Lapua Eurooppa cup: Juho Kurki voittoon, Suomelle joukkuehopeaa!
19.8.2021 klo 16:31
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Iloinen Juho Kurki hyvin sujuneen kilpailun jälkeen. (Kuva: Tapio Kajan)

Suomalaiset osallistuvat ensimmäisen kerran kahteen vuoteen 300m kiväärilajien Lapua Eurooppa cupiin, jonka ensimmäinen päivä ammuttiin tänään Tanskan Aarhusissa. Menestys oli hieno, sillä Juho Kurki voitti miesten vakiokiväärin ja Suomi sai joukkuehopeaa.

Tanskan Aarhusissa kilpaillaan tällä viikolla 300m kiväärilajien Lapua Eurooppa cup. Suomalaiset osallistuvat cupiin ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen. Pitkän tauon syynä on tietysti koronaviruspandemia, jonka takia kaikki Eurooppa cupit peruttiin viime vuonna, ja tänä vuonna suomalaiset kivääriampujat eivät ole osallistuneet aiemmin järjestettyihin cupeihin.

Aarhusin ensimmäisen päivän ohjelmassa oli 300m vakiokiväärin 3×20 ls. Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) ampui ensimmäisessä erässä mainiot 587 pistettä (polvi 197, makuu 197, pysty 193). Pisteet riittivät lopulta kilpailun voittoon, kun kisan kakkonen, Ruotsin Karl Olsson paukutti taululle 584 pistettä (22x).

– Onnistuihan se! Keli oli haastava, mutta taktiikka toimi hyvin, Kurki sanoi kilpailun jälkeen.

Puolan Tomascz Bartnik teki saman tuloksen kuin Olsson ja sijoittui kolmanneksi (18x). Kisa oli tasainen, sillä neljänneksi sijoittuneen Sveitsin Pascal Bachmannin tulos oli myös 584/16x.

Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) sijoittui seitsemänneksi 583 pisteellään. Saman seuran Antti Puhakka oli 17:s (564) ja Satakunnan Ampujien Riku Koskela 18:s (564).

Suomi sijoittui joukkuekilpailussa toiseksi. Sveitsi oli kisan ykkönen, kun se voitti Suomen kymmenellä pisteellä. Suomen joukkueessa ampuivat Kurki, Leppä ja Koskela.

Aarhusissa ammutaan perjantaina miesten 300m kiväärin 3×40 ls kilpailu.

300m kiväärin Lapua Eurooppa cup
18.-22.8. Aarhus, Tanska

Tuloksia to 19.8.

Miesten 300m vakiokivääri 3×20 ls: 1) Juho Kurki Suomi 587, 2) Karl Olsson Ruotsi 584/22x, 3) Tomascz Bartnik Puola 584/18x, 4) Pascal Bachmann Sveitsi 584/16x, … 7) Aleksi Leppä 583, … 17) Antti Puhakka 564/9x, 18) Riku Koskela 564/9x. 23 osanottajaa.

Miesten 300m vakiokivääri 3×20 ls, joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 1744, 2) Suomi 1734, 3) Puola 1714, 4) Tanska 1707, 5) Slovenia 1703.