Teemu Tiainen ampui vapaapistoolilla 553 pistettä Imatralla
10.5.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Poliisien Ampumaseuraa edustava Teemu Tiainen ampui vapaapistoolilla 553 pistettä perinteisessä Ukko-Pekka-kilpailussa Imatralla sunnuntaina 10. toukokuuta.

– Olen tyytyväinen 553 pisteen tulokseen. Treeneistä on ollut hyötyä. Olen urani aikana ampunut vain 4-5 kertaa enemmän kuin 550 pistettä kilpailussa, 30-vuotias espoolainen Teemu Tiainen totesi tyytyväisenä ja muistutti, että Tomi Harju ampui saman 553 pistettä viikko sitten Orimattilassa.

– Kauden ensimmäisen vaparikisan aikana oli tuulta ja tuiverrusta, sadetta ja aurinkoa.

Hän muisteli laukoneensa parhaimmillaan 553 pistettä ennätyskelpoisessa kilpailussa. Hänen paras kisatuloksensa on 555 pistettä.

– 553 olen ampunut EM-kilpailussa Ranskassa 1999.

Teemu Tiainen on suomalaisen ampumaurheilun junioritähtiä. Urheilukoulun varusmiehenä hän voitti ilmapistoolin nuorten MM-kultaa 576 pisteellä Barcelonassa Espanjassa 1998. Muutaman vuoden tauon jälkeen hän on innostunut harjoittelemaan kunnolla ja voitti ilmapistoolin SM-kultaa ennätyksellään 679,3 (581+98,3) pistettä Vierumäellä maaliskuun lopulla.

– Nyt olen löytänyt tuntuman vapaapistoolillakin ampumiseen, kun olen harjoitellut kunnolla. Käyn ampumassa 3-5 kertaan viikossa ja harjoitukseni ovat pidempiä kuin aiemmin. Nyt harjoittelen enkä enää vain lämmittele. Sen lisäksi harjoittelen tietysti fysiikkaa, hän kertoo.

Teemu Tiainen sanoo, ettei hänellä ole tulostavoitteita kuluvalla kaudella. Yhden haasteen hän on itselleen asettanut, kun hänen tavoitteenaan on kilpailla ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa 14.-25. heinäkuuta.

– 560 pistettä on vapaapistoolissa samanlainen raja kuin 580 pistettä ilmapistoolissa. Ne ovat hyvin usein finaalirajoja arvokilpailuissa, hahmottelee Tiainen, joka rikkoi 580 pisteen rajan ilmapistoolissa SM-kilpailussa maaliskuussa.

Teemu Tiainen kilpailee seuraavan kerran maailmancupin kilpailussa Münchenissä. 50 metrin pistooli karsinta on ohjelmassa 16.5. ja ilmapistoolin peruskilpailu 19.5.

Ukko-Pekka-kilpailu, 9.-10.5.2009, Ylä-Vuoksen Ampujat, Immola, Imatra.

50m pistooli, 60 ls, sarja Y: 1) Teemu Tiainen PAS 553, 2) Jaakko Minkkinen KonnA 501, 3) Jorma Mecklin JuvA 499, 4) Arvo Tuovila MUA 498, 5) Kimmo Loponen K-UAS 498, 6) Jouko Lehikoinen ESA 487.

50m kivääri, makuu, 60 ls, sarja Y: 1) Jouni Jokinen KuusA 592, 2) Ville Nokipii P-HA 588, 3) Antti Puhakka KAS 588.

300m kivääri, 3×20 ls, sarja Y50: 1) Hannu Strengell MA 548, 2) Ismo Kärmeniemi HAS 519, 3) Ulf Friberg LAS 518.

300m kivääri, 3×20 ls, sarja Y60: 1) Tapani Nousiainen KarttA 533, 2) Kaarlo Kivimäki ESA 518, 3) Markku Puhakainen MA 508, 4) Lauri Lövberg LAS 493, 5) Hannu Karvonen KarttA 460.

