KOSKELA EM-KISOJEN VALOPILKKU
4.3.2006 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Tarmo Koskela,menestynein suomalainen EM-kisoissa, pronssia ja 5.sija
Miran harjoitus skeema
Mira selvisi hienosti ensikertalaisena naisten sarjassa
Kiriakov on palannut miesten pistoolin valtaistuimelle

Päävalmentaja Kare Norvapalon toteamus ilma-asekisan hankaluudesta osoittautui valitettavasti todeksi myös miesten 10 m liikkuvan maalin ja ilmapistoolin kilpailuissa todeksi. Kuin yhdestä suusta jokainen mies kuvaili ampumistaan autolla ajotermillä; oli kuin olisi käsijarru päällä.

Poikien liikkuvan maalin ainoa suomalaisampuja Tarmo Koskela menetti hiukan eilen hankkimiaan lähtöasemia. Tämän päivän nopeassa osiossa Koskela ampui tuloksen 273: sarjat 84,96 ja 93 kertovat karua kieltä.

 –          Tatsi oli ihan hukassa alusta lähtien. En päässyt ampumiseen kunnolla sisälle tänään ollenkaan. Sekajuoksussa nopeaosio kulki aivan eri tavalla, mutta nyt kaikki muuttui. Nyt en uskaltanut hakea. Kylmäharjoittelussakaan en päässyt vauhtiin ja rytmiin. Ja kun suoritus ei ole selkäytimessä niin se juuri tällaista, väkinäistä. Ehkä sitä oppii kokemuksen myötä pääsemään heti alusta liikkeelle. Meillä Suomessa kun kisoja niin vähän ei tule sellaista rutiinia, viikon lopun aikana ammutaan yksi kisa ja se menee nopeasti. Nyt ehti kilpailujen välille tulla pitkä aika ja pitäisi olla kuitenkin tatsissa kokoajan. Joskus se menee näinkin huonosti, selvitti Koskela, jolla kuitenkin on mitali tuomisinaan näistä kisoista.

Koskelan tulos hitaassa osiossa oli 285 ja nyt saldona oli 273 eli yhteistulokseksi kertyi 558. Sillä tuloksella heltisi kisassa viides sija.Tarmo Koskela oli ainoa suomalainen mitalisti EM-kisoissa.

 Poikien kisan voiton vei edelliseen tapaan Venäjän Dmitry Romanov 570 tuloksella, hopean nappasi Tsekin Tomas Caknakis 568 ja pronssille ylsi Unkarin Andras Belak 564.

 Miesten puolella ei myöskään kisa kulkenut jouhevasti. Toisena nopeaan osaan lähtenyt Krister Holmberg laukoi tänään vain 278, yhteistulos 572 riitti Holmbergilla vasta neljänteentoista tilaan.

–          Kun tekee itselleen kaiken vaikeaksi niin vaikeaahan siitä tulee. Ei pitäisi yrittää tehdä kilpailussa sellaista, jota ei osaa. Pitäisi pitää vain se oma osaamistaso mielessä ja tasaisena, kuvaili pettynyt Holmberg suoritustaan.

Suomen toinen edustaja Vesa Saviahteen tulos 571 (290+281) ja sijoitus 16.

Miesten kilpailun voitto meni tuttuun maahan eli Tsekin tasavaltallan Miroslav Janukselle tuloksella 583. Hopean korjasi Ukrainan Vladyslav Prianishnikov tuloksella 580. Pronssille jätettiin isäntämaan Dimitri Lykin 580 tuloksella. Lykin hävisi hopean kymppien määrällä.

 Pistoolissakin käsijarru päällä

Pistoolimiesten tulokset jäivät reilusti tämän kauden parhaista kansainvälisissä kisoissa ammutuista tuloksista. Suomalaisten yhteisenä ongelmana tuntui olevan liika yrittäminen. Laukaisua haettiin oikein olan takaa. Kuvaavaa on, että kisan aikana suomalaisista parhaiten onnistunut Kai Jahnsson teki ainakin 60 uutta tähtäysottoa.

–          En ole koskaan ennen käyttänyt näin paljon aikaa. Oli pakko ottaa ”kylmälaukaus” väliin ja hakea rentoutta ja tuntumaa. Kisan alku tuntui lähtevän Jahnssonilla hyvin liikkeelle, mutta ensimmäisen kymmenen laukauksen sarjassa hirtti käsijarru kiinni. Siksi yritin niitä kylmiä väliin ja otin uudestaan. Toisessa sarjassa se käsijarrun päällä olo näkyi todella, kuvaili Jahnsson.

