Liikkuvan maalin MM-kilpailut joka vuodelle
9.3.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto (ISSF) on hyväksymässä liikkuvan maalin komitean esityksen liikkuvan maalin ilma-aselajien MM-kilpailujen järjestämisestä joka vuosi. Ensimmäinen ainoastaan liikkuvan maalin ilma-aselajien MM-kilpailu on marraskuussa Tshekin Pilsenissä.

– Olen todella tyytyväinen ISSF:stä tulleeseen viestiin. ISSF:n hallitus ei ole vielä tehnyt virallista päätöstä, mutta pääsihteeri Horst G. Schreiber on kehottanut aloittamaan kilpailujen järjestämisen, toteaa liikkuvan maalin komitean (Running Target Committee) suomalainen puheenjohtaja Pekka Kuusisto.

– MM-kilpailujen järjestäminen joka vuosi on pitkän työn tulos. Olemme yrittäneet saada lupaa omille MM-kilpailuillemme vuodesta 2004 alkaen, jolloin liikkuva maali putosi pois ampumaurheilun olympiaohjelmasta.

Ampumaurheilussa on nykyisin 15 olympialajia kolmessa eri lajiryhmässä eli pistoolissa, kiväärissä ja haulikossa. Sen lisäksi ISSF:n virallisia lajeja on liikkuvan maalin ja 300 metrin kiväärin lajit sekä muutama pistoolilaji. ISSF:n kaikkien virallisten lajien MM-kilpailut järjestetään joka neljäs vuosi. Edelliset MM-kilpailut olivat 2002 Lahdessa ja 2006 Kroatian Zagrebissa. Ampumaurheilun 50. kaikkien lajien MM-kilpailu on Saksan Münchenissä 2010. ISSF:n virallisesta lajeista vain haulikkoampujat kilpailevat MM-mitaleista useammin kuin joka neljäs vuosi, kun he järjestävät MM-kilpailunsa kolme kertaa neljässä vuodessa. Haulikon MM-kilpailuja ei järjestetä olympiavuonna.

– Niin kauan kuin liikkuva maali oli olympiaohjelmassa, lajiryhmän urheilijoilla oli tavoitteita joka vuodelle, koska ampumaurheilun olympialajien lajeissa on neljä maailmancupin kilpailua joka vuosi. Lisäksi he saivat tukea kilpailemiseen ja valmentautumiseen kansallisilta lajiliitoilta ja olympiakomiteoilta, Pekka Kuusisto sanoo.

– Olympialaisista putoamisen jälkeen liikkuva maali on ollut lajina katoamassa, esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Nyt uskon, että laji säilyy ja sen elinvoima paranee.

MM-kilpailu ilma-aseilla

ISSF:n liikkuvan maalin komitean puheenjohtaja Pekka Kuusisto kertoo lajin ensimmäisessä omassa MM-kilpailussa kilpailtavan vain ilma-aseilla. Pienoiskiväärilajit saavat vielä odottaa vuoroaan.

– Tämä johtuu olosuhteista ja ympäristökysymyksistä. 10 metrin ilma-aserata on helppo rakentaa minne tahansa, joten ilma-aselajien harjoitteleminen ja niissä kilpaileminen on helppoa. 50 metrin pienoiskiväärilajien ratojen rakentaminen on nykyisin vaikeampaa kuin aiemmin ja on tulevaisuudessa vielä vaikeampaa kuin nykyisin, hän sanoo.

– Lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta todennäköistä on, että MM-kilpailuissa kilpaillaan miesten, naisten, poikien ja tyttöjen seka- ja normaalijuoksuissa. Sekajuoksuissa kilpailumuoto on sama kuin tähänkin asti eli yhteensä 40 laukauksen kilpailu jokaisessa sarjassa. Normaalijuoksujen kilpailumuoto muuttuu niin, että miehissä ja pojissa on 60 laukauksen ja naisissa ja tytöissä 40 laukauksen peruskilpailu – kuten nytkin. Sen perusteella jokaisessa sarjassa neljä parasta pääsee ”Medal Match”-loppukilpailuun, jossa ratkaistaan voittaja.

Medal Match –loppukilpailussa ampujat kilpailevat kilpailija kilpailijaa vastaan kymmenellä nopealla juoksulla. Ensimmäisellä kierroksella peruskilpailun voittaja kohtaa neljänneksi sijoittuneen ja peruskilpailun kakkonen kohtaa kolmanneksi sijoittuneen.

– Ampuja saa pisteen, kun hänellä on parempi osuma kuin vastustajalla. Osumat tulkataan pisteen kymmenyksen tarkkuudella. Voittaja on se, joka ampuu ensin viisi pistettä eli kaksinkamppailu voi ratketa viidelläkin laukauksella, Pekka Kuusisto kertoo.

– Ensimmäisen kierroksen voittajat ampuvat MM-kultamitalista ja häviäjät pronssimitalista.

Pekka Kuusisto arvioi liikkuvan maalin ensimmäiseen MM-kilpailuun tulevan osanottajia 20 maasta. Kaikkien lajien MM-kilpailussa osanottajamaita on lähes sata. Pekka Kuusisto on ahkeroinut ISSF:n liikkuvan maalin komitean puheenjohtajana vuodesta 2002 alkaen. Hänet valittiin toiselle nelivuotiskaudelle ISSF:n yleiskokouksessa 2006 Zagrebissa. Raumalainen Kuusisto toimii Laitilassa pääkonttoriaan pitävän Kuusisto Groupin hallituksen puheenjohtajana.

Suomi hakenee vuoden 2009 MM-kilpailuja

Suomen Ampumaurheiluliitto hakenee vuoden 2009 liikkuvan maailman MM-kilpailuja. Kilpailupaikaksi on suunniteltu Suomen Urheiluopiston uutta ampumaurheilun kilpailu- ja valmennuskeskusta, joka valmistuu vuoden 2007 loppuun mennessä.

– Tieto liikkuvan maalin omista MM-kilpailuista tuli ISS:ltä juuri, joten emme ole ehtineet käsitellä kilpailujen hakemista virallisesti liitossa emmekä Vierumäen kanssa. Liikkuvan maalin MM-kilpailu sopisi erittäin hyvin Vierumäelle, toteaa Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.