Kiväärimiehet jäivät mitalisijojen ulkopuolelle
3.6.2018 klo 15:12
Mikko Taussi
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Sunnuntain suomalaisohjelmaan Sveitsin Thunissa järjestettävissä 50. sotilaiden ammunnan maailmanmestaruuskisoissa kuuluivat miesten kiväärin pika-ammunnan joukkuekilpailu, miesten pistoolin pika-ammunnan joukkuekilpailu sekä naisten pienoiskiväärin asento-kilpailun joukkuekilpailu. Kaikki suomalaiset pääsivät siis tulilinjalle näyttämään suoritustasoaan.

Päivän mielenkiintoisin laji oli miesten kiväärin pika-ammunta. Odotukset olivat korkealla. sillä torstaina avauslajissaan vakiokiväärin joukkuekilpailussa Suomen joukkue kokoonpanolla Juho Kurki, Juho Autio ja Aleksi Leppä ottivat jo MM-joukkuehopeaa.

Suomen pojjaat olivat hyvissä asemissa ensimmäisen erän jälkeen, kun Aleksi Leppä ja Juho Autio olivat molemmat kymmenen joukossa. Ankkurina ampunut Juho Kurki jäi paljon tavanomaisestaan, varsinkin kun ampui makuulta naapurin tauluun ja pystyammunnan aikana oli vielä vinosyöttö, jonka johdosta ammunnassa tuli melkoisen kiire.

Norja otti toistamiseen kiväärin maailman mestaruuden. Toiseksi sijoittui isäntämaa Sveitsi ja kolmanneksi sijoittui Puola. Norjan tulos oli 1710, Sveitsin 1689 ja Puola 1670. Suomen tulos oli1657.

Suomen Aleksi Leppä teki ennätyksensä 571 pistettä (194-197-180). Juho Autio ampui 561 pistettä (184-195-182). Juho Kurki ampui varsin heikon tuloksen 524 (177-183-164). Aleksi Leppä oli silminnähden tyytyväinen hänen ammuttuaan uuden kilpailuennätyksensä 571. Erityisesti hän oli innoissaan hyvin menneisiin polvi- ja makuuasentoihin. ”Pystyssä jäi vielä parannettavaa henkilökohtaiseen kilpailuun”, totesi Leppä hymyillen. Juho Autio totesi alun polvelta olleen vaikeaa, mutta keskittyminen perusasioihin sai tulokset taas palaamaan normaalille tasolle. Lopulta irtosi hyvä tulos 561.

Päivän parhaan tulokset ampuivat norjalaiset Odd-Arne Brekne, joka saavutti 581 (197-194-190) ja Kim-Andre Lund 576 (195-195-186) ja Tanskan Steffen Olsen 573 (196-194-183).

Maanantain henkilökohtaiseen kilpailuun selvisivät kaikki suomalaiset kiväärimiehet.

Pistoolin pika-ammunnan joukkuemestaruuden voitti Kiina (1749), toinen oli Korea r (1730) ja kolmas Puola (1729). Suomen joukkuetulos oli 1686, jolla sijoittu 13.

Suomalaisten henkilökohtaiset tulokset olivat Joonas Kallion 568 (190-190-187), Petri Ylisen 561 (188-190-183) ja Marko Talvitien 558 (190-187-181). Vain Joonas Kallio selviytyi huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun.

Parhaat henkilökohtaiset tulokset joukkuekilpailussa ampuivat Puolan Pjotr Daniluk 586 (197-195-194), Korean Jung Woo Park 586 (195-196-195) sekä Kiinan Yongde Jin 585 (199-195-191) ja Venäjän Alexei Klimov 585 (196-196-193).

Suomalaisista isopistoolin henkilökohtaiseen kilpailuun selvisi vain Joonas Kallio.

Naisten pienoiskiväärin joukkuekilpailun voitti xxx tuloksella yyy. toiseksi sijoittui xxx ja kolmanneksi zzz. Päivän parhaat henkilökohtaiset tulokset ampuivat Venäjän Julia Karimova (1183), Sveitsin Nina Cristen (1178) ja Kiinan Hui Gao (1176).

Suomen Satu Korhola ampui tuloksen 1115 ja selviytynee huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun.

CISM:n kiväärin pika-ammunta muistuttaa vakiokivääriammuntaa, mutta kisa ammutaan kymmenen laukauksen sarjoina. Polvelta ampuma-aika sarjaa kohden on 2 minuuttia, makuulta 1,5 minuuttia ja seisten 2 minuuttia. Sarjat ammutaan erikseen komennettuina. Pistoolin pika-ammunnassa ammutaan isopistoolilla 60 laukausta viiden laukauksen sarjoina. Ensimmäiset neljä sarjaa ammutaan 10 sekunnissa, seuraavat neljä sarjaa 8 sekunnissa ja viimeiset neljä sarjaa 6 sekunnissa.

Kilpailujen tuloksia voi seurata osoitteessa www.results.sius.com. Tunnelmat välittyvät parhaiten osoitteissa facebook.com/groups/CSCshooting/ tai facebook.com/cism suisse tai cism.wmc.ch tai cism-shooting.ch/.

Kilpailut päättyvät maantaina seuraaviin lajeihin
– 300 m pika-ammunta, henkilökohtainen kilpailu
– 50 m pienoiskiväärin asentokilpailu (3×40), henkilökohtainen kilpailu
– 25 m pistoolin pika-ammunta, henkilökohtainen kilpailu.

Suomen joukkueen kokoonpano
– Kivääri (300 m): Juho Kurki , Juho Autio ja Aleksi Leppä
– Kivääri (50 m): Satu Korhola
– Pistooli (25 m): Joonas Kallio, Petri Ylinen ja Marko Talvitie
– Joukkueen johto: Mikko Taussi, Henri Häkkinen, Jorma Jäntti ja Matti Viljakainen
– ISSF-tuomari: Marko Leppä.