EM-Wroclaw: Syrjä 18:s ja Kemppi 20:s pienoiskiväärin 3×20 laukauksen kilpailussa
8.9.2022 klo 22:02
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Lauri Syrjä oli päivän neljästä suomalaisesta parhaana 18:s, kun EM-kilpailuissa Wroclawissa ammuttiin poikien ja tyttöjen 3×20 laukauksen kilpailut. Ainoana suomalaisena tyttöjen peruskilpailuun selvinnyt Viivi Kemppi oli 20:s.

Lauri Syrjä ampui tuloksen 577. Hän ampui polvelta 192, makuulta 198 ja pystystä 187. Aleksi Kasi sijoittui 21:nneksi tuloksella 576 (194+199+183). Luukas Koota oli 34:s tuloksella 564 (192+196+176). Kilpailun voitto meni Ranskan Nathan Baillylle, joka voitti kultaottelussa Italian Edoardo Bonazzin 17–13.

– Kisa oli tänään ihan omaa perussuorittamista, polvella syke löi alussa vähän läpi, mutta en malttanut rauhoittaa sitä. Raa’an oppitunnin jälkeen alkoi kulkemaan ja siitä kohtuullinen tulos. Makuulla sain pidettyä homman hyvin kasassa ja siitä 198. Pystyllä oli huonoa tuuria, kun osumat olivat ”hyviä” ysejä, eli lähellä kymppiä, mutta kuitenkin ysin puolella. Olin ihan hyvässä vedossa teknillisesti kisan aikana, Syrjä sanoi.

– Sijoitus ei ole mikään huono, erot olivat tänään pieniä ja muutamalla pisteellä oltaisiin oltu jo finaalin tuntumassa. Kuitenkin voi olla ihan tyytyväinen EM-debyyttiin, tulos oli ihan omaa tasoa.

Viivi Kemppi ampui tuloksen 577. Hän ampui polvelta 187, makuulta 194 ja pystystä 196. Naisten kilpailun voitti Norjan Julie Johannessen, joka kukisti kultaottelussa Saksan Larissa Weindorfin 17–15.

– Kisa meni hyvin yhtä sarjaa lukuun ottamatta, jonka takia tavoitteena ollut finaalipaikka jäi saamatta. Harmittaa, että piti mennä mokaamaan mutta ei voi minkään. Ihan hyvillä fiiliksillä seuraavin kisapäiviin, Kemppi sanoi.

Tulossivu: European Championship 25/50m Wroclaw (sius.com)

EM-kisojen aikataulu
(suomalaislajeja, ajat Suomen aikaa)

Pe 9.9.
10.00-10.50 Avoin 50m pienoiskiväärin makuu, 1. erä (pojat/tytöt)
11.30-12.20 Avoin 50m pienoiskiväärin makuu, 2. erä (pojat/tytöt)

La 10.9.
9.15-10.05 Parikilpailu 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta 1 (pojat/tytöt)
10.30-11.05 Parikilpailu 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta 2 (pojat/tytöt)
14.45-15.45 Finaali: parikilpailu 50m pienoiskivääri 3×20 ls
15.15-15.45 Parikilpailu 50m pienoiskivääri makuu, karsinta 1, 1. erä (pojat/tytöt)
16.30-17.00 Parikilpailu 50m pienoiskivääri makuu, karsinta 1, 2. erä (pojat/tytöt)
17.30-17.50 Parikilpailu 50m pienoiskivääri makuu, karsinta 2 (pojat/tytöt)
18.45-19.30 Finaali: parikilpailu 50m pienoiskivääri, makuu

Su 11.9.
10.00-10.50 Poikien 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 1
11.15-11.50 Poikien 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 2
14.00-15.00 Finaali: poikien 50m pienoiskivääri 3×20 ls
15.30-16.20 Tyttöjen 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 1
16.45-17.20 Tyttöjen 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 2
18.15-19.15 Finaali: tyttöjen 50m pienoiskivääri 3×20 ls

Ma 12.9.
Virallisia harjoituksia.

Ti 13.9.
10.15-11.45 Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta, 1. erä
12.30-14.00 Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta, 2. erä

Ke 14.9.
13.15-14.45 Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta, 1. erä
15.30-17.00 Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta, 2. erä
16.45-19.15 Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, peruskilpailu
20.00-21.15 Finaali: miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls

To 15.9.
9.00-9.50 Avoin 50m pienoiskivääri, makuu, 1. erä (miehet/naiset)
10.30-11.20 Avoin 50m pienoiskivääri, makuu, 2. erä (miehet/naiset)
12.15-13.05 Avoin 50m pienoiskivääri, makuu, 3. erä (miehet/naiset)
13.45-14.35 Avoin 50m pienoiskivääri, makuu, 4. erä (miehet/naiset)
15.30-17.00 Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, peruskilpailu
15.45-17.45 Avoin 25m vakiopistooli, miehet/naiset
18.00-19.15 Finaali: naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls

Pe 16.9.
9.00-9.50 Parikilpailu 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta 1. erä (miehet/naiset)
10.30-11.20 Parikilpailu 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta 2. erä (miehet/naiset)
12.00-12.35 Parikilpailu 50m pienoiskivääri 3×20 ls, karsinta 2 (miehet/naiset)
13.45-14.45 Finaali: Parikilpailu 50m pienoiskivääri 3×20 ls
16.00-16.30 Parikilpailu 50m pienoiskiväärin makuu, 1. erä (miehet/naiset)
17.15-17.45 Parikilpailu 50m pienoiskiväärin makuu, 2. erä (miehet/naiset)
18.15-18.35 Parikilpailu 50m pienoiskiväärin makuu, karsinta 2
19.30-20.15 Finaali: Parikilpailu 50m pienoiskiväärin makuu

La 17.9.
9.00-9.50 Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 1. erä
9.00-11.15 Avoin 25m isopistooli, tarkkuusosa (miehet/naiset)
10.30-11.20 Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 2. erä
12.00-12.35 Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 2
12.00-14.00 Avoin 25m isopistooli, pikaosio (miehet/naiset)
13.15-14.15 Finaali: Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue
13.15-14.05 Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 1. erä
14.45-15.35 Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 2. erä
16.30-17.05 Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, karsinta 2
17.45-18.45 Finaali: Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue

Su 18.9.
Joukkueiden kotiinpaluu.

EM-kisojen aikataulu: EM-aikataulu