Sotilaiden pohjoismaiset mestaruuskilpailut käynnistyivät hyvin. Kurki sivusi jälleen Suomen ennätystä
26.6.2018 klo 13:24
Mikko Taussi
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

[Juttua täydennetty 26.6 klo 20.10 henkilökohtaisilla kilpailuilla.]

Järjestyksessään 50. sotilaiden ammunnan pohjoismaiset mestaruuskilpailut käynnistyivät tiistaina Säkylässä ja Hollolassa.

Avauskilpailussa, vakiokiväärin asentokilpailun joukkuekilpailussa, Juho Kurki sivusi Henri Häkkisen ja hänen aiemmin hallussa ollutta Suomen ennätystä 588. Häkkinen teki Suomen ennätyksen vuonna 2007, jota Kurki sivusi viime vuonna. Kurki oli silminnähden tyytyväinen, mutta kuvaili asiaa vaatimattomasti siten, että alku oli sellaista perusmeininkiä ennen kuin pystyasennosta pääsi paremmin jyvälle. Kurjen polvi- ja makuuasentotulokset olivat kumpikin 195 pistettä ja pysty oli huikeat 198 pistettä.

Kurjen johdolla Suomi otti joukkuehopeaa Norjan perässä. Norjan tulos oli 2314 pistettä. Suomella oli 2291 pistettä ja Tanskalla 2251 pistettä. Sotilaspohjoismaisissa kilpailuissa miesten joukkuekilpailuun lasketaan kunkin maan neljä parasta ampujaa. Muut Suomen joukkueessa ampuneet olivat Aleksi Leppä (HAS) 576, Juho Autio (OMAS) 570, Kari Pennanen (KouMAS) 557 ja Juha Rutonen (HAS) 550.

Myöhemmin henkilökohtaisessa kilpailussa Kurki jatkoi hyviä otteitaan ja teki tuloksen 581, jolla sijoittui hienosti pronssille norjalaisten Kim-Andre Lundin (588) ja Ole-Kristian Bryhnin (585) jälkeen. Muiden suomalaisten tulokset: Aleksi Leppä 578, Juho Autio 576, Juha Rutonen 572 ja Kari Pennanen 559.


Mitalistit vasemmalta hopeaa Ola-Kristian Bryhn, kultaa Kim-Andle Lund ja pronssia Juho Kurki.

Myös miesten isopistoolijoukkue oli menestyksellinen saavuttaen sotilaiden pohjoismaiden mestaruuden pistein 2290 Tanskan ollessa hopealla pistein 2271. Ruotsi otti pronssia 2261 pisteellä. Joukkuekilpailun parhaan henkilökohtaisen tuloksen 578 ampui Joonas Kallio (SuA). Toiseksi parhaan tuloksen ampui Tanskan Allan Gejl 577 ja kolmanneksi paras oli Petri Ylinen (KA) 574 pistettä. Jorma Jäntti ampui 571, Kai Jahnsson 567 ja Marko Talvitie 557 pistettä.

Isopistoolin henkilökohtaisessa kilpailussa Joonas Kallio veti suomalaiset mukanaan tuloslistan kärkeen. Harmillisesti Kallio hävisi kuitenkin tuloksellaan 579 Ruotsin David Lindströmille neljä pistettä. Kallion mieltä lohduttanee se, että hän saavutti ensimmäisen sotilaiden pohjoismaisen henkilökohtaisen hopeamitalin. Kai Jahnsson saavutti pronssia tuloksella 577, Petri Ylinen oli neljäs ja Marko Talvitie viides samoilla tuloksilla 574. Jorma Jäntin ammunta takelteli asehäiriöiden vuoksi ja häneltä jäi muutama laukaus ampumatta.

Kristiina Baumgartner ampui ainoana suomalaisena naisten urheilupistoolikilpailussa hyvän tuloksen 561 ollen joukkuekilpailussa kolmanneksi paras. Henkilökohtaisessa kilpailussa Baumgartner teki tuloksen 559, jolla sijoittui viidenneksi. Naisten mestaruuden voitti Norjan Gunn Heidi Haugen tuloksella 575.

Naisten pienoiskiväärijoukkue ampui uuden sotilaiden maajoukkue-ennätyksen 1820,0 makuukilpailussa. Neljänneksi sijoittuneessa joukkueessa ampuivat Nina Ojala (607,7), Satu Korhola (607,7) ja Eija Pulkki (604,9). Kirsti Markko ei yltänyt tuloksellaan 588,0 joukkuetuloksiin. Pienoiskiväärin makuun joukkuekilpailun voitti Ruotsi uudella sotilaiden pohjoismaisella ennätyksellä 1858,5 pistettä. Toinen oli Norja 1857,7 ja kolmas Tanska 1837,5. Parhaan henkilökohtaisen tuloksen ampui Ruotsin Linda Olofsson 622,2 pistettä.

Päivän toinen naisten kiväärilaji oli pienoiskiväärin asentojen (3×40) joukkuekilpailu. Hurjinta kyytiä piti Norjan joukkue, joka ampui upean uuden ennätystuloksen 3482, mikä keskiarvoltaan noin 1161 pistettä. Suomi sijoittui toistamiseen neljänneksi tuloksella 3289 hopeaa ottaneen Ruotsin (3464) ja pronssille sijoittuneen Tanskan (3374) jälkeen. Eniten pisteitä henkilökohtaisesti keräsi Ruotsin Linda Olofsson, joka täräytti upouudella Säkylän radalla 1167 pistettä. Tulos on uusi sotilaiden pohjoismainen ennätys. Suomalaisten tulokset olivat seuraavat: Satu Korhola 1128, Nina Ojala 1095, Eija Pulkki 1066 ja Kirsti Markko 999 pistettä.

Kilpailujen tuloksia voi seurata päivittäin osoitteessa https//:go.teamviewer.com/v13/m13239744 (id-tunnus m13-239-744)

Lisäksi tapahtuman tunnelmia voi seurata osoitteessa: https://www.facebook.com/events/1308900312579275/permalink/1321078238028149/

Sotilaiden pohjoismaisissa kilpailuissa ammutaan sekä kiväärillä 300, 50 ja 10 metrin matkoilta että pistoolilla 25 metrin matkalta. Kiväärimiehet kilpailevat ISSF:n vakiokivääri- ja CISM:n kiväärin pika-ammunnoissa. Naisten kiväärissä ammutaan pienoiskiväärin makuu- ja asentokilpailu sekä ilmakivääri ISSF:n sääntöjen mukaisesti. Pistoolissa ammutaan ISSF:n isopistooli- tai urheilupistooli ja CISM:n pistoolin pika-ammunta (naiset .22). Lisäksi ammutaan kiväärillä ja pistoolilla maastoammuntakilpailu.

Pika-ammunnat ammutaan keskiviikkona 27.7 ja maastoammunnat sekä naisten ilmakivääri torstaina 28.7. Iso osa ampujista suuntaa perjantaina Lapua Eurooppa Cupin kilpailuun Hollolaan.

Suomen joukkueen kokoonpano
– Kivääri (300 m): Juho Kurki, Juho Autio, Aleksi Leppä, Juha Rutonen, Kari Pennanen, Ville Nokipii ja Antti Kajan
– Kivääri (50 m): Satu Korhola, Eija Pulkki, Nina Ojala ja Kirsti Markko
– Pistooli (25 m): Joonas Kallio, Petri Ylinen, Marko Talvitie, Jorma Jäntti ja Kai Jahnsson
– Joukkueen johto: Mikko Taussi, Hannu Teitto ja Jorma Jäntti.