Petri Federley ampui ilmaolympiapistoolin SM-kultaa SE-tuloksella
2.2.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen Ampumaurheiluliiton mestaruuskilpailut ilmaolympiapistoolissa järjestettiin yleisessä sarjassa hotelli Ellivuoressa. Ensimmäisen kerran Suomen mestaruuskilpailujen radat rakennettiin hotellin tiloihin, tällöin voitiin pitää kaikki palvelut saman katon alla.

Petri Federley Kotkan Ampumaseurasta ampui mainiosti, 578 ja finaalin 189. Näin ollen uusiksi Suomen ennätysnumeroksi saatiin 767 pistettä. Petri on aktiiviuran jälkeen jättänyt harjoittelun hyvin vähäiseksi, mutta laatu on tuloksista päätellen ollut sitäkin parempi, aika perheen ja omien töiden ohella harjoittelulle on jäänyt paremminkin ajatustasolle.

Nykyinen ykköstykki Marko Talvitie sai tunnustaa Federleyn selkeästi paremmakseen, kovan harjoittelun jälkeen ei vielä löytänyt herkkyyttä tuloksen muodossa tauluista, toki keväällä odotamme parempaa.

Joukkuekilpailun voitti viimevuotiseen tapaan Rauman Seudun Urheiluampujien joukkue, Mikko Tupala, Aki Sund ja Ari Valtonen tuloksella 1649. Kotkan Ampumaseura hävisi yhdellä pisteellä, kuten viime vuonnakin. Joukkuekilpailuun osallistui 8 joukkuetta.

Kilpailuihin otti osaa yleiseen sarjaan 34 miehen joukossa yksi nainen Seinäjoelta, Jaana Suojoki, sijoittuen 33:ksi.

Kilpailut jatkuvat huomenna ikäkausisarjoilla, Y17-Y70, alkaen klo 10. Kilpailijoita odotetaan noin 50.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
Veli-Matti Torikka
p.0400-644 147
vee-m.torikka(at)dnainternet.net

Liitteet