Kymppigolf pelattiin Porissa
6.8.2019 klo 23:55
Anne Lantee
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheiluväen perinteinen kesätapahtuma Kymppigolf pelattiin maanantaina Porissa Kalafornian kentällä. Tapahtuma keräsi paikalle 17 ampumaurheilijaa ja liiton yhteistyökumppania. Kesäinen sää helli golfareita.

Pistebogina pelatun tiukan kisan voittoon ylsi Tero Hovila (33 pistettä), hopealle Mikko Taussi (32 pistettä) ja pronssille Paavo Palokangas (32 pistettä). Hovila putsasi muutenkin palkintopöytää. Hän voitti myös scratchin eli pelasi kentän pienimmällä lyöntimäärällä käytettyään 80 lyöntiä. Erikoiskilpailuista hän vei nimiinsä pisimmän driven 253 metrisellä avauslyönnillään.

Naisten paras oli Maarit Lepomäki, joka myös vastasi tapahtuman järjestelyistä tänä vuonna 80 vuotta täyttävän seuransa Porin Golfkerhon kanssa. Kutsuvieraiden paras oli Lapuan Markku Kortesoja. 11. väylän lähimmäs lippua -erikoiskilpailun vei nimiinsä Markku Munne avaamalla 6,8 metrin päähän lipusta.

Kymppigolfin perinteen mukaan jokainen osallistuja tuo mukanaan pienen palkinnon, jotta kaikki saavat myös kotiinviemiseksi jonkin palkinnon kisamenestyksestä riippumatta. Niinpä palkintopöytä notkui tälläkin kertaa mitä moninaisimmista palkinnoista.

Ensi vuonna Kymppigolf käydään Tampereen kupeessa Golf Pirkkalan huippulaatuisella 18-reikäisellä kentällä maanantaina 3.8.2020. Kenttään voi tutustua etukäteen internetissä osoitteessa http://golfpirkkala.fi/.

(Juttua on päivitetty 8.8.2019, kun kenttätiedot varmistuivat.)