Tommi Andelin voitti trapin Mäntsälä GP:n
3.5.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Tommi Andelin palasi välivuoden jälkeen haulikkoradoille ja voitti trapin Mäntsälä GP-kilpailun sunnuntaina 3. toukokuuta. Nykyisin Sibbo Skyttegilleä edustava Andelin rikkoi 134 (113+21) kiekkoa kasvattajaseuransa Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseuran järjestämässä kilpailussa. Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseuran Janne Kirvesmäki hävisi yhden kiekon ja Orimattilan Seudun Urheiluampujien Jukka Laakso kaksi kiekkoa.

– Tulos ei ole kummoinen, mutta ei ollut parempiakaan tällä kertaa. Tämä oli kauden ensimmäinen kilpailu enkä harjoitussarjojakaan ole paljon ampunut, Tommi Andelin totesi.

35-vuotias lahtelainen Tommi Andelin ampui viisi kohtuullisen hyvää sarjaa kuudesta sarjasta. 125 kiekon peruskilpailussa hän rikkoi 113 (22+24+25+23+19) kiekkoa ja finaalissa 21 kiekkoa.

– Vaikka ampuminen on minulla tavallaan selkäytimessä, vähäinen harjoittelu näkyy tulosten heilahteluna. Mutta kun tuli täysikin sarja, niin ei se kaukana ole.

Tommi Andelin oli vuosia yksi Suomen parhaista haulikkoampujista. Hän ampui trapin EM-pronssia 2002 Italian Lonatossa ja sijoittui neljänneksi MM-kilpailussa Lahdessa 2002. Poikien EM-hopeaa hän voitti 1994.

– Viime kausi minulta jäi kokonaan väliin, kun olin vuosi sitten keväällä silmäleikkauksessa, josta toipuminen vei lopulta pari kuukautta. Sen lisäksi perheeseemme syntyi toinen lapsi. Panostin ammuntaan tosissani monta vuotta, mutta nyt olen mukana harrastusmielessä kirittämässä maajoukkueampujia, Andelin kertoi.

– Ammunta on kivaa, mutta Suomessa perheen, työn ja ampumaurheilun sovittaminen yhteen on hankalaa. Tänä vuonna olen suunnitellut ampuvani Sipoossa (16.-17.5. Finlandia GP), Lahdessa (23.-24.5. Polar GP), Lempäälässä (27.-28.6. Sako-Beretta GP) ja sekä SM-kilpailussa (1.-2.8. Hollola). SM-kisa on kauden päätavoitteeni.

Mäntsälä GP, trapin EM- ja MM-näyttökilpailu, 2.-3.5.2009.

Trap, Y-sarja, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Tommi Andelin SSG 134 (113+21), 2) Janne Kirvesmäki KasMAS 133 (111+22), 3) Jukka Laakso OSU 131 (114+17), 4) Heikki Svahn SSG 129 (112+17), 5) Pasi Saarinen SaSa 128 (111+17), 6) Antti Helin SSG 125 (115+10), 7) Pasi Tanhuanpää LAS 110, 8) Jukka Takala SSG 110, 9) Petri Nummela LAS 109, 10) Urmas Saaliste Viro 107.

Trap, Y20-sarja, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Priit Saaliste Viro 115 (100+15), 2) Roni Vitali SSG 106 (91+15), 3) Mika Bister K-64 101 (87+14), 4) Aku Wejberg HyMa 78 (68+10).

Trap, N-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Mopsi Veromaa Mopsi SSG (62+22) 84, 2) Raija Tiiva K-64 (61+16) 77, 3) Mia Piri SSG (54+17) 71, 4) Sanna Kähkönen SSG (50+16) 66, 5) Merja Mastokangas HalsMs (51+12) 63, 6) Sirpa Mehtonen Sirpa LVA (47+15) 62, 7) Ursula Klemetti LoA 34, 8) Satu Pylkkänen LovAS 33, 9) Hanna Keinänen JSF 32, 10) Hanna Qvanström RS 29, 11) Noora Alariesto SSG 26.

Trap, Y55-sarja, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Markku Vikström KellMS 118 (97+21), 2) Harri Bister K-64 116 (96+20), 3) Raimo Jokiniemi LOA 115 (98+17), 4) Ari Lehtonen LAS 113 (97+16), 5) Aimo Paasela Rassi 112 (95/3 uusinnassa finaalipaikasta +17), 6) Erkki Malmgren Viha 110 (98+12).