URA:n opiskeluapuraha Jesse Louhelaiselle, Mira Nevansuulle ja Hanna Pitkäselle
16.12.2006 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö URA on myöntänyt opiskeluapurahan Jesse Louhelaiselle, Mira Nevansuulle ja Hanna Pitkäselle sekä 84 muulle nykyiselle ja jo aktiiviuransa päättäneelle huippu-urheilijalle. Korkea-asteella opiskelevien urheilijoiden apuraha on 1600 euroa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien urheilijoiden 1300 euroa. Opintomenestykseen sidottua apurahaa jaettiin yhteensä yli 130 000 euroa. Apurahat jaettiin nyt jo 35. kerran.

Opiskeluapurahan saajat edustavat 39 lajia 29 eri lajiliitosta. Apurahan saajien joukossa on olympiamitalisteja ja arvokisamenestyjiä kuten telivoimistelija Jani Tanskanen, suunnistaja Pasi Ikonen ja jo uransa päättäneet hiihtäjät Marja-Liisa Kirvesniemi ja Pirkko Määttä.

 

Pääasiassa opiskeluapurahat kohdennetaan kuitenkin nuorille urheilijoille, jotka harvoin pääsevät nauttimaan merkittävistä valmennus-, sponsori- tai kilpailutuloista. Nuorista urheilijoista opiskeluapurahan saivat tänä vuonna muun muassa ampuja Jesse Louhelainen, painijat Matti Kautto ja Ismo Pietiläinen sekä soutaja Ulla Varvio, jotka kaikki kuuluvat myös Olympiakomitean nuorten tukiohjelmaan.

 

Opiskelevan urheilijan talous tiukalla

 

Urheilijat ovat taloudellisesti tavallisia opiskelijoita heikommassa asemassa, koska he eivät voi muiden opiskelijoiden tapaan paikata talouttaan käymällä opiskelujen ohessa töissä.

 

– URA:n opiskeluraha on huippu-urheilun ja opiskelun nuorallatanssia merkittävästi helpottava tekijä. Se kannustaa opiskelemaan ja motivoi opiskelun ja urheilun yhdistämiseen järkevästi, kertoo Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä opiskeleva Pasi Ikonen, joka sai apurahan nyt toista kertaa.

 

Opiskeluapurahaa myös uransa päättäneille urheilijoille

 

Osa apurahoista myönnettiin jo uransa päättäneille, lajissaan menestyneille urheilijoille. Heille apuraha on paitsi taloudellinen tuki, myös kunnianosoitus sekä lajia että tehtyä kovaa työtä kohtaan.

 

– Koen opiskeluapurahan saamisen arvokkaana tunnustuksena menneestä urheilu-urastani. Minun urheilu-urani aikana ei ollut yhtä helppoa yhdistää urheilua ja opiskelua kuin nykyisin. Onkin hienoa, että myös meillä entisillä urheilijoilla on mahdollisuus saada opiskeluapurahaa, toteaa Pirkko Määttä, joka valmistuu keväällä restonomiksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta.

 

Opintojen etenemistä seurataan

 

Opiskeluapurahan saajista yli puolet opiskelee yliopistoissa, kolmasosa ammattikorkeakoulussa ja vajaa viidennes ammatillisissa oppilaitoksissa. Apuraha on sidottu opintojen etenemiseen. Urheilijoilta vaaditaan vähintään 15 opintoviikon tai 25 opintopisteen suorittamista lukuvuoden aikana, joista apurahan saajat raportoivat säätiölle.

 

– Tuki ja opintoviikkovaatimus motivoivat opiskelemaan jaksoilla, jolloin urheilulliset tavoitteet voisivat viedä eri suuntaan, toteaa tuelle valittu, Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskeleva korkeushyppääjä Heikki Taneli.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö perustettiin Presidentti Urho Kekkosen toimesta vuonna 1972. Säätiö on jakanut 35 vuoden aikana opiskeluapurahoja lähes 3500 huippu-urheilijalle yhteensä yli 3,5 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä säätiön puheenjohtajana toimii Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen. Lisäksi säätiön hallitukseen kuuluvat varapuheenjohtajat Tellervo Haapaniemi-Koskinen ja Matti Ahde sekä 12 muuta urheilu- ja yhteiskuntavaikuttajaa.