300m kivääri, 3×20 ls, sarja Y70: 1) Jaakko Minkkinen KonnA 511, 2) Risto Nousiainen VarVi 489.

300m kivääri, makuu, 60 ls, sarja Y: 1) Antti Puhakka KAS 586, 2) Jouni Jokinen KuusA 568.

300m kivääri, makuu, 30 ls, sarja Y50:

1) Hannu Strengell MA 291, 2) Ismo Kärmeniemi HAS 291, 3) Olavi Mynttinen MA 285, 4) Ulf Friberg LAS 285, 5) Pekka Hulkkonen ESA 270.

300m kivääri, makuu, 30 ls, sarja Y60: 1) Markku Puhakainen MA 288, 2) Tapani Nousiainen KarttA 283, 3) Lauri Lövberg LAS 278, 4) Kaarlo Kivimäki ESA 273, 5) Toimi Karhunen KarttA 269, 6) Juhani Saarela KarttA 269, 7) Hannu Karvonen KarttA 230.

300m kivääri, makuu, 30 ls, sarja Y70: 1) Risto Nousiainen VarVi 277, 2) Ilkka Savonheimo LAS 272, 3) Jaakko Minkkinen KonnA 264.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja N16: 1) Annika Sihvonen SMAS 561, 2) Riikka Parviainen SMAS 511.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja N20: 1) Henna Kärhä Hahlo 550.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja N50: 1) Eila Väisänen HAS 521.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja Y: 1) Antti Puhakka KAS 583, 2) Ville Nokipii P-HA 572, 3) Jouni Jokinen KuusA 569.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja Y16: 1) Ville Nikulainen KitA 548, 2) Otto Suuronen MA 536, 3) Mikko-Matti Hulkkonen PiekSA 530, 4) Aleksi Lepp„ HAS 520, 5) Arttu Kolehmainen PiekSA 469.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja Y20: 1) Teemu Mesiäinen KuusA 551, 2) Olli Hahl MA 548, 3) Niko Matilainen PiekSA 544, 4) Jussi Mouhu MA 544.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja Y50: 1) Ulf Friberg LAS 529, 2) Olavi Mynttinen MA 524, 3) Matti Venäläinen HAS 495.

50m kivääri, 3×20 ls, sarja Y60: 1) Mauri Heino KAS 546, 2) Göran Labbas MyA 544, 3) Tapani Nousiainen KarttA 534, 4) Hannu Karvonen KarttA 527, 5) Markku Mäyränen PSA 527, 6) Toimi Karhunen KarttA 481.

50m kivääri, 3x 20ls, sarja Y70: 1) Risto Nousiainen VarVi 503, 2) Jussi Ruohonen LAS 485.

50m kivääri, makuu, 30 ls, sarja N16: 1) Annika Sihvonen SMAS 388, 2) Riikka Parviainen SMAS 365.

50m kivääri, makuu, 60 ls. sarja N18: 1) Roosa Leinonen MyA 554.

50m kivääri, makuu, 60 ls, sarja N20: 1) Henna Kärhä Hahlo 582.

50m kivääri, makuu, 60 ls, sarja N50: 1) Eila Väisänen HAS 550.

50m kivääri, makuu, 40 ls, sarja Y16: 1) Otto Suuronen MA 389, 2) Aleksi Leppä HAS 380, 3) Ville Nikulainen KitA 378, 4) Mikko-Matti Hulkkonen PiekSA 378, 5) Juho Ylönen PiekSA 364, 6) Arttu Kolehmainen PiekSA 362, 7) Roope Tolvanen SMAS 357, 8) Ville Vaitinen KuusA 355.

50m kivääri, makuu, joukkue, sarja Y16: 1) PiekSA 1104.

50m kivääri, makuu, 60 ls, sarja Y20: 1) Teemu Mesiäinen KuusA 581, 2) Niko Matilainen PiekSA 577, 3) Olli Hahl MA 568, 4) Jussi Mouhu MA 564.

