Karoliina Helle oli 14:s ilmapistoolissa ja päivän paras suomalainen pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa Italian Milanossa sunnuntaina 25. toukokuuta. Salon Seudun Ampujia edustava 25-vuotias Helle tähtäsi uransa parhaan arvokilpailusijan ja -tuloksen 382 (94+94+97+97) pisteellä.
Ilmapistoolin maailmancupin voitti Kiinan 23-vuotias Wenjun Guo mainiolla tuloksella 491,4 (389+102,4) pistettä. Guo on voittanut naisten pistoolilajien kolme viimeisintä maailmancupia, kun hän voitti ilmapistoolin (21.5.) ja urheilupistoolin (17.5.) Münchenissä.
– Kisan alku oli vaikea. Toiseen sarjaan ammuin kaksi kasia peräkkäin (sarjat 94 ja 94). Loppua kohti sain homman hallintaan (viimeiset sarjat 97 ja 97), akaalainen Karoliina Helle kommentoi uransa parasta arvokilpailuaan, jossa hän jäi kolme pistettä kahdeksan parhaan finaalista.
– Minulla ei ollut odotuksia ennen kisaa, kun niska on ollut krampissa maanantaista alkaen. En ole saanut päätä kääntymään enkä ole pystynyt treenaamaan. Minulla on kova lääkitys päällä. Näissä olosuhteissa olen tyytyväinen tulokseen.
Lääketiedettä Turun yliopistossa opiskeleva Karoliina Helle kilpailee Milanossa vielä urheilupistoolilla. Sen kouluosa on ohjelmassa huomenna maanantaina ja kuvio-osa ja finaali tiistaina.
– Urheilupistoolilla haen kisatuntumaa ilman suurempia odotuksia. Pääpaino on ollut ilmapistoolissa ja nyt urheilupistooli on tulossa rinnalle.
Naisten ilmapistoolin toinen suomalaisedustaja Ritva Karri oli 69:s 367 (92+92+89+94) pisteellä.
– Ammunta ei sujunut missään vaiheessa ja sitten tuli kasiputki, joten kisa oli siinä, totesi Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Karri.
Kai Jahnsson 28:s miesten ilmapistoolissa
Poliisien Ampumaseuraa edustava 43-vuotias Kai Jahnsson oli miesten ilmapistoolissa 28:s 577 (96+94+94+97+99+97) pisteellä. Maailmancupin voitti Venäjän Vladimir Isakov 686,2 (586+100,2) pisteellä. Jahnsson jäi vain neljä pistettä finaalirajasta, joka tällä kertaa oli 581 pistettä.
– Vähän sylettää. Kisassa ei ollut huonoja osumia, mutta ysejä vaan liikaa kahdessa sarjassa, helsinkiläinen Jahnsson harmitteli toista ja kolmatta sarjaansa, jotka molemmat toivat 94 pistettä.
– Oli kyllä melkoista taistelua, mutta loppu meni hyvin (97, 99 ja 97 pisteen sarjat). Siihen olen tyytyväinen. Lopputulos olisi kaivannut kyllä kymppejä lisää.
Hirvi, Puustinen ja Häkkinen peruskilpailuun
Juha Hirvi, Jussi Puustinen ja Henri Häkkinen ottivat karsinnasta paikan pienoiskiväärin 3×40 laukauksen peruskilpailuun. Ensimmäisessä erässä Puustinen ampui 1154 (makuu 392 + pysty 379 + polvi 383) pistettä ja oli 21:s. Toisessa erässä Hirvi tähtäsi 1160 (392+380+388) pistettä ja oli 16:s ja Häkkinen laukoi 1144 (387+379+378) pistettä ja oli 31:s. Molemmista eristä 31 parasta pääsi huomenna maanantaina kilpailtavaan peruskilpailuun.
– Tänään oli taktiikkana ampua nopeasti ja hyvin. Nopeus onnistui. Kohtuu ampumista kisa kuitenkin oli. Tänään oli muuten helppo keli, mutta melko pimeää, Kotkan Ampumaseuran 48-vuotias Hirvi arvioi karsintaansa.
