Palolle ensimmäinen asentokilpailun SM-kulta, Stenström vei makuukilpailun
14.8.2021 klo 22:40
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

IMAS:n Marianne Palo ja RS:n Joni Stenström olivat päivän mestarit Inkoossa kiväärin SM-kilpailuiden avauspäivänä.

Palo otti uransa ensimmäisen naisten sarjan asentokilpailun Suomen mestaruuden tuloksella 451,3. Alexandra Rosenlew otti hopeaa (446,0) ja Emmi Hyrkäs pronssin (435,6). Palo ampui peruskilpailussa 1160.

– Lopputulokset keliin nähden olivat hyviä, vaikka siellä oli selkeitä omiakin virheitä. Peruskilpailun pystyssä jäi aikaa vain vajaa 25 minuuttia 40 kilpailulaukaukseen. Siinäpä sitten täyty antaa palaa ja sivuuttaa pahimmat puuskat. Makuu kulki keliin nähden hyvin, muihin jäi vähän parannettavaa, Palo sanoi.

Hän ei kuitenkaan halunnut jossitella, sillä ensimmäinen asentokilpailun mestaruus maistui kolmen peräkkäisen hopean jälkeen.

– Keli ei ollut todellakaan mikään helppo, mutta kaikkeni annoin. Kiitos parhaalle taustajoukolleni, kun olette uskoneet minuun, Palo sanoi.

Miesten makuukilpailussa Joni Stenström ampui tuloksen 621,7. Hopeaa tähtäsi Riku Koskela (619,8 ja pronssia Aleksi Leppä (619,3). Stenströmille mestaruus oli uran toinen miesten sarjassa, ja maistui.

– Oli aika tasapainoinen ja hyvä kisapäivä minulta tänään, tulokset olivat tasaisia (620,7 ja 621,7). Pystyin hyvin pitämään homman kasassa. Oli aika helppoa ampua paineetta, kun nämä nyt ovat minun viimeiset kilpailut niin sanotusti ammattilaisena, vähän kyllä silti alkoi lopussa jännittää peruskilpailussa. Tähän taustaan peilaten niin olen tosi iloinen, että onnistuin sitten vielä kairaamaan Suomen mestaruuden tänään, hän sanoi.

Tulokset:

Inkoo, kiväärin SM-kilpailut:

N-sarja, 3×40: 1) Marianne Palo IMAS 451,3 (1160), 2) Alexandra Rosenlew ES 446,0 (1153), 3) Emmi Hyrkäs Hahlo 435,6 (1150), 4) Inka Havukainen Hahlo 424,4 (1153), 5) Marjo Yli-Kiikka IMAS 413,3 (1147), 6) Henna Viljanen KSF 403,9 (1146), 7) Jenna Kuisma KSF 393,2 (1144), 8) Saana Peltonen KeuSA 389,9 (1148), 9) Viivi Kemppi MyA 1142, 10) Aino Nenonen Hahlo 1140, 11) Tuulevi Suomus VihA 1136, 12) Elli Männistö PuKu 1133, 13) Essi Heiskanen PiekSA 1131, 14) Mira Mäkelä LappjA 1125, 15) Maarit Nurmi KaA 1114, 16) Jonna Mauno KuusA 1108, 17) Sonja Nenonen Hahlo 1105, 18) Salla Korpela TSA 1104, 19) Suvi Petäjäsaari MyA 1104, 20) Sonja Siitonen Hahlo 1099, 21) Johanna Uusitalo LA 1096, 22) Helmi Pietinalho SaSA 1017, 23) Sonja Myllys Hahlo 742 DNF.

N-sarja 3×40, joukkuekilpailu: 1) Simpeleen Hahlo 1 3402, 2) Simpeleen Hahlo 2 2987.

M-sarja, makuu, peruskilpailu: 1) Joni Stenström RS 621,7, 2) Riku Koskela SA 619,8, 3) Aleksi Leppä HAS 619,3, 4) Jere-Juhani Salo NoSA 618,7, 5) Antti Puhakka HAS 616,7, 6) Jouni Jokinen MyA 615,1, 7) Juha Rutonen HAS 614,6, 8) Jyry Laaksonen SaSA 614,5, 9) Juho Autio OMAS 613,9, 10) Sebastian Långström KSF 613,2, 11) Niko Elonen KaA 613,0, 12) Mika Tikkanen LA 612,3, 13) Björn Friman ESF 611,9, 14) Mika Piipponen KuusA 611,3, 15) Lauri Syrjä AsAs 610,9, 16) Juho Kurki KaA 610,6, 17) Matti Konttinen OMAS 609,2, 18) Cristian Friman ESF 608,9, 19) Tero Hovila SaSA 608,0, 20) Aleksi Kasi IMAS 607,8, 21) Santeri Kenola KaA 606,1, 22) Kaapo Jäppinen KuusA 605,0, 23) Sami Koskela SA 603,0, 24) Luukas Koota ESF 599,8, 25) Henrik Karlsson K-UAS 596,6, 26) Mikko Taussi OMAS 595,0.

M-sarja makuu, joukkuekilpailu: 1) Hamina Ampumaseura 1846,9, 2) Esbo Skytteförening 1844,9, 3) Satakunnan Ampujat 1844,5, 4) Kankaanpään Ampumaurheilijat 1836,2, 5) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 1827,0, 5) Kuusankosken Ampujat 1818,6, 67) Keski-Uudenmaan Ampumaseura 1812,6.

Kuva: Jari Palo