–          Olen yrittänyt harjoitella laukaisua todella paljon. Kun laukaisu onnistuu hyvin se on kuin narun katkaisisi punnuksesta ja punnus putoaa vapaasti. Mutta jos punnuksen putoamisen välillä on pieniäkin esteitä, häiriintyy tasainen liike. Juuri se tasaisuus on se tärkein asia, analysoi Jahnsson. Jahnssonin peruskilpailun tulos oli 569, jolla heltisi vasta 48. sija.

Samanlaisia aatoksia oli myös Jyrki Turjalla. Hänelläkin tuntui olevan jarru päällä, eikä suoritukseen tullut tasaisuutta eikä rentoutta.

–          Meni liian tarkkaan tähtäämiseksi ja puuttui sellainen kunnollinen liipaisurohkeus, kiteytti pohjalainen Turja ammuntansa. Turjan tulos oli 564 ja sijoitus 57.

Toiseksi parhaan suomalaisen Jari Koivun kisa kaatui ensimmäiseen sarjaan jossa tuli useita niukkoja ysejä (9,9). Koivun tulos 568 riitti 52.tilaan.

 

Suomalaiset jäivät omista tuloksistaan selvästi. Esimerkiksi Jahnssonin ulkomailla tänä vuonna ammutut tulokset ovat olleet 577-581 välillä. Nyt peruskilpailun tulokseksi kertyi vaatimattomat 569, jolla sijoitus oli vasta 48. Finaalin olisi tarvittu 580 tulos.

Finaaliin lähdetiin Armenian Norayr Bakhtamyan (587) johdolla, toisena oli Ranskan Walter Lapeyre samalla 587 tuloksella. Kolmantena finaaliin ponnisti Bulgarian ikinuori mestari Tanyu Kiriakov, joka on kaksi pistettä kärkeä jäljessä. Finaaliin oikeuttava viimeinen tulos oli 580.

 Kiriakov komealla paluulla kultaan

Finaalin ehkä järistyttävin asia oli se, että Bulgarian Tanyu Kiriakov kiri eron kiinni ja samalla karkasi kultaan loistavalla finaaliammunnallaan. Kiriakov laukoi finaaliin 102,3 pistettä ja keräsi lopputulokseksi 687,3 (585+102,3). Hopeaan päätyi lopulta johdossa ollut Armenian Norayr Bakhtamyan 685,4 (587+98,4) ja pronssia Ranskan Walter Lapeyre 684,9 (587+97,9).

Ensikertalainen Mira Nevansuu päähitti kokeneimmat

 

Ensimmäistä kertaa naisten sarjassa ampunut Mira Nevansuu ampui tarkimmin suomalaisista naispistooliampujistamme. Hän päähitti selvästi Jaana Salon ja Karoliina Keskitalon.

–          Mira ampui aivan Kuortaneella sovittujen nuottien mukaisesti. Hän on harjoitellut niitä kaksi viikkoa ja toteuttaa niitä nyt hienosti, selvitti Nevansuulle nuotit tehnyt pistoolin lajipäällikkö Jarmo Hokkanen.

–          Huh, huh. Oli kyllä hyviä ja hienoja pätkiä välillä, mutta täytyy tunnustaa, että välillä käsi ei edes näyttänyt minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejäkään. Sitten taas jostain s
e alkoi lähteä ja sitten syntyi tulostakin. Olihan tämä hieno kokemus ja kyllä minä tulokseen olen tyytyväinen, mutten sijoitukseen, kertasi kovahermoisena kilpailijana tiedetty Nevansuu.

Nevansuu piti suoritustasonsa tasaisena ja tulos oli ihan hyvä 377, jolla ei kuitenkaan päästy 32.sijaa korkeammalle. Nevansuusta on odotettavissa hyvää, kun vain kiinnostus harjoitteluun säilyisi.

Jaana Salo laukoi tuloksen 373, sijoitus 42. Karoliina Keskitalon peruskilpailun tulos 369 ja sijoitus 48. Finaaliin pääsi tuloksella 382.

 Naisten ilmapistoolin peruskilpailun finalistit

BARTKOW Beata (POL) 388
PADERINA Natalia (RUS) 388
CHAIKA Viktoria (BLR) 386
MEYERHOFF Susanne (DEN) 386
RIEDER Monika (SUI) 385
FRANQUET Sonia (ESP) 384
HALUZA Yauheniya (BLR) 384
FERNANDEZ Maria (ESP) 382

 

Tulokset: http://sportcom.ru/run/airguns06.pl?d=2006-03-04

 ra