Kasa-ammunnan pistelajien MM-menestys jatkuu
14.8.2019 klo 18:01
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kasa-ammunnan pistelajien MM-kisat Etelä-Afrikassa ovat edenneet ilmakivääriluokista pienoiskivääriluokkiin.

Maanantaina 12. elokuuta ammuttiin 50 metriin International Sporter -luokka. Tuuliolosuhteet Krokodilspruitin ampumaradan ”rännissä” eivät jättäneet kenenkään tunteita kylmiksi ja nopeiden vaihteluiden kanssa oli kaikilla kova työ.

Suomalaisittain ylpeimmän hetken tarjoili Aappo Korpi, joka voitti junioreiden maailmanmestaruuden. Yleisessä sarjassa korkeimmalle sijalle nousi Tapani Nousiainen, joka asemoi itsensä viidenneksi tasapisteillä neljänneksi tulleen kanssa. Jälleen kerran puhtaiden napakymppien määrällä oli merkitystä. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui kaikkiaan kolme suomalaista, kun Tomi Korpi sijoittui kahdeksanneksi ja Aappo Korpi kymmenenneksi.

Joukkuepuolella ei myöskään jääty näppejä nuolemaan, sillä Suomen B-joukkueessa ampuneet Aappo Korpi, Tomi Korpi ja Ulla Murisoja saavuttivat hienosti MM-joukkuepronssia. Voiton vei Italian joukkue Iso-Britannian kiivetessä hopeatilalle. Suomen A-joukkue sijoittui viidenneksi. Ampujia oli kaiken kaikkiaan 74 ja joukkueita 16.

Kisat jatkuvat pienoiskiväärin kevyen luokan kahdella ensimmäisellä taululla.

Tulokset: 1) Maurice Hassard Iso-Britannia 741p./34x, 2) Giovanni Atzeni Italia 737/33x, 3) Carmen Papaleo Italia 735/31x, … 5) Tapani Nousiainen 733/30x, … 8) Tomi Korpi 733/27x, 10) Aappo Korpi 733/17x, … 27) Timo-Heikki Varis 718/24x, … 31) Jyrki Muotio 716/14x, … 40) Risto Murisoja 711/22x.