Tokio: ”Eetulla ja Larilla mahdollisuus kirjoittaa hieno tarina!””
23.7.2021 klo 12:23
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Eetu Kallioinen (vas.) ja Lari Pesonen kuvattuina kisakylässä torstain ennakkoinfon jälkeen. (Kuva: Mika Noronen / OK)

Kesäolympiakisojen ensimmäinen kultamitali on Soulista 1988 lähtien ratkaistu naisten ilmakiväärissä. Näin on myös Tokiossa. Suomalaiset skeet-ampujat ovat päävalmentaja Pietro Gengan mukaan valmiita kilpailuun.

Tokion olympialaisten ampumaurheilu alkaa lauantaina. Perinteet jatkuvat, sillä kesäolympiakisojen ensimmäinen kultamitali on Soulista 1988 lähtien ratkaistu naisten 10m ilmakiväärissä. Näin tapahtuu myös Tokiossa.

Ampumaurheilun ensimmäisenä kilpailupäivänä ammutaan naisten ilmakiväärin lisäksi miesten 10m ilmapistooli. Edellisissä olympialaisissa eli vuonna 2016 Rio de Janeirossa miesten ilmapistoolin voitti Vietnamin Hoàng Xuân Vinh, joka puolustaa kultamitaliaan Tokiossa. Naisten ilmakiväärin kultamitalin vei Yhdysvaltain Virginia Thrasher. Hän ei ole Tokiossa.

Yksi miesten ilmapistoolin osanottajista on Etelä-Korean Jin Jong-oh, jolla on mahdollisuus voittaa jo viides kultamitali olympialaisissa. Hän on voittanut 50m vapaapistoolin niin Pekingissä 2008, Lontoossa 2012 kuin Rio de Janeirossakin 2016. Hän voitti myös Lontoon ilmapistoolin.

Sunnuntaina ammutaan miesten ilmakivääri ja naisten ilmapistooli. Molemmissa lajeissa saadaan varmasti uusi olympiavoittaja, sillä Rion kultamitalistit Niccolò Campriani (Italia) ja Zhang Mengxue (Kiina) eivät ole Tokiossa.

Kuten aiemmin viikolla jo kerrottiin, Tokion ampumaurheiluun osallistuu 356 urheilijaa, jotka edustavat 100 maata. Suomesta mukana on kolme ampumaurheilijaa: Satu Mäkelä-Nummela naisten trapissa sekä Eetu Kallioinen ja Lari Pesonen miesten skeetissä.

Kallioinen ja Pesonen aloittavat olympiaurakkansa sunnuntaina, kun skeetissä ammutaan peruskilpailun ensimmäinen päivä. Maanantaina ammutaan toinen kilpailupäivä ja finaali.

Ampumaurheiluliiton skeetin päävalmentajan, italialaisen Pietro Gengan mukaan kaikki on hyvin. Kallioinen ja Pesonen harjoittelivat Gengan kanssa vajaan kahden viikon ajan kesä-heinäkuussa. Ampujat palasivat Suomeen kahdeksitoista päiväksi ennen lähtöään Tokion olympialaisiin. He ovat olleet kisakaupungissa nyt viikon ajan.

– Italian-leiri onnistunui hienosti. Harjoittelimme paljon ja hyvin, ja ilmasto ja olosuhteet olivat samantyyppiset kuin nyt täällä Tokiossakin. Se auttoi, Genga sanoi perjantaina Tokiossa.

– Tiesimme, että rata on täällä erilainen kuin normaalisti, koska se on väliaikainen. Täällä on samanlainen verkko kuin oli Lontoon olympialaisissa (2012), ja se saattaa aiheuttaa monille ongelmia. Eetu ja Lari ovat harjoitelleet hyvin ja ovat itsevarmoja.

Miesten skeetissä on kolmekymmentä osanottajaa.

– Se on Eetulle ja Larille uusi kokemus, mutta onnistuessaan heillä on hieno tarina kirjoitettavaan ja kerrottavanaan.

Olympialaisten avausviikonloppuna kilpaillaan ennusteiden mukaan 32-33 asteen helteessä.

Tokion ampumaurheilun kisanäyttämö eli Asakan ampumarata sijaitsee sotilasleirialueella noin 20 kilometriä Tokion keskustasta luoteeseen. Se oli maailmansodan jälkeen amerikkalaisten miehitysjoukkojen käytössä ja toimii nykyisin Japanin itäisen armeijan päämajana.

Asakaan on rakennettu väliaikaiset suorituspaikat olympialaisten ampumaurheilua varten. Kivääri- ja pistoolilajien peruskilpailuun rakennettiin 800 katsojaa vetävä katsomo. Finaaliradan katsojakapasiteetti oli 2400 katsojaa, ja haulikkolajeja varten rakennettiin 3000 katsojan katsomo.

Kaikki tämä oli turhaa, sillä Tokion olympialaiset kilpaillaan ilman yleisöä. Syynä on tietysti koronavirusepidemia, jonka takia Tokioon on julistettu kisojen yli jatkuva hätätila.

Asakassa järjestettiin myös vuoden 1964 olympia-ammunnat, joissa Väinö Markkanen ja Pentti Linnosvuo voittivat Suomelle kultaa molemmissa pistoolilajeissa.

XXXII olympialaiset
23.7.-8.8. Tokio, Japani

Ampumaurheilu, suomalaisten ohjelma
(ajat Suomen aikaa)

Su 25.7. (5. kisapäivä)
3.30-10.00 Miesten skeet (Eetu Kallioinen ja Lari Pesonen)

Ma 26.7. (6. kisapäivä)
4.00-8.00 Miesten skeet (Eetu Kallioinen ja Lari Pesonen)
9.50 Finaali: Miesten skeet

Ke 28.7. (8. kisapäivä)
6.00-9.10 Naisten trap (Satu Mäkelä-Nummela)

To 29.7. (9. kisapäivä)
3.00-6.20 Naisten trap (Satu Mäkelä-Nummela)
8.30 Finaali: Naisten trap

Kaikki ampumaurheilun osanottajat täällä.
Tutustu Suomen Olympiajoukkueeseen
Kisa-opas tarjoaa kattavasti tietoa Tokion olympialaisista
Aikataulu ja tulokset