Seuratoiminnan kehittämistuen haku vuodelle 2018 päättyy 15. joulukuuta
8.12.2017 klo 08:40
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) haku alkoi maanantaina 13.11. Seuratuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa ja lisätä toiminnan monipuolisuutta uusien lajien kautta. Seuratoimintaa kehittämällä voidaan myös ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Nuorten itsensä ideoimia kehittämishankkeita voidaan myös tukea.

Seuratuen avulla on mahdollista kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä ja edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

Tuoreen selvityksen mukaan seuratukihakemusten laatu näyttäisi viime vuosina heikentyneen. Seuratuen hakemista ei pitäisi ajatella vain hankehakemuksen tekemisenä, vaan ihannetilanteessa hakemus rakentuisi osaksi laajempaa seuran kehittämistyötä.

– Entistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota seuratuen avulla kehitettävien toimintojen vakiinnuttamisen suunnitteluun, toteaa arvioinnin tehnyt Lari Metsälä LIKES-tutkimuskeskuksesta.

– Hakijan on perehdyttävä hakuohjeisiin huolella ja panostettava hakemuksen tekemiseen, jotta seurassa suunnitellut toimenpiteet välittyvät hakemusten arvioitsijalle. Tukea ja apua seuratoiminnan kehittämiseen saa liikunnan aluejärjestöjen ja liittojen seurakehittäjiltä, korostaa ylitarkastaja Sari Virta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Seuratuen tarkemmat kriteerit, painopisteet ja hakuohjeet löytyvät  Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla
sekä Seuraverkossa. Tutustu huolella kriteereihin ja hakuohjeisiin!

Seuratuen haku
Seuratukea haetaan sähköisesti Seuraverkon kautta.

Hakuaika alkaa 13.11.2017
Hakuaika päättyy 15.12.2017 klo 16.15.

Seuraverkkoon kannattaa tutustua etukäteen, hakea käyttäjätunnukset sekä täyttää seuran perustiedot hyvissä ajoin. Myös seuratukihakemuksen laatimiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Hakemuksen liitteeksi tulee liittää yhdistysrekisteriote. Seuraverkon sivuilta löytyy hyödyllistä tietoa hausta sekä materiaalia seuratoiminnan tueksi.

Seuratukea jaetaan 4,0 miljoona euroa, mikäli eduskunta hyväksyy vuoden 2018 talousarvion. Pienin haettava summa on 2 500 euroa ja suurin 15 000 euroa. Tukea voi hakea enintään kahdelle vuodelle.

Lue ohjeet huolellisesti – Tutustu Seuraverkkoon ajoissa – Hae seurasi tunnukset ajoissa – Tee hakemus ajoissa!

Lisätietoja:
Timo Rautio, timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi
puh. 040 8202300 sekä liikunnan aluejärjestöt