Olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela Ampumaurheiluliiton Vuoden ampuja
1.11.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummelan Vuoden ampujana kauden päätöstilaisuudessaan Grande Finalessa Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä lauantaina 1. marraskuuta. Kun Ampumaurheiluliitto valitsi hänen valmentajansa Matti Nummelan Vuoden valmentajaksi, Nummelat ovat ensimmäinen Vuoden ampujana ja Vuoden valmentajana palkittu aviopari.

– Isona tavoitteena on 2012 olympialaiset Lontoossa. Kaikki muut kilpailut ennen olympialaisia ovat välitavoitteita. Vasta olympialaisissa tiedän, ovatko askelmerkit osuneet kohdalleen, 38-vuotias orimattilalainen Satu Mäkelä-Nummela kertoo.

– Ensi vuoden kilpailukalenterissa on neljä maailmancupia, EM-kilpailu ja MM-kilpailu sekä maailmancupfinaali. Joka vuosi kalenterissani on maailmancupfinaali, johon voi ansaita paikan maailmancupissa sekä MM- tai olympiakilpailussa. Kolme kertaa olen paikan ottanut – tänä vuonna finaali oli Valko-Venäjän Minskissä ja sen lisäksi olen ampunut maailmancupfinaalissa 2006 Espanjan Granadassa ja 2005 Dubaissa.

Nykyisen tiedon mukaan ampujat ryhtyvät kilpailemaan olympiapaikoista 2010 alkaen maailmancupeissa, MM-kilpailuissa ja maanosien mestaruuskilpailuissa. Pekingin olympialaisiin naisten trapiin sai paikan 18 ampujaa.

– Naisten haulikkolajeissa paikan voi hankkia vain yksi ampuja jokaisesta maasta, kun muissa olympialajeissa paikan voi ottaa kaksi ampujaa jokaisesta maasta. Olympiajoukkueen valintaa ajatellen olisi parempi, että itse pystyisin hankkimaan paikan, kun vain yksi paikka on tarjolla, Satu Mäkelä-Nummela asettaa itselleen tavoitteen.

Satu Mäkelä-Nummelan kovia suomalaisia kilpakumppaneita ovat seurakaveri Noora Antikainen ja Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa. Suomen Olympiakomitea valitsi Pekingin olympiajoukkueeseen ne ampujat, jotka olivat Suomelle maapaikan hankkineet. Satu otti paikan voittamalla maailmancupin Saksan Suhlissa 2006. Voittaessaan maailmancupin ja olympialaiset Satu ampui täsmälleen saman tuloksen 91 (70+21) kiekkoa.

Etelä-Afrikasta tuntuma ammuntaan

Satu Mäkelä-Nummela ja Matti Nummela ovat jo alustavasti suunnitelleet ensi talven harjoitusleirinsä. Ulkomaanleirit ovat helmi-, maalis- ja huhtikuussa.

– Etelä-Afrikkaan olemme suunnitelleet kahden viikon leiriä, koska sinne asti ei kannata lähteä lyhyemmäksi aikaa. Kahden viikon leiriin pitää valmistautua lyhyemmällä viikon leirillä – se on sellainen sisäänajoleiri, Satu kertoo.

– Talvella tulee aika pitkä aika, etten pääse harjoittelemaan ampumista kunnolla.

OSU:n kotirata jo kiinni

– Orimattilan Seudun Urheiluampujien oma rata meni kiinni torstaina. Nyt pitää olla hyvissä väleissä Lahden Urheilukoulun haulikkoampujien kanssa, että pääsen heidän kanssaan harjoittelemaan Hollolan Hälvälään. Jos ilmat ovat tällaisia, ampuminen rupeaa hiipumaan, Satu Mäkelä-Nummela kuvailee olympiavoittajan arkista harjoittelua.

– Minulla on kodin pihapiirissä oma heitin, johon olet saanut mikrofonilaukaisun. Nyt ei enää tarvitse käyttää lapsityövoimaa (lapset 8-vuotias Patrik ja 6-vuotias Sara), kun pidän tuntumaa yllä ykköstrapia ampumalla. Tähän asti he ovat olleet lähettämässä kiekkoja.

Monenlaista muistamista

Satu Mäkelä-Nummela kertoo saaneensa monenlaisia onnitteluita ja muistamisia olympiavoiton jälkeen. Erityisellä lämmöllä hän muistelee kotiinpaluuta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Sen lisäksi omat juhlansa järjestivät Orimattilan kaupunki, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, Mallusjoen Nuorisoseura ja Suomen Ampumaurheiluliitto.

– Olemme saaneet villasukat koko perheelle. Juuri äskettäin rautalankayhtye lähetti cd:n, jossa on heidän rautalankaversionsa Porilaisten marssista. Ruotsista on tullut tervehdys naiselta, jolla on sama sukunimi kuin minulla. Yksi onnittelukortti oli Helsingin olympialaisten virallinen postikortti, jonka lähettäjä on muistanut ilmeisesti kaikkia olympiavoittajia kortilla. Olen vastannut kaikille, joiden osoite on ollut mukana, Satu kertoo esimerkkejä onnitteluista.

– Bluesin kotiottelussa Jypiä vastaan kävin pudottamassa kiekon. Se jäi hyvin mieleen, kun tuli oltua ensimmäisen kerran jääkiekko-ottelussa ja oli hankalaa kävellä korkokengissä liukkaalla jäällä. Onneksi erotuomari talutti. Eilen työpaikallani Neste Tuuliharjassa kaksi vanhempaa Kuopion seudulla asuvaa herrasmiestä tuli pyytämään nimikirjoitusta. Kassista löytyi vielä pari kuvakorttia nimikirjoituksia varten. He kehuivat tapaamisen matkansa kohokohdaksi.

Ampumaurheiluliiton Vuoden ampujat
1965 Hannele Wirilander
1967 Simo Morri
1969 Kimmo Hovila
1970 Esa Kervinen
1974 Markus Remes
1975 Seppo Mäkinen
1976 Markus Remes
1977 Helvi Leppämäki
1978 Paavo Palokangas, Seppo Mäkinen ja Juha Rannikko
1979 Paavo Palokangas
1980 Mauri Röppänen
1981 Arto Vainio
1982 Sirpa Ylönen
1983 Matti Nummela
1984 Rauno Bies
1985 Ralf Westerlund
1986 Juha Hirvi
1987 Seppo Mäkinen
1988 Pirjo Peltola
1989 Jari Pälve
1990 Petri Eteläniemi
1991 Satu Pusila
1992 Juha Hirvi
1993 Satu Pusila
1994 Satu Pusila
1995 Riitta-Mari Murtoniemi
1996 Riitta-Mari Murtoniemi
1997 Janne Himanka
1998 Satu Pusila
1999 Pia Julin
2000 Juha Hirvi
2001 Marko Kemppainen
2002 Helena Juppala
2003 Krister Holmberg
2004 Marko Kemppainen
2005 Juha Hirvi
2006 Petri Savinainen
2007 Mira Nevansuu
2008 Satu Mäkelä-Nummela

Katso tarkemmin: www.ampumaurheiluliitto.fi/esittely/grande_finale_ja_ampumaurheilun/