Kuusankosken Ampujille rahaa "Ampumakoulu tutuksi"-kampanjaan
12.12.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kuusankosken Ampujat on saanut seuratoiminnan kehittämisrahaa "Ampumakoulu tutuksi"-kampanjalleen. Kuusankosken Ampujat tavoittelee 80 uutta 10-19-vuotiasta harrastajaa.

Kuusankosken Ampujat tavoittelee "Ampumaurheilu tutuksi"-kampanjallaan 80 uutta 10-19-vuotiasta harrastajaa. KuusA järjestää normaalin toiminnan tapaan ampumakouluja ja leirejä, mutta innostaa uusia nuoria mukaan.

Lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna 373 hankkeelle yhteensä 464 000 euroa. Nuori Suomi julkistaa tukea saaneet 15.12. nettisivuillaan www.nuorisuomi.fi. Tuet ovat opetusministeriön liikuntayksikön myöntämiä ja kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Nuori Suomi jakaa tukirahat yhdessä urheilun lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa.

Vuoden 2008 kehittämistuen tavoitteena on kehittää seurojen toiminnan laatua ja lisätä uusia harrastusmahdollisuuksia. Tänä vuonna oli haettavissa tukea viiteen eri hankemuotoon. Urheiluseura pystyi hakemaan tukea saadakseen Nuori Suomi Sinetin, Sinettiseurojen ohjaajien ja valmentajien osaamisen ja innostamisen lisäämiseen, 6–12-vuotiaiden Löydä Liikunta -kerhojen perustamiseen, 6–12-vuotiaiden lajikohtaisten harjoitusryhmien lisäämiseen ja 13–19-vuotiaiden nuorten harrastetoiminnan käynnistämiseen tai laajentamisen.

Vuoden 2009 urheiluseuratoiminnan kehittämistuki on uudistunut. Lasten ja nuorten toiminnallisten tukien lisäksi seurat voivat hakea tukea aikuisten liikunnan toteuttamiseen sekä starttitukea päätoimisten palkkaukseen. Tarkemmat hakukriteerit löytyvät osoitteesta www.seuratuki.fi. Hakuaika päättyy jo 15.3.2009.