Pistooliampujat kilpailivat Nokialla – Lahti ylitti arvokilpailuiden tulosrajan toistamiseen
31.7.2022 klo 21:01
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Pistooliampujat kokoontuivat viikonloppuna Nokialle Heinänkaato ja Nokian Vapaa -kilpailuihin. Viikonvaihteessa hyvin onnistui muun muassa SUA:n Teemu Lahti 25 metrin isopistoolilla, jossa hän ampui tuloksen 582.

Lahti ampui tarkkuusosassa 290 ja pikaosassa 292.

– Isopistoolikilpailu lähti käyntiin ihan mukavasti. Tarkkuusosalla tein muutamia virheitä, jotka olivat siellä minne ne liipaisinkin. Kuitenkin kun tarkkuusosa on 290p tai enemmän, voi todeta sen menneen jo ihan kohtuullisesti.  Pikaosalla tein 2 sarjassa virheitä ja ne kostautuivatkin taululla ja olivat siellä, minne ne liipaisin, Lahti sanoi.

Hänelle jäi päivästä paljon positiivista.

– Kokonaisuutena kisa oli hyvä ja positiivista oli myös, että ylitin SAL:n määrittelemän arvokilpailuiden tulosrajan 2 pisteellä. Näin ollen minulla on nyt 2 ylitystä tulosrajassa: toinen Tallinnan EC-kisasta ja nyt tämä.  Ensi viikolla edustan PM-kisoissa Kouvolassa ja pyrin välttämään virheitä, jolloin tulos on yleensä kohtuullinen, Lahti sanoi.

Esa Savola voitti 50 metrin pistoolin tuloksella 533.

– Ammunta oli tänään hyvää perustekemistä. Keli oli todella miellyttävä ja se mahdollisti rauhallisen ja teknisesti pääasiassa toimineen ammunnan. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista ensi viikon PM-kisoihin, Savola sanoi.

Heinankaato2022_tulokset