Urheiluampuja 5/2022 on ilmestynyt
14.12.2022 klo 06:36
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheiluliiton julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden viimeinen eli numero 5 on ilmestynyt.

Urheiluampuja-lehden pääjutussa kerrotaan Ampumaurheiluliiton tekemästä maajoukkuerakenteen muutoksesta, olympialajien tavoitteista matkalla kohti Pariisin olympialaisia 2024 ja valmentajamuutoksista.

Lehdessä on myös katsaukset liiton syksyn kokouksiin. Vesa Nissinen jatkaa puheenjohtajana vielä tulevien kahden vuoden ajan. Noin 20 kysymykseen vastaa liittovaltuuston puheenjohtaja Markus Ahtiainen.

Ampumaurheiluliitto palkitsi vuoden parhaitaan Grande Finale -gaalassa lokakuun lopussa. Vuoden ampumaurheilijana palkittu Alexandra Rosenlew kertoo kuulumisistaan ja tavoitteistaan. Lehdestä voi lukea myös Vuoden valmentajan Juho Kurjen, Vuoden nuoren Aaro Vuorimaan ja Vuoden yllättäjän Juho Mäkelän tuoreet kuulumiset.

Urheilija arjessa -sarjassa tavataan Vuoden kivääripojaksi valittu Lauri Syrjä, jolla on ollut ikimuistoinen vuosi arvokisamenestyksineen ja varusmiespalveluksineen. Hän on saanut kaksi tarjousta amerikkalaisilta yliopistoilta. Syrjä tekee päätöksensä vuodenvaihteen jälkeen.

Seuraesittelyssä vieraillaan Tornionseudun Ampujien (TorSA) luona. Lehdessä kerrotaan myös Ampumaurheiluliiton valmentajaverkoston toiminnan aloittamisesta ja kuinka trapin maajoukkueampuja Mopsi Veromaa saa valmentajakoulutuksesta selkänojaa omaan urheiluunsa. Mitä nyt kuuluu -juttusarjassa tavataan yhdentoista vuoden takainen lehden kansikuvapoika Anton Aprelev.

Finaali-sivulla tavataan trap-ampuja Vesa Järvinen, joka voitti para-ampumaurheilun MM-kilpailuissa toisen kultamitalinsa. Seuraavaksi hän lähtee tavoittelemaan kolmatta mestaruutta.

Urheiluampujan sähköinen versio: Urheiluampuja 05 2022 (epaper.fi)