Tarmo Koskela 12:ntena poikien liikkuvassa maalissa
28.7.2006 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Tarmo Koskela on kahdentenatoista poikien liikkuvan maalin 10 metrin ilmakiväärin normaalijuoksujen kilpailussa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. 30 laukauksen hitaissa juoksuissa hän ampui 282 pistettä. Kilpailua johtaa Puolan Lukasz Pawelus 292 pisteellä.

Lahden Urheilukoulussa varusmiehenä palveleva 20-vuotias Koskela joutui radalle ensimmäisenä. Kun järjestäjillä ei ollut kilpailussa etuampujaa, Koskelan normaali kilpailurytmi sekosi.

– Tuli liikaa huonoja laukauksia pitkin sarjaa, Koskela kommentoi uransa ensimmäistä MM-kilpailustarttia tekemättä numeroa järjestäjien kömmähdyksestä.

– Kyllä minä vähän hermostunut olin. Olenhan tätä kilpailua jo odottanut. Eikä MM-kilpailussa ampuminen pidäkään tuntua samanlaiselta kuin joku kotimaan kilpailu.

Borgå Skyttar – Porvoon Ampujat –seuraa edustava Koskela on jo kokenut ja menestynyt arvokisa-ampuja. 2004 EM-kilpailussa hän oli toinen poikien 50 metrin pienoiskiväärin 60 laukauksen kilpailussa ja tänä vuonna Moskovassa järjestetyssä EM-kilpailussa kolmas poikien 10 metrin ilmakiväärin 40 laukauksen eli sekajuoksujen kilpailussa.

Poikien liikkuvan maalin kilpailu jatkuu huomenna lauantaina nopeilla juoksuilla. 30 laukauksen aikana kilpailussa ehtii tapahtua paljon.

– Muut ampuu, mitä ampuu, Koskela mietti tulevaa.

– Joskus minulla kulkevat nopeat juoksut hitaita paremmin.

Ampumaurheilun 49. kaikkien lajien MM-kilpailu, Zagreb, Kroatia.
Poikien liikkuva maali, ilmakivääri, 10 m, 60 ls, hitaat juoksut:

1) Lukasz Pawelus Puola 292 (99, 95, 98), 2) Dmitri Romanov Venäjä 290, 3) Tomas Caknakis Tshekki 288, 4) Myong Won Pak Pohjois-Korea 287, 5) Yong Choi Jo Pohjois-Korea 286, 6) Benjamin Risse Ukraina 285, …12) Tarmo Koskela Suomi 282 (93, 94, 95).

mv