 

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahat 2006-2007

 

Ampumaurheilu

Mira Nevansuu, Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Kuortaneen kunto, 1300,-

Hanna Pitkänen, Turun amk, Kankaanpään Ampujat, 1600,-

Jesse Louhelainen, Koulutuskeskus Salpaus, Lahden Ampumaseura, 1300,-

 

Ampumahiihto

Matti Hakala, Tampereen teknillinen yliopisto, Ahveniston Ampumahiihtäjät, 1600,-

Jarkko Kauppinen, Pohjois-Karjalan amk, Iisalmen Visa, 1600,-

Kaisa Mäkäräinen, Joensuun yliopisto, Kontiolahden Urheilijat, 1600,-

 

Hiihto, alppi 

Jukka Leino, Suomen Urheiluopisto, Heinäveden Hyrske, 1300,-

Marika Ollikka, Hämeen amk, Hämeenlinnan Mäenlaskijat, 800,-

 

Hiihto, freestyle

Lauri Kolomainen, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän Freestyleseura, 1600,-

 

Maastohiihto

Elina Hietamäki, Tampereen yliopisto, Tampereen Pyrintö, 1600,-

Jari Joutsen, Jyväskylän amk, Joutsan pommi, 1600,-

Marja-Liisa Kirvesniemi, Lahden aikuiskoulutuskeskus, Simpeleen Urheilijat, 800,-

Pirkko Määttä, Kajaanin amk, Kuusamon Eräveikot, 1600,-

Sami Repo, Joensuun yliopisto, Joutsan Pommi, 1600,-

Mari Rauhala, Lapin yliopisto, Oulun Hiihtoseura, 1600,-

Riikka Sirviö, Jyväskylän amk, Jyväskylän hiihtoseura, 800,-

Kati Venäläinen, Kuopion yliopisto, Noormarkun Nopsa, 1600,-

Kirsi Välimaa, Keski-Pohjanmaan amk, Jämin Jänne, 1600,-

 

Yhdistetty

Antti Kuisma, Jyväskylän amk, Jyväskylän Hiihtoseura, 1600,-

 

Mäkihyppy

Arttu Lappi, Lapin yliopisto, Puijon Hiihtoseura, 1600,-

Veli-Matti Lindström, Suomen Urheiluopisto, Lahden Hiihtoseura, 1300,-

                                           

Jalkapallo    

Eveliina Sarapää, Teknillinen korkeakoulu, HJK, 1600,-

Sanna Talonen, Suomen Urheiluopisto, HJK, 1300,-

Jessica Thorn, Keski-Pohjanmaan amk, HJK, 800,-

Sanna Valkonen, Helsingin kauppakorkeakoulu, Umeå IK, 1600,-

 

Jousiammunta                  

Anne-Maria Laurila, Helsingin kauppakorkeakoulu, Robin Hood, 1600,-

 

Judo             

Valtteri Jokinen, Pirkanmaan amk, Judo Club Raahe, 1600,-

Johanna Ylinen, Lahden amk, Hollolan Holjutai, 1600,-

 

Jääkiekko   

Satu Kiipeli, Jyväskylän yliopisto, Itä-Helsingin Kiekko, 1600,-

Heidi Pelttari, University of Minnesota, University of Minnesota Duluth, 1600,-

Karoliina Rantamäki, Haagan amk, Malmi, Espoon Blues, 1600,-

Saija Sirviö, Oulun yliopisto, Oulun Kärpät, 1600,-

Saara Tuominen, University of Minnesota, University of Minnesota Duluth, 1600,-

Satu Tuominen, Helsingin yliopisto, Espoon Blues, 1600,-

 

Jääpallo

Markus Hiukka, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän seudun Palloseura 1600,-

 

Koripallo

Markku Larkio, Helsingin kauppakorkeakoulu, 1600,-

 

Ilmailu

Heini Elo, Turun yliopisto, Turun Laskuvarjourheilijat, 1600,-

 

Lentopallo

Sauli Silpo, Turun amk, Raision Loimu, 1600,-

 

Melonta

Laura Inha, Tampereen teknillinen yliopisto, Pirkka-Melojat, 1600,-

Kimmo Latvamäki, Poliisikoulu, Ruoveden Kanoottipurjehtijat 1300,-

 

Muodostelmaluistelu

Sini Aarnio, Helsingin liiketalouden amk, Helsingin luistelijat, 1600,-

Inka Eräkangas, Jyväskylän yliopisto, Helsingin luistelijat, 1600,-

Jenni Sepponen, Helsingin yliopisto, Helsingin luistelijat, 1600,-

 

Paini

Jani Hermansson, Laurea amk, Ylä-Tikkurilan Kipinä, 1600,-

Matti Kautto, Oulun seudun amk, Haukiputaan heitto, 1600,-

Ismo Pietiläinen, Pajulahden liikuntakeskus, Turun Toverit, 1300,-

 

