Juniori Micaela Qvarnström 11:s liikkuvan maalin MM-kilpailussa Tshekissä
22.10.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Vasta 16-vuotias juniori Micaela Qvarnström oli 11:s naisten ilmakiväärin normaalijuoksuissa ja ampui päivän parhaan suomalaissijoituksen liikkuvan maalin MM-kilpailussa Tshekin Pilsenissä keskiviikkona 22. lokakuuta. Qvarnström laukoi 349 pistettä 40 laukauksen kilpailussa. MM-kilpailujen avauslajissa toiseksi ampunut Krister Holmberg oli miesten normaalijuoksuissa 15:s 566 pisteellä.

– Maanantainen sekajuoksujen kilpailu meni huonosti (13:s sija). Tämä normaalijuoksujen kilpailu tuntui paremmalta, inkoolainen Micaela Qvarnström arvioi ensimmäistä arvokilpailuaan.

– MM-kilpailun tunnelma on tuntunut mukavalta. Pilsenin ampumakeskuksen radat ovat kivat ampua.

Raseborg Skyttar –seuraa edustavan Micaela Qvarnströmin MM-kilpailut päättyivät tänään, kun naiset kilpailevat vain 10 metrin ilmakiväärillä. Miehet ja pojat ampuvat vielä 50 metrin pienoiskiväärin sekajuoksujen ja normaalijuoksujen MM-mitaleista.

– Minä jään seuraamaan kisat loppuun asti. Ensi maanantaina tulemme kotiin, Micaela kertoi.

Karjaalla lukiossa ensimmäistä vuottaan opiskeleva Micaela on monipuolinen ampuja, kun hän kilpailee liikkuva maalin lajien lisäksi muissakin riistamaalilajeissa ja haulikkolajeissa. Ensimmäinen MM-kilpailukokemus vahvisti mielenkiintoa liikkuvan maalin lajeihin.

– Ensi keväänä olisi EM-kilpailu Tshekin Prahassa, hän asetti itselleen tavoitteen.

Ukraina 22-vuotias Galina Avramenko ampui naisten ilmakiväärin normaalijuoksujen maailmanmestaruuden ja otti jo toisen voittonsa Pilsenissä. Hän voitti myös sekajuoksujen kilpailun maanantaina. Nuoresta iästään huolimatta Avramenko on ollut vuodesta 2002 alkaen Euroopan parhaita liikkuvan maalin ampujia. Hän on voittanut yhteensä 5 EM-kultaa, 5 EM-hopeaa ja 1 EM-pronssin. Tähän mennessä hänen paras sijoituksensa MM-kilpailuissa oli toinen sija sekajuoksuissa 2006.

Ruotsin 28-vuotias Emil Andersson voitti miesten ilmakiväärin normaalijuoksujen maailmanmestaruuden ja otti pitkän uransa ensimmäisen henkilökohtaisen MM- tai EM-kultamitalin yleisessä sarjassa. Tähän mennessä hänen paras saavutuksensa oli pienoiskiväärin sekajuoksujen MM-hopea vuodelta 2002. Lisäksi hän on ampunut kaksi EM-hopeaa ja neljä EM-pronssia.

Liikkuvan maalin MM-kilpailussa oli ensimmäisen kerran käytössä neljän parhaan mitaliottelut normaalijuoksujen kilpailussa. Emil Andersson osoitti olevansa erittäin hyvä mitaliotteluissa, sillä hän oli peruskilpailun jälkeen neljäs, pudotti välierässä peruskilpailun parhaan tuloksen ampuneen Ukraina Vladislav Prianishnikovin pistein 6-3 ja voitti kultaottelussa peruskilpailun toiseksi parhaan tuloksen ampuneen Tshekin Miroslav Janusin 6-1. Mitaliotteluissa ampujat laukovat pareittain yhtä aikaa laukauksen kerrallaan. Paremman osuman ampunut saa pisteen. Jos osumat ovat yhtä hyviä, molemmat saavat pisteen. Ensimmäisenä kuusi pistettä hankkinut voittaa mitaliottelun. Laukaukset tulkataan kymmenyksen tarkkuudella.

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Pilsen, Tshekki, 20.-25.20.2008

Liikkuva maali, ilmakivääri, miehet, 60 ls (normaalijuoksut): 1) Emil Andersson Ruotsi, 2) Miroslav Janus Tshekki, 3) Vladislav Prianishnikov Ukraina, 4) Niklas Bergström Ruotsi.

Mitaliottelut:

Välierät: Andersson – Prianishnikov 6-3 ja Janus – Bergström 6-6.

Pronssiottelu: Prianishnikov – Bergström 6-5.

Kultaottelu: Andersson – Janus 6-1.

Peruskilpailu: 1) Vladislav Prianishnikov Ukraina 585, 2) Miroslav Janus Tshekki 579, 3) Niklas Bergström Ruotsi 578, 4) Emil Andersson Ruotsi 577, 5) Maxim Stepanov Venäjä 575, 6) Lukasz Czapla Puola 574, 7) Peter Pelach Slovakia 573, 8) Igor Kolesov Venäjä 572, …15) Krister Holmberg Suomi 566 (281+285), …28) Staffan Holmström Suomi 545 (277+268), 29) Markku Jetsonen Suomi 544 (281+263).

Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1726, 2) Tshekki 1714, 3) Venäjä 1711, …8) Suomi 1655.

Liikkuva maali, ilmakivääri, naiset, 40 ls (normaalijuoksut): 1) Galina Avramenko Ukraina, 2) Julia Eydenzon Venäjä, 3) Elena Neff Saksa, 4) Daniela Faust Saksa,

Mitaliottelut:

Välierät: Avramenko – Neff 6-3 ja Eydenzon – Faust 6-5.

Pronssiottelu: Neff – Faust 6-2.

Kultaottelu: Avramenko – Eydenzon 6-2.

Peruskilpailu: 1) Galina Avramenko Ukraina 382, 2) Julia Eydenzon Venäjä 377, 3) Daniela Faust Saksa 370, 4) Elena Neff Saksa 368/16/17 uusinnassa välieräpaikasta, 5) Viktoria Zabolotna Ukraina 368/16/9, 6) Irina Izmalkova Venäjä 366, 7) Katerina Samohina Ukraina 366, 8) Olga Stepanova Venäjä 363, …11) Micaela Qvarnström Suomi 349 (175+174).

Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1116, 2) Venäjä 1106, 3) Saksa 1096.