50m kivääri, makuu, 60 ls, sarja Y50: 1) Ulf Friberg LAS 575, 2) Olavi Mynttinen MA 572, 3) Pekka Hulkkonen ESA 572, 4) Rauno Nopanen HAS 563, 5) Matti Venäläinen HAS 546.

50m kivääri, makuu, 60 ls, sarja Y60: 1) Göran Labbas MyA 586, 2) Mauri Heino KAS 578, 3) Tapani Nousiainen KarttA 570, 4) Juhani Saarela KarttA 565, 5) Markku Mäyränen PSA 557, 6) Hannu Karvonen KarttA 557, 7) Toimi Karhunen KarttA 185.

50m kivääri, makuu, 60 ls, sarja Y70: 1) Risto Nousiainen VarVi 566, 2) Jussi Ruohonen LAS 322.

Olympiapistooli, 60 ls, sarja Y50: 1) Jarmo Talka LuuA 559, 2) Jorma Åsbacka MA 510, 3) Arvo Laasonen YVA 486, 4) Pekka Ratilainen KontU 481.

Olympiapistooli, 60 ls, sarja Y60: 1) Matti Kauppinen KontU 538, 2) Tauno Korhonen RASSI 513.

Pienoispistooli, 60 ls, sarja Y: 1) Jarmo Talka LuuA 563, 2) Marko Kinnunen ESA 526, 3) Karri Hokkanen YVA 498.

Pienoispistooli, 40 ls, sarja Y16: 1) Otto Suuronen MA 368, 2) Ville Broman YVA 307.

Pienoispistooli, 60 ls, sarja Y50: 1) Pekka Ratilainen KontU 546, 2) Jorma Mecklin JuvA 545, 3) Sauli Kosonen PSA 543, 4) Seppo Asikainen KontU 538, 5) Jouko Lehikoinen ESA 506, 6) Arvo Laasonen YVA 481, 7) Arvo Tuovila MUA 481.

Pienoispistooli joukkue, sarja Y50: 1) KontU 1637.

Pienoispistooli, 60 ls, sarja Y60: 1) Matti Kauppinen KontU 553, 2) Jorma Åsbacka MA 552, 3) Kauko Ekman Luua 543, 4) Olavi Ylistö MuurY 534, 5) Pertti Parikka YVA 525.

Pienoispistooli, 60 ls, sarja Y70: 1) Veijo Nousiainen LuuA 521, 2) Erkki Ström YVA 513.

Urheilupistooli, 60 ls, sarja N: 1) Olga Wolkoff ESA 549.

Urheilupistooli, 60 ls, sarja N20: 1) Jenni Jantunen Hahlo 466.

Urheilupistooli, 60 ls, sarja N50: 1) Sirkka Ylistö MuurY 542.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja N: 1) Olga Wolkoff ESA 499.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja N20: 1) Jenni Jantunen Hahlo 393.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja N50: 1) Sirkka Ylistö MuurY 523.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja Y: 1) Jarmo Talka LuuA 531, 2) Karri Hokkanen YVA 490.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja Y16: 1) Otto Suuronen MA 519, 2) Mikko Tahvanainen YVA 456, 3) Ville Broman YVA 439.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja Y50: 1) Sauli Kosonen PSA 542, 2) Jorma Mecklin JuvA 532, 3) Seppo Asikainen KontU 504, 4) Jouko Lehikoinen ESA 468, 5) Pekka Ratilainen KontU 403.

Vakiopistooli joukkue, sarja Y50: 1) KontU 1429.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja Y60: 1) Jorma Åsbacka MA 523, 2) Matti Kauppinen KontU 522, 3) Olavi Ylistö MuurY 487.

Vakiopistooli, 60 ls, sarja Y70: 1) Veijo Nousiainen LuuA 469, 2) Erkki Ström YVA 453.