Ampumaurheiluliitolle myönnetty yleisavustus pieneni taas
16.2.2023 klo 21:12
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheiluliitolle on myönnetty täksi vuodeksi yleisavustusta 683 500 euroa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) on myöntänyt yleisavustukset valtakunnallisille ja alueellisille liikuntaa edistäville järjestöille. Avustuksia myönnettiin yhteensä 40 039 000 euroa 114 järjestölle.

Valtakunnalliset ja alueelliset liikuntaa edistävät järjestöt on ryhmitelty valtakunnallisiin liikunnan palvelujärjestöihin, lajiliittoihin, muihin valtakunnallisiin liikuntaa edistäviin järjestöihin sekä liikunnan aluejärjestöihin.

Lajiliittojen osuus järjestöjen avustuksista on 23 560 000 euroa. Ampumaurheiluliitolle myönnettiin nyt 683 500 euroa, kun se viime vuonna sai 700 000 euroa ja kaksi vuotta sitten 714 000 euroa. Vuosina 2019 ja 2020 summa oli 728 000 euroa. Vuonna 2018 liitto sai 702 00 euroa.

–  Avustuspäätös oli pienoinen pettymys, vaikka ministeriöstä onkin osoitettu avustuksellemme laskeva suunta käytännössä harrastajamääriemme, erityisesti lisenssimäärien takia, Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Anne Laurila kommentoi OKM:n päätöstä.

Lajiliitoista suurimmat avustukset saivat Suomen Palloliitto (2 135 000 euroa), Suomen Jääkiekkoliitto (1 607 000 euroa), Suomen Voimisteluliitto (1 545 000 euroa), Suomen Salibandyliitto (1 230 000 euroa), Suomen Urheiluliitto (1 082 000 euroa) ja Suomen Hiihtoliitto & Ski Sport (1 030 000 euroa).

Muiden liikuntaa edistävien järjestöjen osuus avustuksista on 5 716 000 euroa. Suurimmat avustukset saivat Suomen Työväen Urheiluliitto TUL (1 273 000 euroa), Finlands Svenska Idrott (940 000 euroa) ja Suomen Latu (810 000 euroa).

Liikunnan aluejärjestöille myönnettiin yhteensä 3 973 000 euroa.

Liikunnan palvelujärjestöistä Suomen Olympiakomitealle myönnettiin 6 790 000 euroa. Suomen Paralympiakomitean hakemus saapui myöhässä, eikä avustusta voitu myöntää. Suomen Olympiakomitean avustussummasta 400 000 euroa ohjataan vammaisurheilun tukemiseen.

– Olen antanut tehtäväksi etsiä keinot, jolla vammaisurheilun kehittäminen ja Paralympiakomitean toimintaedellytykset pysyvät mahdollisimman hyvinä olosuhteista huolimatta. Yksi näistä keinoista on edellä mainittu Olympiakomitean kautta tapahtuva avustaminen. Muiden keinoja osalta palaamme asiaan myöhemmin, Honkonen sanoi OKM:n tiedotteessa.

Vastuullisuuskriteereiden perusteella tehtiin avustusleikkauksia viideltä liikuntajärjestöltä.

– Vastuullisuus on keskeinen osa liikuntaa edistävien järjestöjen nykyisiä avustusperusteita. Vastuullisuusasiat on otettu huomioon liikuntaa edistävien järjestöjen toiminnassa keskimäärin hyvin. Joskus laiminlyöntejä ja virheitä ilmenee, ja silloin niihin on puututtava ja tehtävä korjaavia toimenpiteitä yhteistyössä järjestöjen kanssa, Honkonen sanoi.

Lähde: OKM:n tiedote 16.2.

Aiheesta lisää OKM:n verkkosivuilla.