Mikko Mäkitalo 34:s MM-kaksoistrapissa
3.9.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Mikko Mäkitalo oli 34:s kaksoistrapissa haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa maanantaina 3. syyskuuta. Salon Seudun Ampujia edustava 29-vuotias Mäkitalo rikkoi 135 (48+45+42) kiekkoa. MM-kultaa ampui Italian 38-vuotias Francesco Daniello tuloksella 191 (143+48) kiekkoa.

Jo ennen finaalia varmistui, että MM-kisassa jaossa olleen olympiamaapaikan otti Ison-Britannian 22-vuotias Steven Scott, joka oli neljäs tuloksella 189 (141+48). Hän oli finalisteista ainoa, jolla ei vielä ollut itsellään tai jonka edustamalla maalla ei ollut kahta maapaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin. Viime vuonna hän oli MM-kilpailussa vasta 44:s. Nikosian rata on Scotille mieluisa paikka, sillä hän on voittanut siellä kaksoistrapin junioreiden MM-kultaa 2003.

– Harmittaa, ottaa päähän ja samalla on tyhjä olo. Tätä varten olen tehnyt pitkään töitä, hyvinkääläinen Mikko Mäkitalo totesi MM-kisan jälkeen.

Tavoitteena ollut olympiamaapaikka jäi Mäkitalolta kuuden kiekon päähän. Ensimmäisen sarjan (48 kiekkoa) jälkeen hän oli viidentenä. Toisella sarjallaan (45 kiekkoa) hän putosi tuloslistalla sijalle 20, mutta silloinkin hänellä oli vielä mahdollisuus päästä finaaliin.

– Aamulla ammunta meni hyvin ja tuntui rennolta. Toisen sarjan alkuun tein tuplapummin, kun tein selkeän virheen – lähdin aseen kanssa liikkeelle liian aikaisin. Toisen sarjan sain vielä paikattua hyvin. Se olisi voinut mennä paljon huonomminkin, kun kolme pummia tuli viidellä ensimmäisellä paikalla.

Aamu- ja keskipäivän sarjojen aikana ampujia kiusasi vain lähes 40 asteen helle ja auringon paahde Nikosian olympia-ampumakeskuksessa. Iltapäivällä kiusaksi tuli myös puuskittainen tuuli, joka oli selvästi voimakkaampi kuin harjoituspäivinä.

– Kahden kierroksen jälkeen tulokseni oli 93. Jos se olisi ollut 95, olisin pystynyt hengittämään vähän vapaammin, Mäkitalo totesi tosiasian, mikä näkyi viimeisessä sarjassa, jossa hän sai rikki vain 42 kiekkoa.

– Toinen paukku lähti liian nopeasti – ammuin liian hätäisesti. Tuuli vaikutti eniten ykkös-, kakkos- ja kolmospaikoilla, joilla ammun ensin oikean kiekon ja sitten vasemman. Niillä ammuin yhteensä kuusi kakkoskiekkoa ohi.

Mikko Mäkitalon kausi jatkuu vielä pari kuukautta. Hänen seuraava iso kilpailunsa haulikkolajien maailmancupfinaali, joka ammutaan 15.-20. lokakuuta Belgradissa Serbiassa. Maailmancupfinaaliin pääsee jokaisessa haulikon olympialajissa enintään 12 lajin parasta ampujaa maailmancupin, MM-kilpailun ja viime vuoden maailmancupfinaaliin tulosten perusteella. Viime viikolla hän sai kutsun kaksoistrapin kansainväliseen kilpailuun ja leiriin, joka on 8.-18. marraskuuta Kuwaitissa.

Haulikkolajien MM-kilpailu, Kypros, Nikosia, 3.-9.9.2007.

Kaksoistrap, miehet, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali:

1) Francesco Daniello Italia 191 (143+48), 2) Binyuan Hu Kiina 190 (143+47), 3) Joshua Richmond USA 189/4 uusinnassa pronssista (143+46), 4) Steven Scott Iso-Britannia 189/3 (141+48) (otti olympiamaapaikan), 5) Daniele Di Spigno Italia 188 (145+43), 6) Claudio Franzoni Italia 187 (142+45), 7) Richard Faulds Iso-Britannia 140 (45+47+48), 8) Håkan Dahlby Ruotsi 140 (48+44+48), 9) Mashfi Almutairi Kuwait 140 (45+49+46), 10) Richard Bognar Unkari 140 (47+47+46), …34) Mikko Mäkitalo Suomi 135 (48+45+42).
Kilpailuun osallistui 69 ampujaa.

Viralliset tulokset ovat täällä.