Turussa pohditaan: SM-mitaleista kilpaillaan marras- ja joulukuussa?
26.3.2020 klo 11:30
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Turussa piti järjestää ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta ne jouduttiin perumaan koronavirusepidemian takia. Nyt kisajärjestäjät miettivät uutta ajankohtaa marras- ja joulukuuksi.

Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut piti järjestää Turussa Kupittaan urheiluhallissa 3.-5. huhtikuuta. Ne peruttiin 12. maaliskuuta koronavirusepidemian takia. Päätöksen tekivät Ampumaurheiluliitto ja SM-kilpailujen johto Turun Seudun Ampujista (TSA).

Turussa pohditaan nyt, pystytäänkö SM-kilpailut järjestämään marras- ja joulukuussa niin, että asento- ja makuukilpailut ammuttaisiin marraskuussa ja muut kivääri- ja pistoolikilpailut joulukuussa.

– SM-kilpailut ammuttaisiin siis kahdessa ”erässä”. Meillä ei ole mahdollisuuksia saada Kupittaan hallin yläkertaa käyttöömme, koska yleisurheilu on hallin prioriteettilaji numero yksi. Kun kaikki hallit on nyt suljettuina, on varmaa, että syksyllä halliin on ruuhkaa. Jos ammumme SM-kilpailut kahdessa eri ajankohdassa, pystymme ne järjestämään radallamme, sanoo SM-kilpailujen johtaja Jarmo Engblom TSA:sta.

– Tällä järjestelyllä suorituksia olisi noin 200 per päivä. Pystymme viemään kisat näin läpi, vaikka päivät ovatkin erittäin pitkiä.

Joulukuun SM-kilpailut järjestettäisiin TSA:n perinteisten Kupittaan kisojen ajankohtana 4.-6. joulukuuta.

– Kupittaan kisat ovat joka tapauksessa kolmipäiväiset, kuten viime vuonna. Lisäksi ne ovat olleet ensimmäiset näyttökisat kevään ilma-aseiden EM-kisoihin. Näin ollen ajankohta olisi hyvä, ja huippuampujillamme olisi tässä vaikeassa tilanteessa kiinnekohta syksyyn, Engblom mietti torstaina.

Engblom korostaa, että asiasta on vasta keskusteltu eikä päätöksiä ole vielä tehty. SM-kilpailut on kuitenkin myönnetty Turkuun täksi vuodeksi.

– Olemme yhteydessä liiton kilpailuvaliokuntaan, kun teemme ensin omat päätöksemme huhtikuussa. Nähtäväksi kuitenkin jää, missä maa ja maailma makaavat noin puolen vuoden kuluttua, Engblom viittaa koronavirusepidemiaan.