Kai Jahnsson toinen isopistoolin Eurooppa-cupissa Saksan Hannoverissa
2.5.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kai Jahnsson ampui 582 pisteellä toiseksi isopistoolin Walther Eurooppa-cupissa Saksan Hannoverissa lauantaina 2. toukokuuta. Kisan voitti Norjan Pål Hembre 584 pisteellä. Toisella sijallaan Jahnsson otti paikan isopistoolin Eurooppa-cupin finaaliin, joka ammutaan 11.-13. syyskuuta Sveitsin Thunissa.

Kisan voittanut Norjan 46-vuotias Pål Hembre on kokenut ja menestynyt pistooliampuja. Hänen meriittilistallaan on muun muassa isopistoolin MM-kulta 1994, MM-hopea 1998 ja vakiopistoolin MM-hopea 1998. Vakiopistoolin EM-kultaa hän on ampunut 1995, isopistoolin EM-kultaa 1993 ja isopistoolin EM-pronssia 2001.

Poliisien Ampumaseuraa edustava 44-vuotias Kai Jahnsson oli tyytyväinen 582 pisteen kisan jälkeen. Paikka isopistoolin Eurooppa-cupin finaalissa tuli, että heilahti, mutta Pål Hembre oli tällä kertaa liian kova vastus. Jahnsson voitti isopistoolilla Hembren uusinnassa kolmannesta sijasta Tshekin Pilsenissä 29. huhtikuuta. Silloin molemmat ampuivat 582 pistettä, kun kisan voitti Puolan Tomasz Krolik 585 pisteellä.

– Kisa oli ok. Homma toimii aika mukavasti. Pika-osassa (viimeiset 30 laukausta) oli ehkä hiukan tärrää mukana, kun tavoitteena oli litistää Hembre hyvällä pika-osalla. Ihan eivät kynnet pitäneet, helsinkiläinen Jahnsson kommentoi kisaansa.

Iso- ja vakiopistoolin Walther Eurooppa-cupin ohjelmassa on huomenna vakiopistoolin kisan.

– Huomisen kisan jälkeen nollaan ajatukset ja ryhdyn valmistautumaan maailmancupin Münchenin-kisaan.

Jahnsson kilpailee maailmancupissa 50 metrin pistoolilla lauantaina 16. toukokuuta ja ilmapistoolilla tiistaina 19. toukokuuta.

Iso- ja vakiopistoolin Walther Eurooppa-cup, Hannover, Saksa, 2.-3.5.2009.

Isopistooli, 60 ls: 1) Pål Hembre Norja 584, 2) Kai Jahnsson Suomi 582, 3) Tomas Cambeses Espanja 580, 4) Petri Ylinen Suomi 577, 5) Teemu Lahti Suomi 575, …9) Pekka Vaarala Suomi 573, …12) Marko Räsänen Suomi 571, …21) Janne Kuvaja Suomi 562, …28) Ari Meinander Suomi 556.

Kisan kolme parasta otti paikan Eurooppa-cupin finaaliin, joka ammutaan 11.-13. syyskuuta Sveitsin Thunissa. Suomalaisampujilla on jo viisi paikkaa, kun Ari Meinander (vakiopistooli) sekä Jorma Jäntti ja Marko Räsänen (isopistooli) ottivat paikan kauden ensimmäisessä kilpailussa Vierumäki Areenassa Suomen Urheiluopistolla 4.-5. huhtikuuta. Lisäksi Janne Kuvajalla on paikka viime vuoden isopistoolifinaalin voittajana.