Suomen joukkueessa 56 urheilijaa: Ampujien tähtäimessä 8-10 MM-mitalia
20.6.2006 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

– Tavoitteenamme on 8-10 MM-mitalia sekä pari edustuspaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin, summaa Ampumaurheiluliiton päävalmentaja Kare Norvapalo. Suomen Ampumaurheiluliiton hallitus valitsi kokouksessaan 20. kesäkuuta yhteensä 56 urheilijan joukkueen MM-kilpailuun Kroatian Zagrebiin. 49. kaikkien lajien MM-kilpailun ensimmäinen finaali on sunnuntaina 23. heinäkuuta ja viimeinen lauantaina 5. elokuuta.

Päävalmentaja Kare Norvapalo laskee Suomen 56 ampujan joukkueen realistiseksi tavoitteeksi 8-10 mitalia ja pari edustuspaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin. Edellisessä kaikkien lajien MM-kilpailussa Lahdessa 2002 suomalaiset ampuivat 12 mitalia, joista 4 oli henkilökohtaisia ja 8 joukkuemitaleita.

– Joukkueemme on iso, vaikka valintarajaksi on asetettu vähintään Ampumaurheiluliiton määrittämän B-rajan saavuttaminen. B-rajan olemme laskeneet niin, että sillä tuloksella urheilija sijoittuisi arvokilpailussa 16 parhaan joukkoon. Joukkueen koko kertoo ampujien tehneen työnsä hyvin, Norvapalo sanoo.

– Kun kaikkien lajien MM-kilpailun järjestetään vain joka neljäs vuosi, tapahtuma kertoo parhaiten suomalaisen ampumaurheilun koko kentän tason suhteessa muihin maihin. Mitalitavoitteemme on kova, kun kilpailu kiristyy kaiken aikaa.

Neljän vuoden takaisten MM-kotikisojen jälkeen osa kokeneista ja menestyneistä suomalaisampujista lopetti kilpailemisen. Nyt MM-kilpailussa on menestystä ja kokemuksia hakemassa osittain uusi ampujasukupolvi.

– Ilahduttavasti saimme junioreita mukaan, Norvapalo toteaa.

MM-kisat hikinen urakka

Kaikkien lajien 49. MM-kilpailu on kaikille hikinen urakka. Heinä-elokuun vaihteessa Kroatian Zagrebissa on vähintään lämmin sää.

– Olimme 2001 kaikkien lajien EM-kilpailussa samoilla kilpailupaikoilla samaan vuodenaikaan. Ainoastaan ilma-aserata on uusi, joten olot ovat suurelle osalle joukkueesta tutut. Majoituskin on aivan samassa hotellissa, joka on hyvä, Norvapalo kertoo.

– EM-kilpailussa muutama suomalainen menetti mitalimahdollisuutensa, kun eivät muistaneet nauttia tarpeeksi nestettä ja suojautua auringolta. Nyt painotamme valmistautumisessa lämpimiin oloihin varautumista. Kilpailupaikoilla saattaa olla erittäin kuuma.

Suomella kaksi olympiapaikkaa

Kaikkien lajien MM-kilpailussa on jaossa peräti 54 edustuspaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin. 54 paikat jakaantuu 15 olympialajissa seuraavasti: miesten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 ls:n kilpailu 4 paikkaa ja 60 ls:n makuukilpailu 4 paikkaa, miesten 10 metrin ilmakiväärin 60 ls:n kilpailu 5 paikkaa, miesten ilmapistoolin 60 ls:n kilpailu 5 paikkaa, miesten 50 metrin pistoolin 60 ls:n kilpailu 4 paikkaa, miesten 25 metrin olympiapistoolin 60 ls:n kilpailu 2 paikkaa, miesten trapin 125 kiekon kilpailu 3 paikkaa, miesten kaksoistrapin 150 kiekon kilpailu 2 paikkaa, miesten skeetin 125 kiekon kilpailu 3 paikkaa, naisten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 20 ls:n kilpailu 4 paikkaa, naisten 10 metrin ilmakiväärin 40 ls:n kilpailu 5 paikkaa, naisten 10 metrin ilmapistoolin 40 ls:n kilpailu 5 paikkaa, naisten 25 metrin pistoolin 60 ls:n kilpailu 4 paikkaa, naisten trapin 75 kiekon kilpailu 2 paikkaa ja naisten skeetin 75 kiekon kilpailu 2 paikkaa.

Suomella on kaksi olympiaedustuspaikkaa. Satu Mäkelä-Nummela hankki olympiamaapaikan voittamalla naisten trapin maailmancupin 14. kesäkuuta 2006 Saksan Suhlissa. Juha Hirvi ampui Suomen ensimmäisen edustuspaikan voittamalla miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen maailmancupin USA:n Fort Benningissä 15. toukokuuta 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Yksittäinen urheilija voi ampua maalleen vain yhden maapaikan yhteen lajiin. Urheilija voi kilpailla olympialaisissa useassa lajissa, jos on saavuttanut lajissa vaadittavan tulosrajan.

Tähän mennessä on jaettu 131 maapaikkaa 35:n eri maan edustajalle. Kiinalla on olympialaisissa ainakin 23 ampujaa, kun sen urheilijat ovat ampuneet 14 edustuspaikkaa ja Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto ISSF on myöntänyt kisajärjestäjälle 9 paikkaa. USA:n urheilijat ovat ampuneet jo 15 paikkaa, venäläiset 13 paikkaa ja saksalaiset 11 paikkaa.

