Koskela 14:s nuorten maailmancupissa Suhlissa
15.7.2019 klo 00:52
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Riku Koskela onnistui suomalaisista kivääriampujista sunnuntaina parhaiten ja sijoittui 14:nneksi pienoiskiväärin makuukilpailussa nuorten maailmancupissa Suhlissa. Koskela tähtäsi 618,6 pistettä.

– Tekeminen ihan perustekemistä omalla tasolla. Rentoa ammuntaa. Ysejä oli vaan viisi, mutta välillä kympit kiersivät jonkun verran reunoilla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Koskela sanoi.

Cristian Friman oli 21:s tuloksella 615,6

Naisten makuukilpailussa Jenna Kuisma oli parhaana suomalaisena 28:s ennätyksellään 616,3. Viivi Kemppi ampui 613,1 ja oli 40:s. Voiton vei uudella junioreiden maailmanennätyksellä Norjan Jeanette Hegg Duestad.

– Ennätys ilahduttaa, vaikka keskikymppejä olisi voinut tulla enemmän. Vielä on kolme kovaa starttia jäljellä, niihin suuntaan hyvillä mielin, Kuisma sanoi.

Myös Kemppi sai kisasta hyvän mielen.

– Jännitti ihan hirveästi ja alku oli vaikea. Loppua kohti parani ja rentoutui. Ei mitään parasta ammuntaa, mutta ihan ok tulos ja kisa kokonaisuudessaan, Kemppi sanoi.

Poikien trapissa on mukana viisi suomalaista. Ensimmäisen päivän jälkeen Teemu Ruutana on suomalaisista parhaana 26:ntena tuloksella 68. Matias Koivu on samalla tuloksella seuraavana, Juho Mäkelä on 38:ntena, Aaro Savilahti 52:ntena ja Patrik Nummela 56:ntena.