä viitisen metriä eteenpäin Jousiampujain liitosta ampumaurheilun puolelle. Lantee seurasi tehtävässään Pirjo Mannista, joka jäi eläkkeelle elokuun lopussa.

Lantee on nyt siis valittu Ampumaurheiluliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi, ja hän seuraa tehtävässään Risto Aarrekiveä. Lanteella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus urheilun järjestötoiminnasta. Roolit ovat vaihtuneet junioriharrastajasta seuratoimijaan ja edelleen huippu-urheilijaksi ja liiton johtotehtäviin. Lantee on jousiammunnan kaksinkertainen maailmanmestari.

– Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajan tehtäviin siirtyminen on iso mutta mieluisa haaste. Aivan tuntemattomaan ei onneksi kuitenkaan tarvitse hypätä. Vajaan vuoden kokemus talous- ja kehityspäällikkönä on tutustuttanut minut ampumaurheilun asioihin ja ihmisiin. Tästä on varmasti helpompi siirtyä toiminnanjohtajan tehtäviin kuin ilman kokemustani talous- ja kehityspäällikkönä, Lantee sanoo.

– Näen tulevat työtehtäväni innostavina ja monipuolisina. Alkaneen syksyn ja tulevan vuoden haasteet pitävät minut taatusti kiireisenä. Riston ja Pirjon eläkkeelle jäämisten myötä valtavasti kokemusta ja tietoa siirtyy pois liitosta. Mutta lähdetään keräämään uutta kokemusta!

Lantee sanoo, ettei siirtyminen työtehtävästä toiseen samalla käytävällä ole fyysisesti iso muutos, mutta työtehtävät kyllä muuttuvat suurestikin.

– Vuoden vaihteessa tosin on edessä suurempi fyysinenkin muutos, kun toimisto ja samalla koko urheilun talo muuttavat Pasilasta Pitäjänmäelle.

Lantee sanoo myös, että Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajana hän jatkaa kehitystyötä uusista asemista veneen peräsimessä.

– Liitolla on selkeä strategia ja painopisteet, jotka ohjaavat matkaa. Toivon, että koko ampumaurheilun kenttä on mukana samassa veneessä pyrkimässä kohti yhteistä päämäärää.