Lapua Eurooppa cup päättyi Juho Aution voittoon
1.7.2018 klo 12:16
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Juho Autio voitti 300m kiväärin makuuasennon kilpailun sunnuntaina. (Kuvat: Lassi Palo)

Juho Autio otti uransa ensimmäisen Lapua Eurooppa cupin henkilökohtaisen voiton, kun hän oli miesten 300m kiväärin makuuasennon ykkönen sunnuntaina Hollolassa. Juha Rutonen sijoittui kolmanneksi. Teemu Lahti oli viidennellä sijallaan paras suomalainen vakiopistoolissa.

Hollolan Hälvälän ampumaradalla päättyi sunnuntaina Lapua Eurooppa cup, jossa kilpailtiin 25m iso- ja vakiopistoolissa sekä 300m kiväärilajeissa. Osanottajia oli kolmestatoista maasta. Tuulisen päätöspäivän ohjelmassa olivat miesten ja naisten 300m kiväärin makuuasennon kilpailu sekä vakiopistooli.

Miesten 300m kiväärin makuun ykkössijan otti Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), jonka voittotulos oli 589. Toiseksi sijoittunut Ranskan Remi Flores Romeno ampui saman tuloksen, mutta Autio oli parempi ”napakymppiensä” ansiosta (25-23). Haminan Ampumaseuran Juha Rutonen oli kolmas (587).

– Kylmää oli, mutta voitto lämmittää, Autio sanoi voitettuaan ensimmäisen kerran Eurooppa cupin henkilökohtaisen kilpailun.

– Olosuhteet olivat vaikeammat kuin eilisessä karsinnassa. Tuulen suunta vaihteli nopeasti, jolloin alkoi tulla ysejä. Kovia nimiä jäi taakse, Autio hymyili kisan päätyttyä. Hänen sarjansa olivat 100+100+99+95+97+98.

Rutonen puolestaan totesi, että ”tuuli meinasi kuljetella luoteja”.

– Toki pronssin arvoisesti, sijoitus oli hyvä, hän naurahti.

– Muutama hölmöily tuli tehtyä, mutta oli siellä tuuriakin. Pari vuotta sitten taisi tulla edellinen Euroopan cupin palkintosijani.

Satu Korhola.

Naisten kilpailussa oli mukana kaksi suomalaista: Satu Korhola (Mikkelin Ampujat) ja Petra Liljeberg (Kyrkslätt Skytteförening). Korhola oli viides ja Liljeberg 12:s. Heidän tuloksensa olivat 580 ja 567. Ruotsin Elin Åhlin voitti tuloksellaan 588.

– Olosuhteet eivät olleet tänään helpot. Tulokseni oli hyvä siihen nähden, olen tyytyväinen, Korhola summasi kilpailunsa.

Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti oli paras suomalainen 25m vakiopistoolissa, kun hän sijoittui viidenneksi. Hänen tuloksensa oli 568. Voitto meni Ranskan Boris Artaudille, joka tähtäsi 573 pistettä. Hänen maanmiehensä, eilisen isopistoolin voittanut Clement Bessaguet oli nyt toinen. Hän teki saman tuloksen kuin Artaud, mutta ”napakympit” ratkaisivat (20-17).

– Oli mukava ampua, mutta yksi sarja kyykkäsi, Lahti harmitteli.

Eilen isopistoolissa uudella ennätyksellään (582) toiseksi sijoittunut Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat) jatkoi hyviä suorituksiaan ja kohensi nyt vakiopistooliennätyksensä numeroihin 565. Hän sijoittui seitsemänneksi.

– No joo, kaksi Eurooppa cupin kilpailua ja kaksi ennätystä, mutta vakiossa minulla ei ole vielä riittävästi treeniä. Rutiinia pitäisi olla enemmän. Viimeisessä sarjassa pääni ei kestänyt, vaan se meni roiskimiseksi, Kallio sanoi.

Teemu Lahti.

Seuraavat Lapua Eurooppa cupin kilpailut ovat 16.-19. elokuuta Virossa. Kiväärilajit kilpaillaan Vörussa ja pistoolilajit Elvassa.

Lapua Eurooppa cup 25/300m
29.6.-1.7. Hollola

Tuloksia su 1.7.

Miesten 300m kivääri makuu 60 ls: 1) Juho Autio Suomi 589/25x, 2) Remi Flores Moreno Ranska 589/23x, 3) Juha Rutonen Suomi 587, … 9) Antti Puhakka 579, … 17) Antti Kajan 573. 23 osanottajaa.
Joukkuekilpailu (la 30.6.): 1) Suomi 1747, 2) Norja 1736, 3) Ranska 1729.

Naisten 300m kivääri makuu 60 ls: 1) Elin Åhlin Ruotsi 588, 2) Sina Busk Norja 583, 3) Linda Olofsson Ruotsi 582, … 5) Satu Korhola 580, … 12) Petra Liljeberg 567. 13 osanottajaa.
Joukkuekilpailu (la 30.6.): 1) Ranska 1727, 2) Viro 1711, 3) Norja 1710, 4) Suomi 1699.

Miesten 25m vakiopistooli: 1) Boris Artaud Ranska 573/20x, 2) Clement Bessaguet Ranska 573/17x, 3) Peeter Olesk Viro 571/14x, 4) Reijo Virolainen Viro 571/13x, 5) Teemu Lahti Suomi 568, … 7) Joonas Kallio 565, … 11) Marko Talvitie 558, … 14) Otto Suuronen 552, 15) Jorma Jäntti 551, 16) Antti Jokinen 548, … 24) Aleksi Pirttimäki 521. 24 osanottajaa. Neljä parasta sai paikan Eurooppa cupin finaaliin (5.-7.10. Lissabon, Portugali).

FR60_Prone_Men
FR60_Prone_Women
STP_20180701