Grande Finale ja lajiparlamentit Kisakalliossa 26.-27.10.2019
25.9.2019 klo 08:54
Anne Lantee
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Perinteinen Grande Finale -viikonloppu järjestetään jälleen lokakuun viimeisenä viikonloppuna Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tapahtuma rakentuu jaostojen lajiparlamenttien ja liiton palkitsemisgaalan ympärille. Tänä vuonna mukana on myös liiton ylimääräinen kokous ja koulutusta kilpailunjärjestäjille.

Lauantaina aloitetaan yhteisesti klo 9.00, jonka jälkeen siirrytään lajiparlamentteihin. Lauantaina on luvassa myös yhteistä ideointia, miten kotimaan kilpailutoimintaa voitaisiin kehittää. Aihe kirvoitti paljon ajatuksia jo Tampereella 31.8. päivätilaisuudessa, jossa keskusteluun varattu aika loppui auttamatta kesken. Illan huipentaa Grande Finale -gaala. Sunnuntaina perehdytään kilpailujen järjestämiseen liittyviin asioihin, kuten viestintään ja tulostiedottamiseen sekä uuden kilpailu- ja tilastopalvelun tuomiin muutoksiin.

Ohjelma

Lauantai 26.10.2019
8.00 Ilmoittautuminen alkaa
9.00 Yhteinen avaus
9.30 Lajiparlamentit alkavat
16.00 Kilpailutoiminnan kehittäminen – ideariihi
19.15 Grande Finale -gaala

Sunnuntai 27.10.2019
9.00 Kilpailujärjestäjien koulutus
13.00 SAL:n ylimääräinen kokous

Hinnat

Hinta muodostuu perushinnasta 5 euroa ja valituista lisäpalveluista, jotka on kuvattu alla. Majoituspakettien hinnat ovat per henkilö ja riippuvat siis valitusta huoneesta.

VIIKONLOPPUPAKETTI:

Viikonloppupaketti sisältää majoituksen la-su valitsemassasi huoneessa, lajiparlamentin ja seuraavat ruokailut: la aamiainen, lounas, päiväkahvit, Grande Finale -gaalaillallinen, su aamiainen ja lounas.

  • 3hh 115€
  • 2hh 130€
  • 1hh 155€

PÄIVÄKÄVIJÄ:

Päiväkävijä voi valita lajiparlamentin osalta vaihtoehdon ilman ruokailuja tai ruokailuineen (la aamiainen, lounas ja päiväkahvi). Ei sisällä Grande Finale -gaalaillallista (valitse halutessasi gaalapaketeista).

  • Lajiparlamentti, ei ruokailuja 0€
  • Lajiparlamentti, ruokailuineen 60€
  • Sunnuntain päiväkävijä, lounas 10€

GAALAPAKETTI:

Sisältää Grande Finale -gaalaillallisen ja halutessasi myös majoituksen la-su valitsemassasi huoneessa sisältäen su-aamiaisen. Ei sisällä lajiparlamenttia.

  • Gaalapaketti 40€, sisältää vain Grande Finale -gaalaillallisen.
  • Gaalapaketti majoituksella sisältää la-su majoituksen, Grande Finale -gaalaillallisen ja su-aamiaisen. Ei sisällä lajiparlamenttia ja la-lounasta eikä päiväkahvia.
    • 3hh 100€
    • 2hh 115 €
    • 1hh 140€
  • Gaalapaketti + sunnuntai sisältää la-su majoituksen, Grande Finale -gaalaillallisen, su-aamiaisen ja lounaan. Ei sisällä lajiparlamenttia ja la-lounasta eikä päiväkahvia.
    • 3hh 110€
    • 2hh 125€
    • 1hh 150€

PERJANTAIPAKETTI:

Sisältää majoituksen pe-la valitsemassasi huoneessa ja lajiparlamentin. Sisältää seuraavat ruokailut: pe päivällinen, la aamiainen, lounas ja päiväkahvi. Ei sisällä Grande Finale -gaalaillallista (valitse halutessasi gaalapaketeista).

  • 3hh 90€
  • 2hh 100€
  • 1hh 125€

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu Suomisportin kautta osoitteessa https://www.suomisport.fi/events/21b575a1-1917-4eaf-8edf-0ca3c3595b41. Huomaathan, että ensimmäisessä vaiheessa pelkästään ilmoittaudutaan tapahtumaan, myöhemmässä vaiheessa pääsee valitsemaan lisäpalveluista toivomansa ruokailu- tai majoituspaketin. Seurakäyttäjä voi ilmoittaa seuran muitakin jäseniä yhdellä kertaa.

Ilmoittautumiset ovat sitovia, ja ne tulee tehdä viimeistään 17.10.2019.

Jos Suomisport-ilmoittautumisessa on ongelmia, kysy lisätietoa Sanna Hellgréniltä, puh. 040 563 3554, sanna.hellgren(ät)ampumaurheiluliitto.fi

Pukeutumiskoodi gaalailtaan on juhlapuku (smokki/tumma puku)