EM-Osijek: Kansainvälisten arvokisojen konkari ja ensikertalaiset
17.3.2019 klo 08:52
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Essi Heiskanen (vas.), Krister Holmberg ja Aaro Vuorimaa Osijekin EM-radalla lauantai-iltana. (Kuvat: Lassi Palo)

Krister Holmberg on todellinen arvokisojen konkari: hän on osallistunut ilma-aseiden EM-kilpailuihin jo vuodesta 1992 lähtien. Essi Heiskanen ja Aaro Vuorimaa ovat arvokisojen ensikertalaisia.

Osijekin EM-areena.

Kroatian Osijekissa järjestettävien ilma-aseiden EM-kilpailujen avajaiset ovat sunnuntai-iltana, ja kisatapahtumat pääsevät vauhtiin huomenna maanantaina.

Ensimmäiset suomalaisurheilijat saapuivat Osijekiin lauantai-iltana. Heidän joukossaan olivat liikkuvan maalin erikoismiehet Krister Holmberg ja Aaro Vuorimaa sekä tyttöjen ilmakiväärissä kilpaileva Essi Heiskanen – eli todellinen suomalaiskonkari ja kaksi kansainvälisten arvokisojen ensikertalaista.

Raseborgs Skyttar -seuraa edustava Holmberg, 46, on osallistunut jokaiseen ilma-aseiden EM-kilpailuun vuodesta 1992 lähtien eli nyt peräti 28 kertaa peräkkäin. Kansainvälinen ura alkoi kaksikymppisenä Budapestissä.

Holmberg on pitkällä urallaan voittanut useita EM- ja MM-mitaleja ja edustanut Suomea myös vuonna 1996 Atlantassa järjestetyissä olympialaisissa.

Siksi olikin säväyttävää nähdä hänen asettuvan samaan kuvaan EM-radalla Heiskasen (Pieksämäen Seudun Ampujat) ja Vuorimaan (Lapuan Seudun Ampujat) kanssa. Heiskanen ja Vuorimaa ovat syntyneet vuonna 2002.

Nuoret ampujat katsoivat ympärilleen ja silmäilivät Osijekin Gradski vrt -areenalle rakennettua rataa.

– Pyrimme tekemään parhaamme ja ajattelemaan, että nämä ovat ihan normaalit kisat. Toki isommissa ”ympyröissä” kuin normaalisti, Heiskanen ja Vuorimaa sanoivat.

Holmbergin ja Heiskasen EM-kisaurakka alkaa huomenna maanantaina, Vuorimaan keskiviikkona.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
16.-25.3. Osijek, Kroatia

Avauspäivän suomalaiset, ma 18.3.

Miesten 10m liikkuva maali, normaalijuoksut: Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Niklas Hyvärinen (Raseborgs Skyttar), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat)
Poikien ilmakivääri: Cristian Friman (Esbo Skytteförening)
Tyttöjen ilmakivääri: Essi Heiskanen (Pieksämäen Seudun Ampujat), Viivi Kemppi (Myllykosken Ampujat), Jenna Kuisma (Kyrkslätt Skytteförening)

Tulevien päivien aikataulu (ajat Suomen aikaa)

Ma 18.3.
10.00-12.15 Liikkuva maali/miehet, normaalijuoksujen 30 ls hitaat juoksut
10.00-12.15 Liikkuva maali/naiset, normaalijuoksujen 30 ls hitaat juoksut
10.30-11.20 Ilmapistooli/parikilpailu (pojat ja tytöt)
12.15-13.30 Ilmakivääri/tytöt
12.30 Finaali: Ilmapistooli/parikilpailu (pojat ja tytöt)
12.45-14.45 Liikkuva maali/miehet, normaalijuoksujen 30 ls nopeat juoksut
12.45-14.45 Liikkuva maali/naiset, normaalijuoksujen 30 ls nopeat juoksut
14.45 Finaali: Ilmakivääri/tytöt
15.00 Liikkuva maali/miehet, mitaliottelut
16.00 Liikkuva maali/naiset, mitaliottelut
16.00-17.15 Ilmakivääri/pojat
18.30 Finaali: Ilmakivääri/pojat

Ti 19.3.
10.00-12.00 Liikkuva maali/miehet ja naiset, sekajuoksut
11.00-11.50 Ilmakivääri/parikilpailu (pojat ja tytöt)
12.30-14.30 Liikkuva maali/miehet ja naiset, sekajuoksut
13.00 Finaali: Ilmakivääri/parikilpailu (pojat ja tytöt)
13.00-14.15 Ilmapistooli/pojat
15.30 Finaali: Ilmapistooli/pojat
16.45-18.00 Ilmapistooli/tytöt
17.15-18.30 Liikkuva maali/parikilpailu
18.45 Finaali: Liikkuva maali/parikilpailu
19.15 Finaali: Ilmapistooli/tytöt

Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa.

Tulospalvelu löytyy täältä.

Lisää tietoa kilpailuista:
ESC
ISSF