NoSA sai OKM:n kehittämistukea
21.4.2020 klo 12:44
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Yksi tuen saaneista seuroista oli Nokian Seudun Ampujat.

OKM:n myöntämän seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa.

Seuratukea myönnettiin yhteensä 358 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 246 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 112. Avustukset kohdistuvat 63 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 30.

Yksi seuratuen saajista oli Nokian Seudun Ampujat (NoSA), joka sai 4000 euroa Nykyaikaa ja nuoria radalle -hankkeeseensa.

− Seuroissa tehdään tärkeää työtä suomalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Seuratoiminnan kehittämistuen suuri saajajoukko osoittaa, että suomalainen kansalaisyhteiskunnan kenttä elää ja voi hyvin, kertoi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) OKM:n tiedotteessa.

Seurat tarjoavat matalan harrastuskynnyksen toimintaa ja haluavat ehkäistä nuorten liikunnan lopettamista. Hankkeet, joissa lapset ja nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa, ovat lisääntyneet.

Harrastamista koulupäivän läheisyydessä lisätään, ja seurat tekevät yhä enemmän yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Myös perheliikuntatoiminnan määrä kasvaa jatkuvasti. Toiminnan laatua halutaan lisätä ja suosittujen lajien suuria ryhmiä jaetaan pienemmiksi. Nuoria myös koulutetaan urheiluseuroissa eri tehtäviin.

Palkkaushankkeisiin avustuksia myönnettäessä etusijalla ovat hankkeet, joissa seuraan palkataan ensimmäinen työntekijä. Vapaaehtoistoimintaan pyritään löytämään kehittämishankkeissa hyviä malleja.

Seuratoiminnan kehittämistuki on ministeriön vuosittain jakama avustus, eikä se ole sidoksissa koronatilanteeseen. Mikäli seura joutuu tekemään muutoksia hankkeeseen koronatilanteen vuoksi, on siitä tehtävä selvitys lopullisen hankeselvityksen yhteydessä.

Lisää tietoa aiheesta täällä.