Hae vapaaehtoiseksi ensi vuoden EM-kotikisoihin
15.9.2020 klo 09:38
Olli Törni
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Hae vapaaehtoiseksi!

Ilma-aseiden EM-kotikisat ammutaan helmikuussa 26.2-8.3.2021 Lohjalla Kisakallion Urheiluopistolla. 11 päivää kestävä suurtapahtuma vaatii onnistuakseen kymmenien vapaaehtoisten panoksen. Vapaaehtoisten haku päättyy 18. lokakuuta.

Vapaaehtoisille löytyy tehtäviä laidasta laitaan ampumaratatyön lisäksi asiakaspalvelutehtäviin, kisatoimistoon, lentokentälle sekä rakentamiseen. Koska kyseessä ovat kansainväliset kisat, on monissa tehtävissä vaatimuksena sekä englannin että suomen kielen taito. Vahva kielitaito on etu, mutta joissakin tehtävissä pärjää myös pelkällä suomen kielellä.

Vapaaehtoisia tarvitaan jo ennen EM-kisoja: Ilma-aseiden SM-kilpailut pidetään 13.-14.2.2021, jonka jälkeen ammutaan para-EM-kilpailut 16.-23.2.2021. Tapahtuman rakennustiimi aloittaa Susi Training Centerin rakentamisen SM-kilpailuihin 11-12.2. Kyseinen kisahalli toimii myös para-EM:n peruskilpailu- ja finaaliratana sekä EM-kilpailuiden peruskilpailuratana.  EM-finaalihallin rakentaminen alkaa välittömästi para-EM:n kilpailuiden jälkeen ja hommia riittää vielä kilpailun jälkeenkin, kun finaalit on ammuttu. Etusijalla ovat ne vapaaehtoiset, jotka kykenevät osallistumaan kaikkiin kolmeen suurtapahtumaan, mutta yksittäiseen kilpailuun on mahdollista ilmoittautua. Kirjaathan ilmoittautumislomakkeeseen mahdollisuutesi osallistumiseen.

Järjestämme vapaaehtoisille koulutuksen tehtäviin 28.-29.11.2020. Tapaamisessa tutustutaan omaan tiimiin ja sen vetäjään sekä käydään tarkemmin läpi kisojen aikaisia tehtäviä. Myös kilpailun aikaiset suorituspaikat tulevat tutuiksi.

Vapaaehtoistehtävien kautta tapahtumat näyttäytyvät eri näkökulmasta kuin katsojan silmin.

Vapaaehtoisena pääsee kokemaan tapahtumia lähempää ja saa olla osa isoa kokonaisuutta. Tapahtumien taustalla tapahtuu jatkuvasti paljon asioita, jotta kokonaisuus toimii ja yleisö, joukkueet ja muut vieraat ovat tyytyväisiä. Se on opettavaista ja mielenkiintoista. Tapahtumista jää huikeiden kokemusten lisäksi paljon lajiystäviä, joiden kanssa tulee pidettyä yhteyttä muutenkin. Vapaaehtoisille tarjotaan kilpailuiden aikana ruokailut ja kauempaa tuleville lisäksi majoitus Kisakallion alueella tai sen välittömässä läheisyydessä.

Lisätietoja vapaaehtoistyöstä antavat:

Kilpailuun liittyvät asiat
Marko Leppä
+35840 510 5323
marko.leppa@ampumaurheiluliitto.fi

Oheistoimintoihin liittyvät asiat
Elina Kaukojärvi
+35840 707 8994
elina@ekevent.fi

Linkki vapaaehtoishakulomakkeeseen: https://www.ech2021.fi/suomeksi/vapaaehtoishaku/