Painonnosto

Antti Everi, Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen Pyrintö, 1600,-

Sini Kukkonen, Jyväskylän yliopisto, Parkanon Puntti, 1600,-

 

Pikaluistelu

Pasi Koskela, Teknillinen korkeakoulu, Seinäjoen Urheilijat, 1600,-

 

Purjehdus

Maria Saarikallio, Helsingin yliopisto, Marjaniemen Purjehtijat, 1600,-

 

Ringette

Marja Koponen, Helsingin amk Stadia, Helsingin Ringette, 1600,-

 

Salibandy

Jenni Morottaja, Tuusulanjärven ammattiopisto, Tikkurilan Tiikerit, 1300,-

Tero Tiitu, Teknillinen korkeakoulu, Espoon Oilers, 1600,-

 

Soutu

Ilona Hiltunen, Jyväskylän yliopisto, Nesteen Soutajat, 1600,-

Ulla Varvio, Helsingin yliopisto, Takon Soutajat, 1600,-

 

Sulkapallo

Tuomas Candelin-Palmqvist, Teknillinen korkeakoulu, Espoon Sulkapallo Badminton 1600,-

 

Suunnistus

Pasi Ikonen, Jyväskylän yliopisto, Vaajakosken Terä, 1600,-

Jonne Lakanen, Jyväskylän yliopisto, Vaajakosken Terä, 1600,-

Tuomo Tompuri, Kuopion yliopisto, Kalevan Rasti, 1600,-

 

Staffan Tunis, Tampereen teknillinen yliopisto, OK Botnia, 1600,-

Jörgen Wickholm, Arcada yrkeshögskola, IF Sibbo Vargarna, 1600,-

 

Triathlon

Teemu Lemmettylä, Kuopion yliopisto, TT Agraterna, 1600,-

 

Uinti

Iisakki Ratilainen, Joensuun yliopisto, Joensuun Uimaseura, 1600,-

 

Vammaisurheilu, istumalentopallo

Minna Hiltunen, Etelä-Karjalan amk, Etelä-Saimaan Invalidit, 1600,-

Päivi Sivula, Kymenlaakson amk, Kotkan Seudun Invalidit, 1600,-

 

Vammaisurheilu, maalipallo,

Jarno Mattila, Helsingin liiketalouden amk, Kullankaivajat, 1600,-

 

Voimanosto

Sami Pullinen, EVTEK-amk, Tapanilan Erä, 1600,-

 

Voimistelu, aerobic

Leena Enbom, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, Valkeakosken Koskenpojat, 1600,-

Jouni Viitanen, Turun amk, Turun Urheiluliitto, 1600,-

 

Joukkuevoimistelu

Paula Thesleff, Helsingin yliopisto, Olarin Voimistelijat, 1600,-

Juuli Topp, Helsingin kauppakorkeakoulu, Olarin Voimistelijat, 1600,-

Tiina Virtanen, Kuopion yliopisto, Olarin Voimistelijat, 1600,-

 

Telinevoimistelu

Sami Aalto, Turun amk, Turun Urheiluliitto, 1600,-

Jani Tanskanen, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän Voimistelijat, 1600,-

 

Yleisurheilu

Robert Häggblom, Svenska Yrkkesskolan, Vasa Idrottssällskap, 1600,-

Taina Kolkkala, Tampereen tekn.yliopisto, Pori, Porin Yleisurheilu, 1600,-

Mikko Latvala, Kuortaneen urheiluopisto, Haapajärven kiilat, 800,-

Esko Mikkola, University of Arizona, Nokian Pyry, 1600,-

Hanna Mikkonen, Diakonia-amk,Turku, Ruoveden Pirkat, 800,-

Kirsi Mykkänen, Jyväskylän yliopisto, Kuopion NMKY, 1600,-

Lassi Raunio, Tampereen yliopisto, Tampereen Pyrintö, 1600,-

Heikki Taneli, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun Urheiluliitto, 1600,-

Harri Haatainen, Turun yliopisto, Rauman OKL, Helsingin Kisaveikot, 1600,-

Heidi Hannula, Oulun seudun amk, Oulun Pyrintö, 1600,-

Ari Pakarinen, Suomen urheiluopisto, 800,-

David Söderberg, Vaasan amk, IF Vörå-Oravais-Maxmo, 1600,-

Lisätietoja: http://www.noc.fi/valmennuksen_tukitoiminta/urheilu_ja_opiskelu/urheilijoiden_ammattienedistamis/