Cristian Friman sijoittui 16:nneksi, kun 300m kiväärilajien Lapua Eurooppa cup jatkui keskiviikkona Tanskassa.
Tanskan Aarhusissa järjestetään kaksi 300m kiväärilajien Lapua Eurooppa cupia peräkkäin. Ensimmäinen niistä päättyi keskiviikkona, jolloin ammuttiin 300m kiväärin makuuasennon kilpailu (60 ls).
Cupiin osallistuu yksi suomalainen, Esbo Skytteförening -seuraa edustava Cristian Friman. Hän tähtäsi makuulta 590 pistettä ja sijoittui 16:nneksi. Aiemmin päivällä ammuttiin karsinta, jossa Frimanin tulos oli 596.
Karsinnan parhaan tuloksen 598 tehneen Islannin Jon Sigurdssonin tulos varsinaisessa kisassa oli 599. Sillä tuli EC:n ykkössija kahden pisteen erolla kakkoseen ja kolmoseen, jotka olivat Sveitsin Pascal Bachmann-Senti ja Slovenian Robert Markoja.
Frimanin mukaan karsinta oli ”oikein mukava”:
– Tuuli oli pitkälti olematon, joten sain rauhassa tehdä omaa suoritusta, ja virheet tulivat pelkästään omasta repusta. Vähän haasteita oli sekä karsinnassa että varsinaisessa kisassa pitää asentoa. Sai aina vähän väliä siirrellä ja väännellä ja kiristää. Jälkikäteen sain selville, että minulla on vain ollut hihna liian löysänä hauiksen ympärillä, mikä on omastani mielestäni aiheuttanut sen, että asento leviää melko pahasti.
Pääkisassa Frimanille tuli sellainen ”hauskuus”, että hän ampui neljä ysiä peräkkäin ylös samaan paikkaan. ”Sitä sitten selvitettiin, ja kriisikokouskin pidettiin.”
Friman, 26, palasi ”parrasvaloihin” vuosien tauon jälkeen tiistaina, kun hän voitti 300m vapaakiväärin asentokilpailun (587).Friman on pitkällä urallaan voittanut muun muassa junioreiden MM-kultaa vuonna 2017. Se tuli 50m pienoiskiväärin makuun kisasta.
Lapua Eurooppa Cupia kilpaillaan Aarhusissa lauantaihin asti.
Tulossivut: European Lapua Cup Denmark 2026 Aarhus ja loppuviikon kilpailuiden osalta European Lapua Cup Aarhus 2026 Aarhus