Suomen joukkue 49. kaikkien lajien MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa 23.7.-5.8.
* = ei olympialaji

Kivääriampujat (18)
miehet
Juha Hirvi; ampuuu lajit 50m 3x40ls, 50m makuu, 300m 3x40ls*, 300m makuu 60ls*
Henri Häkkinen; 10m 60ls, 50m 3x40ls, 300m 3x40ls*, 300m 3x20ls*
Tero Hovila; 50m makuu 60ls
Jesse Forsten; 50m makuu 60ls
Jussi Puustinen; 10m 60ls, 50m 3x40ls, 300m 3x40ls*, 300m 3x20ls*
Kari Pennanen; 300m 3x20ls*, 300m makuu 60ls*
Antti Puhakka; 300m makuu 60ls*
naiset
Marjo Yli-Kiikka; 10m 40ls, 50m 3x20ls, 50m makuu 60ls*,
Viivi Koivu; 50m 3x20ls, 50m makuu 60ls*
Helena Juppala; 10m 40ls, 50m 3x20ls, 50m makuu 60ls*, 300m 3x20ls*, 300m makuu 60ls*
Hanna Etula; 10m 40ls
pojat
Henri Lahtinen; 10m 60ls, 50m makuu 60ls pojat, 50m 3x40ls
Mikko Ollikainen; 10m 60ls, 50m makuu 60ls pojat, 50m 3x40ls
Toni Matilainen; 10m 60ls
Sami Valkama; 50m makuu 60ls
tytöt
Pauliina Frilander; 10m 40ls, 50m 3x20ls, 50m makuu 60ls*
Tiia Törmälä; 10m 40ls, 50m 3x20ls, 50m makuu 60ls*
Pia Juhala; 50m 3x20ls

Pistooliampujat (14)
miehet
Kai Jahnsson; 10m 60ls, 50m vapaap. 60ls, 25m isopistooli 60ls*, 25m vakiop 60ls*
Jari Koivu; 10m 60ls, 50m 60ls
Jyrki Turja; 10m 60ls, 50m 60ls
Marko Talvitie; 25m olympiapistooli 60ls,
Ville Nousiainen; 25m olympiapistooli 60ls
Jari Olkkonen; 25m olympiapistooli 60ls
Pekka Vaarala; 25m isopistooli 60ls*
Janne Kuvaja; 25m isopistooli 60ls*, 25m vakiop. 60ls*
Ari Meinander; 25m vakiop. 60ls*
naiset
Ritva Karri; 25m urheilupistooli 60ls
Mira Nevansuu; 10m ilmapistooli 40ls
Karoliina Keskitalo; 10m ilmapistooli 40ls
Jaana Salo; 10m ilmapistooli 40ls
pojat
Jesse Peltomäki; 10m ilmap 60ls, 50m 60ls ,25m urh.p 60ls*, 25m vakio 60ls*

Haulikkoampujat (19)
miehet
Marko Kemppainen; skeet
Timo Laitinen; skeet
Tomi Aspholm; skeet
Janne Kirvesmäki; trap
Tommi Andelin; trap
Tuomas Miromäki; trap
Mikko Mäkitalo; kaksoistrap
Joonas Olkkonen; kaksoistrap
Jussi Anttonen; kaksoistrap
naiset
Maarit Lepomäki; skeet
Marjut Heinonen; skeet
Satu Mäkelä-Nummela; trap
Noora Antikainen; trap
Marja Maunula; trap
pojat
Jesse Louhelainen; skeet
Jesse Kinnunen; trap
Antti Helin; trap
Veli-Matti Matikainen; trap
tytöt
Jenna Väisänen; skeet
Miesten skeetin varaedustaja Jani Eklund

Liikkuvan maalin ampujat (5) Lajit
miehet
Krister Holmberg; 10m 60ls ja 40ls*, Villikarju 50m 60ls ja 40ls*
Vesa Saviahde; 10m 60ls ja 40ls*, Villikarju 50m 60ls ja 40ls*
Staffan Holmström; 10m 60ls ja 40ls*, Villikarju 50m 60ls ja 40ls*
pojat
Tarmo Koskela; 10m 60ls ja 40ls*, Villikarju 50m 60ls ja 40ls*
tytöt
Marika Salminen; 10m 60ls ja 40ls*

Joukkueenjohto
Kare Norvapalo; joukkueenjohtaja, päävalmentaja
Pirjo Peltola; lajipäällikkö, olympiavalmentaja, kivääri
Ari Lähdesmäki; valmentaja, 300m kiväärilajit
Erkki Rintakoski; olympiavalmentaja, riistamaali, kivääri, pistooli
Paula Viitasaari;
pistoolivalmentaja, naiset ja miehet
Kari Lakka; valmentaja, olympiapistooli miehet
Lauri Siltavirta; olympiavalmentaja, skeet
Matti Nummela; olympiavalmentaja, traplajit
Hannu Järvinen; lääkäri
Jyrki Latvala; hieroja
Mikko Mattila; valmentaja, kivääri

Lisätietoja: MM-kilpailun järjestäjien nettisivut http://www.sszg.hr/

mv