Vesa Saviahde 10:s liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksuissa, Suomi 5:s
4.8.2006 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Vesa Saviahde ampui parhaana suomalaisena liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksuissa kymmenenneksi ampumaurheilun MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa perjantaina 4. heinäkuuta. Saviahde ampui 581 pistettä. Ensimmäisen päivän hitaiden juoksujen jälkeen mitalivauhdissa ollut Krister Holmberg romahti nopeissa juoksuissa sijalle 12 tuloksella 580. Joukkuekilpailussa Suomi oli viides.

Liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksujen MM-kultaa ampui Puolan Lukasz Czapla tuloksella 593. Zagrebissa hän on voittanut jo ilmakiväärin sekajuoksujen MM-kultaa sivuten ME-tulosta 391. Pienoiskiväärin joukkuekilpailun voitti Tshekki 1753 pisteellä. Suomi jäi pronssimitalin ampuneesta Venäjästä viisi pistettä tuloksin 1739-1734.

– En olisi halunnut olla tällaisella tuloksella paras suomalainen. Molempina päivinä olisi pitänyt ampua viisi pistettä lisää, Saviahde totesi kisan jälkeen. Noin kymmenen pistettä paremmalla tuloksella 31-vuotias tamperelainen Saviahde olisi sijoittunut pronssille.

– En pystynyt seuraamaan taulua yhtään samalla tavalla kuin ilmakiväärillä. Ampuminen oli rauhatonta. En saa suoritusta sillä tavalla hallintaan, että pystyisin ampumaan varmasti kymppejä. Jotakin pitää vielä tänään harjoituksissa keksiä huomiselle päivälle.

Pohjois-Hämeen ampujia edustava Saviahde muutti heti kilpailun jälkeen aseensa painopistettä. Hän halusi hieman lisää painoa piippuun.

Liikkuvan maalin viimeinen kilpailu, pienoiskiväärin 40 laukauksen sekajuoksut, on huomenna lauantaina MM-kilpailujen viimeisenä päivänä. Miesten kilpailu alkaa 9.30 Suomen aikaa. Liikkuvan maalin ilmakiväärin sekajuoksuissa Saviahde oli viides vain pisteen mitalista.

Vain kärkikaksikko ampui hyvin

Ensimmäisen päivän hitaiden juoksujen jälkeen mitalitaistelussa ollut 34-vuotias inkoolainen Krister Holmberg ampui nopeat juoksut huonosti. 30 laukausta tuotti vain 283 pistettä (93+95+95).

– Tänään kilpailu ei vain lähtenyt kulkemaan. Ei edes ollut tuuria. Odotukset olivat ihan toisenlaiset. Normisuorituksella olisin ollut kärkikahinoissa, Raseborgs Skyttaria edustava Holmberg harmitteli pettyneenä kisan jälkeen.

– Kärki on sellaisella tasolla, jota odotinkin. Tänään vain kaksi miestä ampui hyvin.

Helle koetteli MM-ammuntoja ensimmäisellä kilpailuviikolla. Toisen viikon alussa ampujat kokivat yhden kunnollisen ukkoskuuron. Nyt toisen viikon lopussa, viimeisinä kilpailupäivinä lämpötila on laskenut jo alle 20 asteen. Perjantaina oli suomalainen sää: 17 astetta, vesisade ja välillä hyvinkin hämärää.

– Olot olivat ihan hyvät, vaikka olikin vähän kylmä. Huomenna on uusi päivä, Holmberg sanoi viitaten liikkuvan maalin ampujien viimeiseen kisaan.

Miesten liikkuva maali, pienoiskivääri, 50 m, 60 ls

: 1) Lukasz Czapla Puola 593 (hitaat juoksut 299=100+99+100, nopeat juoksut 294=100+96+98), 2) Miroslav Janus Tshekki 592 (299=100+99+100, 293=96+98+99), 3) Peter Pelach Slovakia 587 (295=97+98+100, 292=94+99+99), 4) Emil Andersson Ruotsi 586 (294+292), 5) Igor Kolesov Venäjä 586 (297+289), 6) Bedrich Jonas Tshekki 584 (296+288), 7) Dimitri Lykin Venäjä 584 (298+286), 8) Aleksander Zinenko Ukraina 584 (298+286), 9) Tamas Tasi Unkari 582 (292+290), 10) Vesa Saviahde Suomi 581 (293=95+99+99, 288=95+97+96), …12) Krister Holmberg Suomi 580 (297=98+100+99, 283=93+95+95), …19) Staffan Holmström Suomi 573 (287=91+99+97, 286=91+100+95).

Joukkuekilpailu

: 1) Tshekki 1753 (Miroslav Janus 592, Bedrich Jonas 584, Lubos Racansky 577), 2) Ruotsi 1742 (Emil Andersson 586, Sami Pesonen 580, Niklas Bergström 576), 3) Venäjä 1739 (Igor Kolesov 586, Dimitri Lykin 584, Maksim Stepanov 569), 4) Slovakia 1734, 5) Suomi 1734 (Vesa Saviahde 581, Krister Holmberg 580, Staffan Holmström 573).

mv