Suomalaisnelikolla onnistunut Ranskan-leiri kilpailuineen
23.6.2019 klo 21:00
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Liikkuvan maalin EM-kilpailuihin valmistautuva suomalaisnelikko osallistui juhannuksena Ranskan-leirinsä ohessa maan mestaruuskilpailuihin Lingolsheimissa Strasbourgin kupeessa.

Miesten sekajuoksuilla Krister Holmberg ampui 386, Heikki Lähdekorpi 381 ja Topi Hulkkonen 372. Suomalaiskolmikko vei sijat kaksi, kolme ja neljä. Normaalijuoksuilla Holmberg ampui 586, Hulkkonen 585 ja Lähdekorpi 581.

– Sekajuoksuilla matkustusväsymys painoi vielä kaikilla, kone oli kolme tuntia myöhässä ja pääsimme Strasbourgiin vasta aamuyöllä. Normaalijuoksuilla onnistui jo paremmin. Kisan ohessa päästiin harjoittelemaan päivät 10 metrin radoille, joten reissu palveli EM:iä hyvin, liikkuvan maalin päävalmentaja Ville Häyrinen sanoi.

Suomalaismiehet olivat melko tyytyväisin mielin reissun antiin, sillä tästä on hyvä viimeistellä EM-virettä.

– Kisat ovat kulkeneet ihan hyvin, olen saanut pidettyä kohtuuhyvän tason koko ajan. Nyt Ranskassa oli ekat kisat, että oli ammunnassa vaikeuksia, etenkin perjantaina sekajuoksuilla. Leirillä tuli hyvin laukauksia alle, ja huomasi, mitä pitää vielä hioa ennen EM:iä kuntoon, jotta ne pienetkin virheet jäisivät pois, Hulkkonen sanoi.

Junioreissa Aaro Vuorimaa ampui sekajuoksuilla tuloksen 381 ja vei voiton. Myös 30+30 normaalijuoksuilla hän ampui 582 (292+290) ja oli niin ikään ykkönen junioreista.

– Iha ok reissu. Kisat meni omasta mielestä ihan hyvin. Ensi viikolla leireillään Inkoossa, ja siellä viimeistellään kisakunto kohdilleen EM-kisoja varten, Vuorimaa sanoi.