Ari Meinander kolmas vakiopistoolin Eurooppa-cupissa Vierumäellä
5.4.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ari Meinander laukoi kolmanneksi 558 pisteellä vakiopistoolin Walther Eurooppa-cupin osakilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa sunnuntaina 5. huhtikuuta. Meinander uusi kolmannesta sijasta Saksan Michael Schleuterin kanssa ja voitti poikkeuksellisen tasaisen uusinnan vasta kolmannella kierroksella. Jonas Fyrpihl (567 pistettä) ja Jan-Olof Danielsson (564) ottivat kaksoisvoiton Ruotsille. Fyrpihl voitti myös isopistoolikisan eilen lauantaina.

Jokaisessa Walther Eurooppa-cupin osakilpailussa on jaossa paikka cupin finaaliin kolmelle parhaalle paikkaa vailla olevalle iso- ja vakiopistooliampujalle. Suomalaiset käyttivät kotikenttäedun mainiosti hyväkseen ja ottivat paikoista kolme: Jorma Jäntti ja Marko Räsänen paukuttivat finaalipaikan isopistoolilla ja Ari Meinander vakiopistoolilla. Lisäksi Janne Kuvaja ansaitsi isopistoolin finaalipaikan jo viime syksynä, kun hän voitti isopistoolin finaalin. Cupfinaali kilpaillaan Sveitsin Thunissa 11.-13. syyskuuta. Viime vuoden finaalissa ampui kolme suomalaista: Kuvajan lisäksi Meinander ja Marko Talvitie.

– Tavoitteenani ollut finaalipaikka tuli. Nyt ei tarvitse sitä jännittää seuraavissa osakilpailuissa. Otin finaalipaikan vakiopistoolilla, vaikka olen panostanut enemmän isopistooliin. Lisäksi isopistoolissa minulla on nyt käytössä testatut Lapuan patruunat, joka osuvat hyvin, totesi Lahden Ampumaseuraa edustava 44-vuotias Ari Meinander.

– Tämä viikonloppu on ollut sellaista selviytymistaistelua. Olen ollut koko ajan flunssassa ja minulla on ollut puhti pois. Eilen puhti loppui tarkkuusosan jälkeen (silloin 3 pistettä kärjestä ja pikaosan jälkeen 8 pistettä kärjestä). Pikaosa oli surkea. Tänään minulla ei ollut ammunnassa minkäänlaista pitoa.

Sysmäläinen Ari Meinander otti toisena vuotena peräkkäin paikan cupfinaaliin. Viime vuonna hän ampui finaalissa isopistoolilla 12:nneksi ja vakiopistoolilla 10:nneksi. Isopistoolin paikan hän otti voittamalla 584 pisteellä osakilpailun Ruotsin Uppsalassa ja vakiopistoolin paikan sijoittumalla toiseksi 570 pisteellä osakilpailussa Saksan Hannoverissa. Nyt viikonvaihteessa hän ampui isopistoolilla 568 pistettä ja vakiopistoolilla 558 pistettä Vierumäki Areenan hienossa sisähallissa.

– Huhtikuun alku on aikainen ajankohta ruutiasekilpailuille. Sisähallissa on aina vähemmän valoa kuin ulkona. Sisällä tähtäys hämärtyy nopeammin, joten laukauksen kanssa pitää olla tosi nopea. Kauden ensimmäiset kisat jännittävät aina. Minullakin polvet löivät setsuuria ja oli ylimääräistä yritystä, Meinander kuvaili.

Ari Meinander on asettanut kauden tavoitteekseen Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) ruutiaseiden EM-kilpailut, jotka ammutaan Kroatian Osijekissa 12.-26. heinäkuuta. Hän on edellisen kerran kilpaillut MM- tai EM-kilpailussa 2006, jolloin hän ampui vakiopistoolin MM-kisassa 30:nneksi 562 pisteellä Kroatian Zagrebissa.

Iso- ja vakiopistoolin Walther Eurooppa-cupin osakilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, 4.-5.4.2009.

Vakiopistooli, miehet, 60 ls: 1) Jonas Fyrpihl SWE 567, 2) Jan-Olof Danielsson SWE 564, 3) Ari Meinander FIN 558/ uusinnassa kolmannesta sijasta 45/40/41, 4) Michael Schleuter GER 558/45/40/39, 5) Kai Jahnsson FIN 557, 6) Allan Gejl DEN 553 (14 napakymppiä), 7) Antti Jokinen FIN 553/(11), 8) Finn Elbæk DEN 552/(15), 9) Jorma Jäntti FIN 552/(6), 10) Pierre Michel GER 551/(13), 11) Teemu Lahti FIN 551/(9), 12) Janne Kuvaja FIN 550/(9), 13) Alan Green GBR 550/(9), 14) Marko Räsänen FIN 547/(10), 15) Petri Ylinen FIN 547/(8), 16) Marko Talvitie FIN 546, 17) Jari Javarus FIN 543, 18) Peter Dueck GER 541, 19) Robert Hale GBR 538, 20) Pekka Vaarala FIN 527.

Kolme parasta finaalipaikkaa vailla ollutta, Jonas Fyrpihl, Ari Meinander ja Michael Schleuter, ottivat paikan vakiopistoolin Eurooppa-cupin finaaliin. Eilisessä isopistoolikilpailussa finaalipaikan ottivat Jonas Fyrpihl, Jorma Jäntti ja Marko Räsänen. Vakio- ja isopistoolin Eurooppa-cupin finaali kilpaillaan Sveitsin Thunissa 11.-13. syyskuuta.