Törmälät ampuivat päivän parhaat tulokset kiväärilajien SM-kisoissa Mikkelissä
25.7.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Rauman Seudun Urheiluampujia edustavat Törmälät ampuivat päivän parhaat tulokset kiväärilajien SM-kilpailujen toisena kilpailupäivänä Mikkelissä perjantaina 25. heinäkuuta. 15-vuotias Henri Törmälä tähtäsi pienoiskiväärin 3×20 laukauksen kilpailun Y16-sarjan SM-kultaa 578 pisteellä. Hän voitti 11 pisteellä ja paransi omaa ennätystään aivan huikeasti 23 pistettä. Hänen 17-vuotias isosiskonsa Tiia Törmälä laukoi N20-sarjan voiton hyvällä tuloksella 681,8 (583+98,8) pistettä.

– Kyllähän se 578 pistettä on uusi ennätykseni. Edellinen ennätys oli 555, raumalainen Henri Törmälä vastasi uteluihin hienon pienoiskiväärin asentokilpailunsa jälkeen.

– Nyt kaikki asennot ovat alkaneet kulkea. Tähän asti polviasennossa on ollut eniten hakemista. Pysty ja makuu ovat kulkeneet kohtuullisen tasaisesti.

Henri Törmälä sanoi hakeneensa päivän SM-kilpailusta mitalia. Oman ennätyksen parantaminen tai voitto eivät olleet mielessä ennen kisaa.

– Tämä oli ensimmäinen Suomen mestaruuteni pienoiskiväärillä. 2006 voitin Oulussa ilmakiväärillä SM-kultaa, hän kertoi.

– Pystyn ensimmäisen sarjan jälkeen aloin jännittää kovaa tulosta. Siinä tuli pieni notkahdus. Polviasento kulki jälleen hyvin.

Henri Törmälä kilpailee Mikkelissä vielä pienoiskiväärin Y-sarjan 3×40 laukauksen kilpailussa eli täysottelussa sekä Y-sarjan makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa.

– Lähden hakemaan hyvää tulosta. Katsotaan, mihin se riittää.

Heinäkuun puolivälissä lajin Euroopan mestaruuden voittanut Tiia Törmälä ampui pienoiskiväärin asentokilpailun N20-sarjan SM-kultaa 681,8 (583+98,8) pisteellä. Hän jäi omasta N20-sarjan peruskilpailun SE-tuloksestaan (585) vain kaksi pistettä ja finaalin EE-tuloksestaan (685,7) 3,9 pistettä.

– Ihan ok tulos. Kokeilin uutta hihnan pidikettä. Se oli tämän päivän kokemuksen mukaan ihan hyvä juttu. Polvella kokeilin lisäpainoja ja ne tuntuivat ihan hyvältä. Huomenna kokeilen niitä myös makuulla (N-sarjan asentokilpailussa), joten mielenkiinnolla odotan huomista kisaa, raumalainen Tiia Törmälä kertoi.

– SM-kisat menevät kaikenlaisen testailun ja uusien asioiden kokeilun merkeissä.

Kiväärilajien SM-kilpailut jatkuvat huomenna lauantaina N- ja Y-sarjojen asentokilpailuilla. Sunnuntaina on vuorossa N- ja Y-sarjojen makuuasennon kilpailut.

Kiväärilajien SM-kilpailu, Mikkeli, Mikkelin Ampujat, 24.-27.8.2008.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls + 10 ls:n finaali, sarja N20: 1) Tiia Törmälä RSA 681,8 (583+98,8), 2) Pauliina Frilander PiekSA 679,4 (580+99,4), 3) Paula Peltoniemi KaA 662,3 (565+97,3), 4) Pia Vahvaselkä MA 655,0 (561+94), 5) Henna Kärhä Hahlo 643,3 (552+91,3), 6) Noora Leppäketo LuhA 640,3 (554+86,3), 7) Anu Kunranta SiUra 622,0 (536+86), 8) Cindy Dufvelin KSF 593,4 (519+74,4).

50m, pienoiskivääri 3×40 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y20: 1) Juha Soini JjA 1235,7 (1135+100,7), 2) Sami Valkama TSA 1222,8 (1130+92,8), 3) Ville Nokipii P-HA 1221,3 (1126+95,3), 4) Niko Matilainen PiekSA 1215,0 (1126+89), 5) Eetu Orsjoki SiUra 1207,1 (1112+95,1), 6) Marko Tanskanen JA 1206,4 (1112+94,4), 7) Joni Virtanen KhjA 1202,1 (1107+95,1), 8) Sauli Lakkisto TSA 1190,5 (1098+92,5).

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja Y18: 1) Sami Korpela KaA 565, 2) Juho Kurki KaA 563, 3) Juho Autio OMAS 556, 4) Tuomas Ratilainen JA 555, 5) Janne Vartiainen SiUra 543, 6) Sami Laksola KhjA 543.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, sarja Y18: 1) Kankaanpään Ampujat 1679, 2) Karstulan Seudun Metsästys ja Ampumaseura 1631, 3) Kauhavan Ampujat 1588, 4) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1067.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja N18: 1) Hanna Nivus KaA 551.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja N16: 1) Petra Liljeberg KSF 557, 2) Gisela Miettinen KarMAS 545, 3) Marika Oikarinen KoiLA 542, 4) Erika Markkinen K-64 541, 5) Erika Dufvelin KSF 539, 6) Marjoriikka Rissanen SiUra 537, 7) Jaana Lager KA 524, 8) Laura Markko TiA 524, 9) Alexandra Dufvelin KSF 517, 10) Katarina Långström KSF 477.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, sarja N16: 1) Kyrkslätt Skytteförening 1613.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja Y16: 1) Henri Törmälä RSA 578, 2) Anton Aprelev RS 567, 3) Jaakko Björkbacka KarMAS 550, 4) Olli Hahl MA 547, 5) Jussi Mouhu MA 546, 6) Robin Stenström RS 545.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, sarja Y16: 1) Raseborgs Skyttar I 1645, 2) Mikkelin Ampujat 1615, 3) Raseborgs Skyttar II 1576.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja N50: 1) Sirkka-Liisa Collin Rihla 543.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja Y50: 1) Jukka Salonen KeuSA 563, 2) Kari Nevala SySi 560, 3) Jorma Röppänen SäSA 560, 4) Kalle Leskinen KontU 556, 5) Pekka Röppänen SäSA 556, 6) Markku Haklin SaSA 556.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, joukkue, sarja Y50: 1) Säkylän Seudun Ampujat 1670, 2) Salon Seudun Ampujat 1611, 3) Lahden Ampumaseura 1563, 4) Suomen Metsästysyhdistys 1552, 5) Turun Seudun Ampujat 1501.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja Y60: 1) Sakari Ahola KuusA 552, 2) Ralf Westerlund RS 545, 3) Göran Labbas MyA 545, 4) Tapani Nousiainen KarttA 541, 5) Mauri Heino KAS 539, 6) Paavo Pyykkönen SMY 538.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls, sarja Y70: 1) Antti Tyrväinen P-HA 539, 2) Jaakko Minkkinen KonnA 530, 3) Tapio Virtanen V-SA 528, 4) Ossi Hellman TiA 521, 5) Martti Lehtiö JA 512, 6) Juhani Sipilä SMY 507.

50m, pienoiskivääri 3×40 ls, sarja R7 Y: 1) Martti Mela SIU 924.

Täydelliset tulokset löydät täältä.