Timo Alasesta valtuuston puheenjohtaja
28.4.2003 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen Ampumaurheiluliiton valtuusto hyväksyi lauantaina 26.4. Helsingissä pitämässään kokouksessa viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Menneen tilikauden tapahtumia hallitsivat kesällä Lahdessa ja Hollolassa järjestetyt ISSF:n lajien MM-kilpailut. Ne sujuivat järjestelyiltään ja suomalaisten menestyksen osalta hyvin, mutta kisojen talous jäi vielä valtion myöntämän tappiontakuunkin jälkeen 106711 euroa miinukselle. Varsinaisen toiminnan tulos oli 81163 euroa tappiollinen. Liiton varsinaisen toiminnan kulut olivat yhteensä 1216509 euroa eli hieman pienempi kuin MM-kilpailujen menot. Liittovaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen Timo Alanen ja varapuheenjohtajiksi Harri Marjala (Tammisaari) ja Sari Ollila (Pornainen). Lisäksi valittiin ehdollepanotoimikunta, joka valmistelee ensi syksyn henkilövaalit, tekee mm. ehdotuksen uudesta puheenjohtajasta kaudelle 2005-2006. Nykyinen puheenjohtaja Alpo Vehanern (Pori) on ilmoittanut jättävänsä tehtävän ensi vuoden lopussa. Toimikuntaan nimettiin Timo Alanen, Jussi keskitalo (Perniö) ja Olavi Malminen (Helsinki). Valtuston kokous eteni sutjakasti ja rakentavan keskustelun ilmapiirissä. Jäsenmaksun korotuksesta 15 eurosta 20 euroon selvittiin muutamin puheenvuoroin. Varsinainen jäsenmaksun tarkistus on edellisen kerran tehty vuonna 1998. Jotta liiton toiminta voi pyöriä nykytasolla, tuloja on saatava lisää ja yhteistyömarkat ovat lujassa. Jäsenmaksun tarkistaminen ei ole mielekäs tehtävä. Korotus voi vaikuttaa suurelta, mutta viiden euron tarkistus verottaa seuran jäsenen kukkaroa vuoden aikana kolmen kahvikupillisen hinnan, puheenjohtaja Vehanen selvitti.