Timo Keskisimonen nyt 19:s IPC:n MM-kilpailuissa
8.5.2018 klo 11:21
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Timo Keskisimonen on sijoittunut 19:nneksi vammaisampumaurheilun MM-kilpailuissa Etelä-Korean Cheongjussa. Keskisimosen tulos R3-sarjan 10m ilmakiväärissä oli 629,3.

IPC:n MM-kilpailut ovat käynnissä Etelä-Korean Cheongjussa. Raahen Ampujien Timo Keskisimonen on Suomen ainoa urheiluampuja kisoissa.

Keskisimonen sijoittui maanantaina 40:nneksi R6-sarjan 50m pienoiskiväärissä. Tänään hän kilpaili R3-sarjan 10m ilmakiväärissä, jossa hänen tuloksensa oli 629,3 ja sijoituksensa 19:s. Finaaliraja oli 632,4. Etelä-Korean Jinho Park teki peruskilpailun parhaan tuloksen 639,1.

Park sijoittui kolmanneksi finaalissa, jonka voitti Slovakian Veronica Vadovicova. Hän teki uuden finaali-ME:n 255,0. Vadovicova voitti Ison-Britannian Matt Skelhonin 0,7 pisteellä.

– Mieli on ihan hyvä. Minulla oli alkuvuodesta ongelmia aseiden kanssa. Nyt ne toimivat, mutta ukko vain kaipaa enemmän harjoittelua, Keskisimonen sanoi.

– Kisapäivät olivat ihan ok. Lämmintä on riittänyt ja välissä on sadellut. Varsinkin ”piekkarin” kisan keli oli vähän arvoitus, mutta siitä tuli lopulta ihan hyvä ammuntakeli. Ilmakiväärirata oli hyvä ja ilmastointi toimi, niin ei ainakaan kuuma ollut.

Keskisimonen sanoi hallinneensa jännityksen ”ihan kohtalaisesti”.

– Kolme ysiä mahtui mukaan, joista jäi mielen päälle seuraavan harjoituksen aihe.

Kaikki tulokset täällä.