Marjo Yli-Kiikka laukoi pienoiskiväärillä Royal League -voiton Vierumäellä
17.1.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Marjo Yli-Kiikka laukoi mainiolla tuloksella 685,9 (587+98,9) pistettä pienoiskiväärin asentokilpailun voiton pohjoismaisessa Royal League -kilpailussa Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä lauantaina 17. tammikuuta. Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Yli-Kiikka jäi vain 0,9 pistettä omasta SE-tuloksestaan.

– Olen tyytyväinen päivän tulokseen. Makuu meni alakanttiin (196), mutta pystystä (197) ja polvelta (194) löytyi hyvä rytmi ja tekniikka. Pysty oli parasta, mitä olen koskaan ampunut, isokyröläinen Marjo Yli-Kiikka arvioi.

Suomalaisampujat ovat leireilleet Suomen Urheiluopistolla koko viikon. Kovankin leirin päätteeksi huippuampujat jaksavat keskittyä ja tekevät hyviä tuloksia pienoiskiväärillä kesken kotimaisen ilma-asekauden.

– Olen ampunut piekkaria leireillä joulukuussa ja nyt tällä viikolla. Testileirin jälkeenkin näköjään potkua vielä löytyy. Kisaa on vaan niin mukava ampua. Ehkä siinä syy, miksi se joskus kulkeekin, Yli-Kiikka sanoi.

Pohjoismaisen Royal League –sarjan Suomen kilpailuun osallistuvat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Iso-Britannian joukkueet. Miehet ampuivat tänään ja ampuvat huomenna pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen ja 3×40 laukauksen täysottelun kilpailut. Naisten ohjelmassa on molempina päivinä pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen ja 3×20 laukauksen asentokilpailun kilpailut.

Pienoiskiväärilajien pohjoismaisen Royal League -sarjan Suomen kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, 17.-18.9.2009.

Pienoiskivääri, naiset, 3×20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Marjo Yli-Kiikka FIN 685,9 (587+98,9), 2) Pernille Hansen DEN 670,9 (572+98,9), 3) Malin Gustavsson SWE 664,6 (568+96,6), 4) Hanna Etula FIN 663,1 (568+95,1), 5) Maria Gustafsson SWE 659,5 (576+83,5), 6) Sheena Sharp GBR 638,8 (550+88,8), 7) Pauliina Frilander FIN 599,0 (502+97).

Pienoiskivääri, naiset, makuu 60 ls: 1) Maria Gustafsson SWE 592, 2) Pauliina Frilander FIN 584/33 (napakymppien määrä), 3) Marjo Yli-Kiikka FIN 584/30, 4) Malin Gustavsson SWE 582/27, 5) Hanna Etula FIN 582/26, 6) Sheena Sharp GBR 582/20.

Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Torben Grimmel DEN 702,2 (599+103,2), 2) Carsten Brandt DEN 702,0 (599+103), 3) Pekka Saari FIN 699,6 (597+102,6), 4) Neil Stirton GBR 699,5 (596+103,5), 5) Anders Johanson SWE 698,5 (596+102,5), 6) Karl Olsson SWE 698,2 (594+104,2), 7) Jesper Kring Mortensen DEN 697,8 (595+102,8), 8) Karl-Johan Jönsson SWE 696,5 (596+100,5), 9) Henri Häkkinen FIN 594/37, 10) Juha Peltonen FIN 593, 11) Matthew Thomson GBR 592/35, 12) Per Sandberg SWE 592/30, 13) Antti Puhakka FIN 579.

Pienoiskivääri, miehet, 3×40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Karl Olsson SWE 1260,6 (1162+98,6), 2) Henri Häkkinen FIN 1258,7 (1162+96,7), 3) Per Sandberg SWE 1257,7 (1160+97,7), 4) Jesper Kring Mortensen DEN 1256,9 (1161+95,9), 5) Karl-Johan Jönsson SWE 1255,9 (1162+93,9), 6) Anders Johanson SWE 1254,9 (1161+93,9), 7) Antti Puhakka FIN 1240,1 (1147+93,1), 8) Pekka Saari FIN 1151, 9) Juha Peltonen FIN 1135/55, 10) Neil Stirton GBR 1135/47.¨

Katso tulokset tarkemmin Ville Virtasen kisasivuilta www.veevee.info/royal