Olympiakomitea nimesi kymmenen ampumaurheilijaa Euroopan kisoihin
28.4.2023 klo 12:05
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Olympiakomitea on nimennyt perjantaina kymmenen ampumaurheilijaa Euroopan kisoihin.

Euroopan kisat järjestetään Puolassa kesä-heinäkuun vaihteessa eli 21.6.–3.7. Ne pidetään Krakovassa ja sen ympäristössä. Ampumaurheilu järjestetään Wroclawissa, missä kilpailtiin EM-mitaleista viime syyskuussa.

Suomen Olympiakomitea teki perjantaina ensimmäiset urheilijavalinnat Euroopan kisoihin. Joukkueen ensimmäisessä valinnassa Euroopan kisoihin nimettiin 49 urheilijaa. Olympiakomitea nimesi kymmenen ampumaurheilijaa kisoihin. Joukkueeseen nimettiin kaksi kivääriampujaa, neljä skeet-ampujaa ja neljä trap-ampujaa.

Miesten trapin toinen paikka ja joukkuepaikka jäävät päätettäväksi Olympiakomitean toiseen valintatilaisuuteen 30. toukokuuta.

Euroopan kisoissa tulee olemaan mukana arviolta noin 100 suomalaisurheilijaa 16–19 lajissa. Suomen Olympiakomitean kisa- ja lajiohjelmien johtaja Leena Paavolainen kertoo, että Euroopan kisat on vakiintunut osaksi Olympiakomitean hallinnoimaa 15 monilajisen kisatapahtuman kokonaisuutta.

– Olympialajien urheilijoille kisat ovat konkreettinen etappi matkalla kohti Pariisia. Suomen Olympiakomitea testaa kisoissa toimintoja, joista parhaat käytännöt viemme osaksi olympiajoukkueen valmistautumista ja toimintaa Pariisissa. Ei-olympialajien urheilijoille kisat tarjoavat korkeatasoisen kansainvälisen monilajikilpailun ja mahdollisuuden verkostoitua muiden lajien urheilijoiden kanssa, Paavolainen sanoo.

Jokaisella lajilla on Euroopan kisoissa omat kilpailutapahtumansa, joita on keskitetty useisiin kaupunkeihin ympäri Puolaa. Varsinaisena järjestäjäkaupunkina toimii Krakova.

– Valitsemme kisoihin ennalta ilmoitettujen valintakriteereiden mukaisesti urheilijoita, joilla on kansainvälisten näyttöjen perusteella realistinen mahdollisuus sijoittua 8 parhaan joukkoon Euroopan kisoissa. Niissä lajeissa, joissa Euroopan kisat ovat osa Pariisin 2024 olympialaisten karsintajärjestelmää, voidaan mukaan valita myös sellaisia urheilijoita, jotka arvioidaan potentiaalisiksi Pariisiin valittaviksi urheilijoiksi, Leena Paavolainen kertoo.

Euroopan kisojen kilpailuformaatti vaihtelee lajikohtaisesti. Osassa lajeista kyseessä on EM-arvon omaava kilpailu, osassa olympiakatsastuskilpailu tai muu kansainvälinen kilpailu.

– Jokainen laji asettaa kisoihin omat tulostavoitteensa, ja Olympiakomitea tukee noita tavoitteita. Mitään joukkueen yhteistä mitalitavoitetta emme aseta kilpailuformaatista johtuen. Toivomme kuitenkin suomalaisurheilijoilta vahvoja näyttöjä kohti Pariisia, Euroopan kisoissa joukkueen johtajana toimiva Paavolainen linjaa.

Puolan kisat ovat järjestyksessään kolmannet Euroopan kisat (European Games). Ensimmäisten kisojen isäntäkaupungiksi nimettiin Azerbaidzhanin Baku, jossa kisat järjestettiin vuonna 2015. Seuraavat Euroopan kisat järjestettiin Valko-Venäjän Minskissä 2019.

Ampumaurheilu oli Euroopan kisojen lajiohjelmassa mukana niin Bakussa kuin Minskissäkin ja nyt siis myös Puolassa. Kuten aiemminkin Euroopan kisojen ampumaurheilussa, Puolassa on jaossa olympiamaapaikkoja.  Jaossa on kaikkiaan kaksitoista maapaikkaa Pariisin olympialaisiin 2024 – yksi jokaisessa henkilökohtaisessa olympialajissa.

Euroopan kisat (ampumaurheilu)
21.6.–3.7. Wroclaw, Puola

Suomen joukkue

Kivääri (2)
Miehet: Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Naiset (ilmakivääri): Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo)

Skeet (4)
Miehet: Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat), Timi Vallioniemi (Ala-Hämeen Ampujat). Joukkuepaikka: Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura)
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)

Trap (4)
Miehet: Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys)
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat). Joukkuepaikka: Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)

Aiheesta lisää Olympiakomitean verkkosivuilla.