Ari Meinander ampui vakiopistoolilla toiseksi ja Janne Kuvaja isopistoolilla kolmanneksi 25 metrin pistoolin kauden ensimmäisessä Eurooppa-cupissa Saksan Hannoverissa viikonloppuna 3.-4. toukokuuta. Meinander laukoi 570 pistettä ja jäi kisan voittaneesta Tanskan Rene Vognista viisi pistettä. Kuvaja paukutti 577 pistettä, jäi kisan voittaneella Tanskan Allan Gejlille kaksi pistettä ja hävisi kakkossijan uusinnassa Rene Vognille 50-47.
– Tulostavoitteena oli ampua lähelle 570 pistettä. Nyt tuli tasan 570, mikä on ulkomaan kilpailujen ennätykseni. Aiempi oli 567 pistettä Tshekin Pilsenistä viime vuodelta, totesi Orimattilan Jymyä edustava 43-vuotias Ari Meinander tyytyväisenä.
– Tavoitteena oli myös Eurooppa-cupin finaalipaikka, jonka saa kolme parasta paikkaa vailla olevaa jokaisesta osakilpailusta.
Vakiopistoolia päälajinaan ampuva sysmäläinen Meinander keskittyy tänä vuonna Eurooppa-cupiin muiden vakio- ja isopistooliampujien tavoin. Lajien seuraava kansainvälinen mestaruuskilpailu on Euroopan mestaruuskilpailu Tshekin Osijekissa heinäkuussa 2009. Eurooppa-cupissa on tarjolla vielä kolme karsintakilpailua (6.-8.6. Aarhusissa Tanskassa, 18.-20.7. Bernissä Sveitsissä ja 2.-3.8. Uppsalassa Ruotsissa) sekä finaali 12.-14.9. Hannoverissa.
– Eurooppa cup on hyvä kilpailusarja. Nyt kilpailussa oli hyvä osanotto useasta maasta, Meinander arvioi kahdeksan maan ampujien kilpailua. Suomen Ampumaurheiluliiton entinen puheenjohtaja Alpo Vehanen on yksi 25 metrin pistoolin ”ei olympialajien” Eurooppa-cupin kehittäjistä.
Janne Kuvaja osui huononakin päivänä
Poliisien Ampumaseuraa edustava 35-vuotias Janne Kuvaja ampui isopistoolilla huipputuloksen 589 pistettä viikko sitten Viron Elvassa. Nyt tulos jäi 577 pisteeseen.
– 589 kummitteli tietysti vähän taustalla. Ammuin neljä kasia ja yhden vielä uusinnassa hopeasta, vantaalainen Kuvaja kommentoi kilpailuaan.
– Positiivista, että tulos on huonona päivänä tuollainen.
25 metrin pistoolin Eurooppa-cup, Hannover, Saksa, 3.-4.5.2008.
Isopistooli, miehet, 60 ls: 1) Allan Gejl Tanska 579 (287+292), 2) Rene Vogn Tanska 577/50 uusinnassa toisesta sijasta (285+292), 3) Janne Kuvaja Suomi 577/47 (285+292), …7) Petri Ylinen Suomi 571 (283+288), …13) Pekka Vaarala Suomi 569 (282+287), 14) Ari Meinander Suomi 569 (283+286), …19) Teemu Lahti Suomi 567 (280+287), 20) Jari Javarus Suomi 567 (282+285), …24) Antti Jokinen Suomi 566 (282+284).
32 ampujaa 8 maasta.
Vakiopistooli, miehet, 60 ls: 1) Rene Vogn Tanska 575, 2) Ari Meinander Suomi 570, 3) Peter Dück Saksa 566, …5) Janne Kuvaja Suomi 563, …8) Teemu Lahti Suomi 559, 9) Pekka Vaarala Suomi 559, …14) Petri Ylinen Suomi 556.
31 ampujaa.