Pistoolin ja kiväärin finaalipaikat ratkaistaan pudotusammunnalla 2009 alkaen
11.12.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Pistooli- ja kiväärilajien finaalipaikat ratkaistaan jatkossa haulikkolajien tavoin pudotusammunnalla. Lisäksi pistooli- ja kiväärilajeissa peruskilpailussa saman pistemäärän ampuneiden kilpailijoiden ja joukkueiden sijoitukset määräytyvät ensisijaisesti sisäkymppien määrän mukaan. Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto (ISSF) ottaa uudet säännöt käyttöön vuoden 2009 alusta.

Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto (ISSF) on tehnyt muutamia sääntömuutoksia erityisesti pistooli- ja kiväärilajeihin. ISSF ottaa uudet säännöt käyttöön vuoden 2009 alusta.

Tärkeimmät ISSF:n pistooli- ja kiväärilajien muutokset koskevat peruskilpailun jälkeisen tasatuloksen ratkaisua ja finaalipaikkojen jakamista. Peruskilpailussa saman pistemäärän ampuneiden kilpailijoiden ja joukkueiden keskinäinen järjestys määräytyy ensisijaisesti sisäkymppien lukumäärän mukaan ja toissijaisesti 10 laukauksen sarjojen perusteella. Kolmantena perusteena on kymppien, ysien, kasien ja niin edelleen osumien määrä. Jos peruskilpailun jälkeen on pistooli- ja kiväärilajien finaaliin menossa tasatuloksella useampia ampujia kuin on finaalipaikkoja, finaalipaikat ratkaistaan pudotusammunnalla. Pudotusammunnassa pistooli- ja kivääriampujat ampuvat viisi laukausta. Jos sen jälkeen on tasatuloksia, keskinäinen sijoitus ratkaistaan laukauksittain. Jatkossa pistooli- ja kiväärilajien protestiaika on kymmenen minuuttia. Pudotusammunta alkaa 30 minuuttia peruskilpailun jälkeen.

– Esimerkiksi Siuksen sähköiset taululaitteet ilmoittavat suoraan sisäkymppien määrän. Paperitauluihin ammuttaessa pitää jatkossa tulkata myös sisäkympit. Sisäkympit on merkitty tauluihin. Ilmakiväärissä osuma on sisäkymppi, kun osuma poistaa kympin pisteen taulusta. Sähköisissä taululaitteissa jossakin tapauksessa osuma voi olla 10,2 ja jossakin tapauksessa 10,3, sanoo Juha Hirvi, joka on ISSF:n urheilijakomitean puheenjohtaja.

– Pudotusammuntojen järjestämistä pidän kokeiluna, kun esimerkiksi maailmancupien aikataulut ovat erittäin tiukat. Ensi vuosi näyttää, miten pudotusammunnat sopivat pistooliin ja kivääriin.

Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Curt Sjöblom ja sääntötyöryhmän puheenjohtaja Georg-Peter Björkqvist sanovat, että Suomi aikoo ottaa ISSF:n tärkeimmät sääntömuutokset käyttöön kotimaisessa kilpailutoiminnassa vuoden vaihteessa. Tärkeimpien sääntömuutosten käännökset julkaistaan pikaisesti joulukuun aikana.

– Sääntömuutokset vaativat muutoksia kilpailujen tulospalvelun käytännöissä sekä pistooli- ja kiväärilajeissa käytettyyn kotimaiseen ammunnan tulospalveluohjelmaan (DS-Ranking System). Oleellista järjestäjien näkökulmasta on se, että jokainen osuma pitää kirjata ohjelmaan ja sisäkympit on huomioitava kaikissa sarjoissa. Ennen sisäkympit ovat olleet käytännössä merkitseviä vain lasten tukisarjoissa. Pudotusammunnat vaikuttavat oleellisesti myös aikatauluihin. Tulospalveluohjelmaan muutokset koetetaan saada vuoden vaihteeseen mennessä, mutta kiire tulee, toteaa Ville Virtanen, joka on tänäkin vuonna hoitanut useiden kotimaisten kilpailujen tulospalvelun.

Katso ISSF:n sääntötiedote ISSF:n nettisivuilta: www.issf-shooting.org/default.aspx?mod=emag&pane=12&inst=0&iist=953.