Sotilaat ampuivat menestyksekkäästi
29.10.2019 klo 22:53
Mikko Taussi
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Puolustusvoimien ampumajoukkue osallistui Kiinan Wuhanissa järjestettyihin 7. Sotilaiden maailmankisoihin 15.-27.10.2019. Maailmankisojen puitteissa järjestettiin eri sotilasurheilulajien maailmanmestaruuskilpailuja, joita oli tällä kertaa 25. Tämä kertomus tulee menestykseen nähden aivan liian myöhään, mutta toimittajan tietoliikenneolosuhteet eivät olleet kovin suotuisat.

Suomi menestyi hienosti maailman kisoissa. Parasta ammuntaa osoittivat miesten kiväärijoukkue pika-ammunnassa ja haulikkoampujat skeetissä. Kiväärinpika-ammunnassa joukkue nappasi hopeaa Kiinan voittaessa kilpailun ja Itävallan ottaessa pronssia. Suomen hopeajoukkueessa ampuivat Juho Autio (577), Juho Kurki (556) ja Aleksi Leppä (575). Aution tulos on myös uusi sotilaiden Suomen ennätys.  Hän pyyhki ikuisuuteen vanhan Henri Häkkisen tekemän ja myös hänen itsensä, Kurjen ja Lepän aiemmin sivuaman ennätyksen 576 pistettä. Häkkinen totesi kilpailun päätyttyä, että uuden ennätyksen synnyttyä erityisesti näin hienossa tapahtumassa ei häntä harmita ollenkaan, päinvastoin. Nyt tehty joukkuetulos (1708) on myös uusi sotilaiden Suomen maajoukkue-ennätys. Aiempi oli samojen miesten viime vuonna tekemä 1687 pistettä.

Kiväärin pika-ammunta ammutaan lippaallisella vakiokiväärillä. Kilpailumuoto on sama kuin vakiokiväärin asentokilpailussa (3 x 20), mutta kymmenen laukauksen sarjat ammutaan aikarajoitteisesti. Polvelta ampuma-aika on 2 minuuttia, makuulta 1,5 minuuttia ja pystystä 2 minuuttia.


Vasemmalta Aleksi Leppä, Juho Kurki ja Juho Autio.

Skeetin joukkue taisteli myös itsensä hopealle. Voiton kilpailussa vei Venäjän joukkue neljän kiekon erolla Suomeen. Kolmas oli Saksa kolme kiekkoa Suomen takana. Suomen joukkueen keskiarvo 120 kiekkoa on erittäin mallikelpoinen suoritus. Tasaisessa joukkueessa ampuivat Oskari Kössi (121), Eetu Kallioinen (120) ja Tomi Aspholm (119). Joukkuetulos on myös uusi sotilaiden maajoukkue-ennätys. Finaaliin selviytynyt Oskari Kössi jäi kuudenneksi.


Vasemmalta Oskari Kössi, Tomi Aspholm ja Eetu Kallioinen sekä tuntematon sotilas.

Muita hyviä suomalaissuorituksia olivat Aleksi Lepän neljäs sija kiväärin pika-ammunnan henkilökohtaisessa kilpailussa (572) ja 11. sija vakiokiväärissä (583), Joonas Kallion 30. sija isopistoolissa (576), Henna Viljasen 35. sija pienoiskiväärin asentokilpailussa (1155), Eetu Kallioisen kahdeksas sija skeetissä (120) ja Veli-Matti Matikaisen 11. sija trapissa (117).

Tulokset on nähtävissään kokonaisuudessaan Sius Ascorin tulospalvelusta www.results.sius.com. Kilpailuista lisätietoa on luettavissa 7. Sotilaiden maailmankisoista täällä.

Ampumajoukkueen kokoonpano (vahvuus 22):
Kivääri: Juho Autio, Juho Kurki, Aleksi Leppä, Henna Viljanen, Sonja Siitonen ja Jenna Kuisma
Pistooli: Petri Ylinen, Jorma Jäntti, Joonas Kallio ja Marko Talvitie
Skeet: Tomi Aspholm, Oskari Kössi ja Eetu Kallioinen
Trap: Veli-Matti Matikainen, Mika Myllylä ja Matias Koivu
Joukkueen johto: Henri Häkkinen , Antti Jokinen, Matti Viljakainen, Matti Nummela ja Mikko Saarinen
ISSF-tuomari: Mikko Taussi.