Lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna 373 hankkeelle yhteensä 464 000 euroa. Nuori Suomi julkistaa tukea saaneet 15.12. Hakemuksia saapui runsaat 860 ja seurat hakivat kehittämistukea yhteensä 2,8 miljoonaa euroa. Ensi vuoden kehittämistuen hakuaika on aikaistunut. Hakemukset tulee jättää 15.3.2009 mennessä. Uusia tukimuotoja lasten ja nuorten hankemuotojen lisäksi on tuki aikuisliikuntaan ja starttituki päätoimisten palkkaukseen.
Urheiluseurat hakivat vuoden 2008 lasten ja nuorten kehittämistukea yhteensä 2,8 miljoonaa euroa. Hakemuksia saapui 863. Eniten haettiin tukea 6–12-vuotiaiden lasten lajikohtaisten harjoitusryhmien lisäämiseen ja nuorten harrastustoimintaan. Jalkapallosta, yleisurheilusta ja voimistelusta tuli eniten hakemuksia.
– Hakemuksia saapui odotettu määrä. On upeaa, että urheiluseurat ovat halukkaita kehittämään toimintaansa. On haastavaa lisätä harjoitusryhmiä ja parantaa toimintansa laatua, kun useimmiten toimintaa toteutetaan vapaaehtoisvoimin, toteaa Nuoren Suomen yhteyspäällikkö Eija Alaja.
Joulukuun 8. päivä alkaen jaetaan maakunnallisissa jakotilaisuuksissa 373 urheiluseurahankkeelle seuratoiminnan kehittämistukea yhteensä 464 000 euroa. Tuet ovat opetusministeriön liikuntayksikön myöntämiä ja kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Nuori Suomi jakaa tukirahat yhdessä urheilun lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Tukea saaneet hankkeet julkaistaan 15.12.2008 osoitteessa www.nuorisuomi.fi.
Vuoden 2008 kehittämistuen tavoitteena on kehittää seurojen toiminnan laatua ja lisätä uusia harrastusmahdollisuuksia. Tänä vuonna oli haettavissa tukea viiteen eri hankemuotoon. Urheiluseura pystyi hakemaan tukea saadakseen Nuori Suomi Sinetin, Sinettiseurojen ohjaajien ja valmentajien osaamisen ja innostamisen lisäämiseen, 6–12-vuotiaiden Löydä Liikunta -kerhojen perustamiseen, 6–12-vuotiaiden lajikohtaisten harjoitusryhmien lisäämiseen ja 13–19-vuotiaiden nuorten harrastetoiminnan käynnistämiseen tai laajentamisen.
Vuoden 2009 urheiluseuratoiminnan kehittämistuki on uudistunut. Lasten ja nuorten toiminnallisten tukien lisäksi seurat voivat hakea tukea aikuisten liikunnan toteuttamiseen sekä starttitukea päätoimisten palkkaukseen. Tarkemmat hakukriteerit löytyvät osoitteesta www.seuratuki.fi. Hakuaika päättyy jo 15.3.2009.
Urheiluseuratoiminnan paikallistuen jakotilaisuudet 2008
Alue | päivä + kello | paikka | Vastuuhenkilö |
Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu | 11.12. klo 14 | Lappeenranta, Liikuntatoimen monitoimitila | Sakari Pusenius |
Etelä-Savon Liikunta | 10.12. klo 18 | Etelä-Savon Liikunta ry, Ristiinantie 1, Mikkeli | Anna Parta |
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu | 10.12. klo 9 | Urheilumuseo, Olympiastadion, Helsinki | Tarja Nieminen |
Hämeen Liikunta ja Urheilu | 11.12. klo17 | Tampereen jäähalli | Sanni Harju |
Kainuun Liikunta | 10.12. klo 15 | Kainuun Liikunnan kokoustilat, Kauppakatu 21, 87100 Kajaani | Heikki Immonen |
Keski-Pohjanmaan Liikunta | 9.12. klo 17.30 | Hotelli Käenpesä, Lintutie 1, 84100 Ylivieska | Hannele Alanärä |
Keski-Suomen Liikunta | 8.12. klo 18 | Hippoksen kilpajäähallin ravintola Hurrikaani | Jouni Vatanen |
Kymenlaakson Liikunta | 10.12. klo 18 | Kymenlaakson Opisto, Marintie 9, Anjalankoski | Jarno Kiintola |
Lapin Liikunta | 11.12. klo 18 | Lapin Urheiluopisto, Hiihtomajantie 2, Rovaniemi, luentosali Kaarre | Maarit Toivola |
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Pori | 6.-7.12. | Risteily Turku-Tukholma-Turku | Karita Toivonen |
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Turku | 6.-7.12. | Risteily urku-Tukholma-Turku | Jukka Pelkonen |
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu | 11.12. klo 18 | Hotelli Stuertti, Törnäväntie 27, Seinäjoki | Mikko Rissanen |
Pohjois-Karjalan Liikunta | 11.12. klo 18 | Joensuu areena; Mehtimäenaukio 2, Joensuu | Pasi Majoinen |
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta | 13.12. klo 16 | Ravintola Oulun Cabaret, Torikatu 21-23, Oulu | Juha Haajanen |
Pohjois-Savon Liikunta | 10.12. klo 17 | Hotelli Iso-Valkeisella os. Majaniementie 2, Kuopio | Anne Kekäläinen |
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu | 9.12. klo 17 | Ravintola Amande,Mariankatu 12 B, Lahti | Krista Pöllänen |