– Milano on maailman v-mäisin rata "parhaimmillaan". Hyvillä mielin kuitenkin huomiseen.
Myös Jussi Puustinen luokitteli Milanon radan haastavaksi. Hän kertoi ampumapaikan ja taulujen välissä olevan kolme syvää notkoa, joissa tuuli tekee välillä erikoisia nosteita ja pyörteitä.
– Ammunta tuntuu paremmalta koko ajan. Makuu tosin oli vähän hakusessa tänään. Pystystä oikeastaan oli vähän huonoa tuuriakin, kun suurin osa yseistä oli aivan kympin tuntumassa. Polven alku oli todella vaikeaa. Otin asennon kolmesti uusiksi ja sitten se rupesi löytymään ja loppu sujui paremmin kuin pitkään aikaan. Työvoitto! sanoi helsinkiläinen 33-vuotias Puustinen, joka edustaa Joensuun Ampujia.
Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Milano, Italia, 24.-29.5.2008.
Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Wenjun Guo Kiina 491,4 (389+102,4), 2) Antoaneta Boneva Bulgaria 484,1 (385+99,1), 3) Lalita Yauhleuskaya Australia 483,7 (387+96,7), 4) Chia Chen Tien Taiwan 482,8 (385+97,8), 5) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 482,7 (386+96,7), 6) Maria Grozdeva Bulgaria 482,5 (385+97,5), 7) Renata Sike Unkari 481,8 (386+95,8), 8) Tanyaporn Prucksakorn Thaimaa 480,0 (386+94,0), …14) Karoliina Helle Suomi 382 (94+94+97+97), …69) Ritva Karri Suomi 367 (92+92+89+94).
Ilmapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Vladimir Isakov Venäjä 686,2 (586+100,2), 2) Dilshod Mukhtarov Uzbekistan 685,7 (587+98,7), 3) Boris Kokorev Venäjä 684,9/10,4 uusinnassa kolmannesta sijasta (586+98,9), 4) Ivan Rybovalov Ukraina 684,9/10,3 (584+100,9), 5) Vigilio Fait Italia 683,9 (584+99,9), 6) Damir Mikec Serbia 683,4 (582+101,4), 7) Tanyu Kiriakov Bulgaria 682,4 (581+101,4), 8) Rashid Yunusmetov Kazakstan 680,9 (584+96,9), …28) Kai Jahnsson Suomi 577 (96+94+94+97+99+97).
Pienoiskivääri, miehet, 3×40 ls:n peruskilpailun karsinta:
1. erä: 1) Matthew Emmons USA 1179 (398+391+390), 2) Juri Suhorukov Ukraina 1171 (398+384+389), 3) Artur Aivazian Ukraina 1169 (396+383+390), 4) Maik Eckhardt Saksa 1168, 5) Valerian Sauveplane Ranska 1167, 6) Tor Erik Iversen Norja 1166, …21) Jussi Puustinen Suomi 1154 (392+379+383).
Puustinen otti paikan maanantain peruskilpailuun.
2. erä: 1) Michael Anti USA 1177 (makuu 399 + pysty 385 + polvi 393), 2) Rajmond Debevec Slovenia 1175 (399+383+393), 3) Zhanbo Jia Kiina 1171 (393+388+390), 4) Beat Müller Sveitsi 1170, 5) Cyril Graff Ranska 1170, 6) Stevan Pletikosic Serbia 1170, …16) Juha Hirvi Suomi 1160 (392+380+388), …31) Henri Häkkinen Suomi 1144 (387+379+378).
Hirvi ja Häkkinen ottivat paikan maanantain peruskilpailuun.
Liitteet
- naisten ilmapistooli.pdf
(159 kB) - miesten ilmapistooli.pdf
(161 kB) - miesten pienoiskivääri 3×40 ls, karsinta, 1. erä.pdf
(307 kB) - miesten pienoiskivääri 3×40 ls, karsinta, 2. erä.pdf
(307 kB)