VARUSMIESPALVELUS URHEILUKOULUSSA
19.5.2004 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Armeijan käyminen Puolustusvoimien Urheilukoulussa on yksi erinomainen vaihtoehto ampumaurheilua harrastavalle. Ohessa ohjeet Urheilukouluun hakevalle

Urheilukoulu on tarkoitettu nuorille ja lupaaville urheilijoille takaamaan riittävät harjoitusolosuhteet ja -ajat huipulle nousemista varten ja kunnon nousujohteisen kehityksen varmistamiseksi.

 

Yleistä

Palvelusajan pituus on 12 kuukautta, jonka jälkeen valmistutaan tiedustelualiupseereiksi tai -upseereiksi. Hennalassa voi suorittaa UrhK:n oman reserviupseerikurssin.

Lajit

Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa järjestetään olympiakilpailu tai virallisia MM-kilpailuja. Vuodesta 1979 Urheilukoulussa on palvellut 4000 urheilijaa 55 eri lajista.

Valmennusaika

Urheilukoulussa on valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yleensä noin 10-25 t/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput.

Valmentajat

Urheilukoulussa on yli 20 eri lajien valmentajaa, jotka ovat liikunnanohjaajia, AmVT- tai III-tason valmentajia. Lisäksi valmennustukea antavat lajiliitot, seurat ja henkilökohtaiset valmentajat.

Harjoitusolosuhteet

Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä urheiluopistoista (Pajulahti,Vierumäki) löytyvät harjoituspaikat lähes joka lajiin.

Hakeutuminen

Kesälajien seuraava hakuaika päättyy 1.7.2004. Testipäivät ovat 11.-12.8. ja palvelukseen astuminen 27.9. Hakulomakkeita saa sotilasläänien esikunnista, Urheilukoululta ja www.urheilukouluntuki.fi -sivuilta.

Valintaan vaikuttavat urheilutulokset, lajiliittojen lausunnot ja psykologisten testien tulokset.

Huomioitavaa

Tähän saapumiserään valitaan myös urheiluhierojia!

Tiedustelut

Urheilukoulu Jari Utriainen 03-181 46 352 tai 0400 456 923

Osoite

Urheilukoulu PL 5 15701 Lahti

urhk@mil.fi