Talvitie kolmas isopistoolilla Lapua Eurooppa cupissa Tallinnassa
10.7.2021 klo 15:53
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Marko Talvitien viikonloppu Lapua Eurooppa cupissa Tallinnassa jatkui mukavasti, kun hän ylsi isopistoolilla kolmanneksi tuloksella 579. Sijoitus tiesi myös sitä, että hän saavutti paikan syyskuussa kilpailtavaan Lapua Eurooppa cupin finaaliin.

Talvitie ampui tarkkuusosassa 283 ja pikaosassa 296.

–  Periaatteessa tuntuma ja osunta oli samankaltaista kuin eilen (perjantaina) isopistoolin harkoissa. Tarkkuusosa on ollut minulle aina haastavaa ja tänään yhtä laukausta lukuun ottamatta (7,9) olin itse tyytyväinen 283:en. Pikaosa ei yllättänyt: kun kulkee ja osuu niin mukavahan sitä on päästellä. 296 taitaa olla kyllä paras kansainvälisissä kisoissa ampumani pikaosa ja tänään 579 riitti palkintopallille, Talvitie sanoi.

– Syyskuussa sitten EC-finaaliin Ranskaan, jos pandemiatilanne ei tästä nyt hirveästi huonone.

Talvitie oli tällä kertaa ainoa 10 parhaan joukkoon yltänyt suomalainen. Seuraavaksi parhaana suomalaisena Joonas Kallio oli 11:s tuloksella 569.

Tuloksia:

Tallinna:

25m iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cup:

25m isopistooli: 1) Ruslan Lunev Azerbaidzhan 588, 2) Peeter Olesk Viro 583, 3) Marko Talvitie Suomi 579,…11) Joonas Kallio Suomi 569,…16) Jan Parhiala Suomi 564,…18) Teemu Lahti Suomi 560,…23) Otto Suuronen Suomi 516.

Lapua-2021-CFP-Individual-Results